L. Frank Baum: Ihmemaa Oz

  • Kirja: The Wizard of Oz and Other Woderful Books of Oz:
    • The Emerald City of Oz
    • Glinda of Oz
  • Kirjailija: Lyman Frank Baum
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1900, 1910, 1920
  • Julkaisija: Penguin Books, Penguin Threads, 2012

 

IMG_0294_2Olen viimeaikoina lukenut vakavia kirjoja, jotka ovat vaatineet paljon pureskelua ja niinpä mieleni teki lukea jotain valoisaa ja turvallista. En koskaan lapsena lukenut Oz -kirjoja, enkä usko, että niitä kovin monta onkaan suomennettu. Siitä on pitkä aika kun olen lukenut lastenkirjallisuutta ja kesti vähän aikaa tottua siihen kuinka nopeasti tarina lähti liikkeelle.

Dorothy Gale asuu tätinsä ja setänsä kanssa maatilalla Kansasissa kun eräänä päivänä pyörremyrsky lennättää Dorothyn ja Toto koiran Oz:in ihmemaahan. Päästäksen takaisin kotiin Dorothyn on matkattava Smaragdikaupunkiin pyytämään apua Taikuri Ozilta. Matkalla Dorothy saa ystävikseen Linnunpelättimen, jolla ei ole aivoja, Tinamiehen jolla ei ole sydäntä ja Leijonan jolta puuttuu rohkeutta. Yhdessä he joutuvat moniin seikkailuihin niin lentävien apinoiden kuin hyvien ja pahojen noitien kanssa.

L. Frank Baumin Oz sarja oli oman aikansa Harry Potter. Baum kirjoitti ensimmäisen Oz -kirjan ”The Wizard of Oz” vuonna 1900 ja se saavutti nopeasti suuren suosion. Baum kirjoitti kirjalle yhteensä 13 jatko-osaa, joista viimeisin ilmestyi vuonna 1920. Oz -kirjoilla oli suuri ihailijakunta, Baum sai lapsilta paljon kirjeitä, jotka sisälsivät uusia tarina ideoita ja kirjan lisäksi myynnissä oli myös ”fani tuotteita” kuten postikortteja, pinssejä ja levytyksiä. Oz jatkoi voittokulkuaan vielä Baumin kuolemankin jälkeen ja suurimmalle osalle ihmisistä tarina lienee tuttu vuoden 1939 musikaali elokuvasta, jonka pääosassa nähtiin Judy Garland.

Kirja tosin eroaa elokuvasta jonka juonta on kirjaan nähden yksinkertaistettu paljon. Lukiessani minulla oli takaraivossa mielikuva musikaali versiosta, jossa Judy Garland laulaa kaihoten linnuista jotka lentävät sateenkaaren toiselle puolen ja jossa ystävykset hyppelevät iloisesti keltatiilitiellä. Kirjassa minua yllättivätkin  pelottavat ja väkivaltaiset kohtaukset joissa Tinamiehen kirves näyttelee isoa roolia. Kaiken kaikkiaan tarina on kuitenkin hyvin viaton.

Dorothyn hahmo on hyvin yksipuolinen ja tyttö sai minut paikka paikoin ärsyyntymään lapsellisuudellaan ja avuttomuudellaan ja välillä turhamaisuudellaan. Dorothy eroaa suuresti nykypäivän lapsien sankarittarista joilta ei neuvokkuutta puutu, mutta Ihmemaa Ozin todellisia päähenkilöitä ovatkin oikeastaan Linnunpelätin, Peltimies ja Leijona. Suosikikseni muodostui neuvokas Linnunpelätti jolla on hyvin vaatimattomat käsitykset omista älynlahjoistaan. Erityisesti pidin Baumin kirjoittamasta vaihtoehtoisesta kohtauksesta jossa maanviljelijä IMG_0276_2rakentaa Linnunpelättimen.

”I have always considered that man an artist; otherwise he could not have made me so handsome” …“But I longed to see the big world of Oz for myself, and my real mission in life seemed to be a failure. The crows even grew fond of me and spoke to me pleasantly while they dug up the grains of the corn the farmer had planted.”

Matka on pitkä, mutta siitä kiinnostus pysyi loppuun asti huolimatta silloin tällöin esiintyvästä toistuvuudesta, joka kaiketi sopii
paremmin nuoremmalle lukijakunnalle:

”Yes” said the Woodman, ” at last I shall get my heart.”

“And I shall get my brains,” added the Scarecrow.

“And I shall get courage,” said the Lion.

“And I shall get to Kansas,” cried Dorothy, joyfully.

Baumin luoma maailma on mukaansa tempaava ja Dorothya lukuun ottamatta päähenkilöiden kehitys ja tarinan opetus sydäntä lämmittävää.

Penguin Threads on sarja upeita klassikko teoksia joiden kannet on suunniteltu näyttämään kirjailluilta. Kansien sisäosat näyttävät kirjontatyön tauksilta. Ja sivut on tehty näyttämään röpöläisiltä niin kuin kirja olisi käsin sidottu. Ulkonäön lisäksi tässä painoksessa on mielenkiintoista se, että siihen on koottu yhteen kolme Oz tarinaa The Wizard of Oz (1900), The Emerald City of Oz (1910) ja Glinda of Oz (1920). Kirjan lopussa on kokoelma selittäviä muistiinpanoja joihin viitataan tekstissä. Nämä muistiinpanot yhdessä johdannon kanssa antavat mielenkiintoista taustatietoa tarinasta ja Baumin elämästä joka tuntuu olleen hyvin värikästä. Baum ehti elämänsä aikana toimia niin kanankasvattajana, näyttelijänä, näyteikkunoiden somistajana, toimittajana ja kasvitieteilijänä. Johdannossa mietitään myös onko Ihmemaa Oz vertauskuva idealistisesta sosialistisesta yhteiskunnasta, mutta siihen en ota tässä kantaa.

Jätän kaksi muuta Oz kirjaa odottamaan pahan päivän varalle, kun taas tarvitsen piristysruiskeen harmaan maailman keskelle. Mutta tämä ensimmäinen osa oli ehdottomasti piristysruiske sateisen joulukuun keskelle.

IMG_0277_2

George Orwell: 1984

  • Kirja: 1984
  • Kirjailija: George Orwell
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1948
  • Julkaisija: Penguin Books, 2013

IMG_8841_21984 on George Orwellin kuuluisin teos, jonka Orwell kirjoitti vuonna 1948. Se on Orwellin visio siitä millainen tulevaisuus olisi jos maailma olisi jakautunut kolmeksi totalitaariseksi supervallaksi, jotka käyvät jatkuvaa sotaa keskenään. Kirjan päähenkilö Winston Smith asuu Lontoossa, joka vuonna 1984 kuuluu Oceanian valtioon. Oceanian diktaattorina toimii Big Brother, joka valvoo yötä päivää. Winston työskentelee totuuden ministeriössä (Ministry of Thruth), jossa hänen työn kuvaansa kuuluu dokumenttien ja uutisten muokkaus vallanpitäjien tarkoitusperiä vastaavaksi.  Kirja seuraa Winstonin matkaa hänen alkaessa kyseenalaistaa ympärillä vallitsevaa yhteiskuntaa.

Täytyy myöntää, että minua pelotti alkaa lukea tätä kirjaa. Sellaiset termit kuten ”poliittisesti merkittävä teos” saivat minut ajattelemaan, että kirja olisi vaikea lukuinen. En olisi voinut olla kauempana totuudesta. Orwellin tekstiä on ilo lukea. ”Vaikeaksi” lukemisen teki paikoittain vain Orwellin liiankin terävät ja vieläkin ajankohtaiset huomiot maailmastamme. Orwell perusti Oceanian yhteiskunnan paljolti Stalinin ajan Neuvostoliittoon ja jos historian tietämykseni aiheesta olisi syvempi, kirja olisi varmasti avautunut vielä enemmän, mutta silti se antoi paljon ajattelemisen aihetta ja oli hyvin kiinnostavaa jälkikäteen tutkia kirjan taustoja. Monesti kirjaa lukiessa tuli mieleen Barbara Demickin upea kirja Suljettu maa (Nothing to envy), joka kertoo elämästä Pohjois-Koreassa. Aivopesu ja ihmisten manipulointi pienestä pitäen ovat teemoja myös Demickin kirjassa, sillä erotuksella, että Suljettu maa pohjautuu Pohjois-Koreasta tulleiden loikkareiden todellisiin haastatteluihin.

1984 ei ole sankaritarina vaan tarina ihmisistä, jotka yrittävät pärjätä ja tekevät olosuhteisiin nähden inhimillisiä (joskaan ei mieltäylentäviä) päätöksiä. En voi sanoa, että 1984 pääsee niiden lempikirjojeni listalle joita muistelen lämmöllä, itse asiassa ensimmäinen reaktioni kirjan luettuani oli viskata se mahdollisimman kauaksi itsestäni. Kirja ei ole erityisen toivoa herättävä tai positiivinen, mutta juuri se, että kirja pystyi herättämään minussa niinkin voimakkaan reaktion, kertoo kuinka hyvä kirja 1984 on. Se sai aika ajoin niskakarvat nousemaan pystyyn, mutta eteenpäin oli pakko jatkaa.

”For a moment he was seized by a kind of hysteria. He began writing in a hurried untidy scrawl: theyll shoot me i dont care theyll shoot me in the back of the neck i dont care down with the big brother they always shoot you in the back of the neck i dont care down with the big brother- He sat back in his chair, slightly ashamed of himself, and laid down the pen. The next moment he started violently. There was a knocking at the door.”

J.R.R Tolkien: Hobitti

  • Kirja: The Hobbit or There and Back Again
  • Kirjailija: J.R.R Tolkien
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1937
  • Julkaisija: HarperCollins, 2007

”In a hole in the ground there lived a hobbit…”

hobitit

Hobitti on tällä hetkellä varmasti yksi luetuimmista kirjoista, elokuvateattereissa pyörivän Hobitin kakkososan vuoksi. Mutta tiivistetään juoni nyt kuitenkin muutamaan lauseeseen:

Hobitti Bilbo Baggins on mukavaan elämäänsä hyvin tyytyväinen, asustellen kotoisassa kolossaan, kun eräänä päivänä Velho Gandalf saapuu yllätysvierailulle. Gandalf suostuttelee vastahakoisen Bilbon mukaansa seikkailuun. Yhdessä 13 kääpiön kanssa, jotka ovat matkalla yksinäiselle vuorelle, joka kerran oli mahtava kääpiövaltakunta, mutta joka nyt on lohikäärme Smaugin vallan alla, Bilbo aloittaa vaarallisen matkan koti yksinäisen vuoren rikkauksia. Seikkailuun mahtuu jännitystä ja toimintaa, poloisen Bilbon on opittava tulemaan toimeen ilman taskunenäliinoja ja muita mukavuuksia.

Teinivuosinani rakastin Taru sormusten herrasta filmatisointeja.  J.R.R Tolkienin kirjat kuuntelin äänikirjana, en usko että olisin niitä jaksanut lukea, koska pidin kirjoja hieman pitkäveteisinä, varsinkin kaikkia niitä sukuluetteloita. Ehkä olisin toisella lukukerralla toista mieltä, kukaties? Hobittia en tullut lukeneeksi ennen tätä kesää elokuvien innoittamana ja yllätyin positiivisesti.

Hobitti on sävyltään ja tahdiltaan hyvin erilainen kuin Taru sormusten herrasta. Se on lähempänä satua kuin suurta eeppistä fantasia seikkailua. Poiketen elokuvien kääpiöistä, kirjan kääpiöiden parrat ovat kirkkaan sinisen ja keltaisen sävyjä, niin kuin myös heidän vaatteensa. Kerronta etenee nopeasti ja viihdyin seikkailun parissa. Bilbo erityisesti sulatti sydämeni. Bilbon luonne tuntuu jakautuneen kahtia uteliaaseen ja neuvokkaaseen karttoja tutkivaan Bilboon ja seikkailuja vastustavaan mukavanhaluiseen Herra Bagginsiin.

”Very pretty! said Gandalf. ”But I have no time to blow smoke-rings this morning. I am looking for someone to share in an adventure that I’m arranging, and it’s very difficult to find anyone.” “I should think so- in these parts! We are plain quiet folk and have no use for adventures. Nasty disturbing uncomfortable things! Make you late for dinner! I can’t think what anybody sees in them. said our Mr. Baggins.”

Odotin ehkä vähän syvempiä henkilöhahmoja kääpiöiden osalta, mutta kaiken kaikkiaan tarina oli hyvin kokonainen. Mielenkiintoista nähdä millainen elokuva Hobitti Smaugin autioittama maa onkaan, ottaen huomioon kaikki alkuperäistarinaan tehdyt lisäykset. Olen kyllä sitä mieltä, että Martin Freeman on erittäin hyvä valinta Bilboksi ja toivon, että kakkososassa nähdään yhtä upeita tulkintoja Tolkienin lauluista kuin Over the Misty Mountains oli ensimmäisessä osassa.

”Far over the misty mountains gold.

To dungeons deep and caverns old.

We must away, ere break of day,

To find our long-forgotten gold…”

Täytyy myös mainita tämä aivan upea HarperCollinsin 2007 julkaisema painos, jonka kansi on itsensä J.R.R Tolkienin suunnittelema kirjan ensimmäiseen painokseen. Kustannus syiden vuoksi punainen väri pudotettiin pois alkuperäispainoksesta, mutta värit esiintyvät tässä painoksessa juuri niin kuin Tolkien olisi ne halunnut. Myös kirjan sisältä löytyvät kauniit kuvitukset ja kartat tekivät lukukokemuksesta vieläkin antoisamman. Etsin tätä painosta kissojen ja koirien kanssa ja löysin sen vihdoin Golden Hare Books nimisestä kirjakaupasta Edinburghista.  Edinburghin matkalla kannattaa käydä tutustumassa tähän ”kauniiden kirjojen” kirjakauppaan.

IMG_8857_2

Jonathan Safran Foer: Everything is Illuminated

  • Kirja: Everything is Illuminated
  • Kirjailija: Jonathan Safran Foer
  • Julkaisuvuosi: 2002
  • Julkaisija: Penguin Books

IMG_8811

Tätä kirjaa on mahdotonta tiivistää pariin lauseeseen, se on yhtä aikaa hauska, surullinen ja traaginen. Se ei ole historiallisen tarkka kuvaus toisesta maailmansodasta, vaikkakin sodalla ja sen muistoilla on suuri rooli kirjassa. Se keskittyy muistoihin ja erilaisten ihmisten elämäntarinoihin nykyajassa ja kaukana historiassa, kertoen tarinaa väillä sadun omaisesti, välillä hyvin realistisesti.

Tarina alkaa kun yhdysvaltalainen nuori kirjailija Jonathan Safran Foer matkustaa Ukrainaan etsimään Augustine nimistä naista, joka toisen maailmansodan aikana pelasti hänen isoisänsä natsien kynsistä. Jonathan saa oppaakseen ja tulkikseen nuoren Alexanderin ja autonkuljettajakseen tämän sokean isoisän sekä tämän koiran Sammy Davis Junior Juniorin.

Kirja koostuu Alexin ja Jonathanin käymästä kirjeenvaihdosta. Alex lähettää Jonathanille Amerikkaan kirjoitelmiaan etsintäretken tapahtumista ja Jonathan puolestaan lähettää Alexille pätkiä kirjoittamastaan kirjasta jossa hän kertoo hyvin värikkäästi ja välillä hyvin sadunomaisesti esi-isiensä vaiheista Trachimbrodin kylässä. Lisäksi Jonathan ja Alex kirjoittavat toisilleen kirjeitä jossa he kommentoivat toistensa kirjoituksia, lukija saa lukea Alexin kirjoittamat kirjeet joista selviää paljon piilotettuja totuuksia ja joiden kautta saamme tutustua syvemmin Alexiin ja hänen isoisäänsä.

2390864,wENhz_thfdJhBgdiWFGDOVnVFwIK9XY2EIm6+lzuEKxw+7oNmxMioOI6kztYzm9gPGnkVBCfYYeZ3H8jcyq0DA==

Alex on hyvin kiinnostava henkilöhahmo ja kertoja. Alexin englanti on välillä hyvin hauskaa luettavaa,  hän vaihtaa mielellään tavallisia sanoja mielestään hienompiin sanoihin tajuamatta niiden koomisuutta.  Tarinan kehittyessä myös Alexin englanti pikku hiljaa kehittyy. Tämä kielen kanssa leikittely oli mielestäni nerokasta ja sai minut nauramaan useasti ääneen:

 “I did not yearn to mention this, but I will. Soon I will posses enough currency to purchase a plane voucher to America. Father does not know this. He thinks I disseminate everything I possess at the famous discotheques, but as proxy for I often go to the beach and roost for many hours, so I do not have to disseminate currency. When I roost at the beach I think about how lucky you are.”

Tiedän, että kirja on ilmestynyt suomeksi nimellä “Kaikki valaistuu”, mutta on vaikea kuvitella sitä millään muulla kielellä kuin englanniksi, ei ainoastaan Alexin hullunkuristen sanojen takia vaan siksi, että koko kirja on kirjoitettu käyttäen englantia niin kauniisti. Foer on sanojen ja sanojen sivuille asettelun mestari.

Kirja vei mukanaan, sai nauramaan ja itkemään. Tarinan kehittyessä kerronnan sävy muuttuu tummemmaksi ja kirjassa on monia hyvin sydäntä särkeviä kohtia, joiden jälkeen ei voi kuin laskea kirjan hetkeksi kädestään ja käsitellä lukemaansa.

Kirjasta on myös vuonna 2005 tehty elokuva jonka pääosassa esiintyy Elijah Wood, ennen kirjan lukemista halusin nähdä elokuvan, mutta nyt pelkään, että tarinaa on muutettu liikaa. Tämä on myös mielestäni yksi niistä kirjoista joita on vaikea muuttaa käsikirjoitus muotoon, koska sen kauneus ja karmivuus piilee juuri siinä miten se on kirjoitettu, sanoissa ei kuvissa, pienissä tarina helmistä joita on mahdotonta siirtää valkokankaalle.

Lempikohtani kirjasta on pieni pätkä nimeltä “The 120 Marriages of Joseph and Sarah L” joka alkaa näin:

The young couple first married on August 5, 1744, when Joseph was eight and Sarah six, and first ended their marriage six days later, when Joseph refuse to believe, to Sarah’s frustration that the stars were silver nails in the sky, pinning up the black nightscape. They remarried four days later, when Joseph left a note under the door of Sarah’s parent’s house: I have considered everything you told me, and I do believe that the stars are silver nails….”

Kirjan henkilöt ja tapahtumat ovat fiktiivisiä, mutta Jonathan Safran Foer sai kirjaansa inspiraation opiskeluaikanaan jolloin hän todella matkusti Ukrainaan etsimään naista joka pelasti hänen isoisänsä toisen maailmansodan aikana.