Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee

  • Kirja: The Wind in the Willows
  • Kirjailija: Kenneth Grahame
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1908
  • Kustantaja: Penguin Threads 2012

the wind in the willows20th Century Challenge lukuhaasteen ensimmäinen lastenkirja klassikko on vuonna 1908 ilmestynyt The Wind in the Willows, joka siis ilmestyi samana vuonna kuin lukemani Hotelli Firenzessä. Kirja sopii myös kirjablogien lastenkirjaviikkoon mainiosti.

Vaikka en ole aikaisemmin lukenut itse kirjaa, on Kaislikossa suhisee tarinana lapsuudestani tuttu . Tutustuin siihen vuonna 1995 tehdyn piirroselokuvan kautta, viime katselukerrasta on kuitenkin vierähtänyt aikaa, eikä tarinan juoni ollut kirkkaana mielessäni. Tämä oli mielenkiintoinen lukukokemus, koska sain koko kirjan lukemisen aikana aivojeni perukoilta välähdyksiä ja tunnelmia tuosta piirroselokuvasta ja lapsuudestani.

Kaislikossa suhisee on kaunis, suloinen ja hauska tarina, joka sijoittuu idylliselle Englantilaiselle maaseudulle. Kirjan päähenkilöitä ovat Myyrä, Vesirotta, Mäyrä ja tietysti Konna. Nämä eläimet elävät elämäänsä varsin ihmismäiseen tapaan. Tarina alkaa kun Myyrä päättää jättää kevätsiivouksen sikseen ja lähteä tutkimaan mitä maanpäällisessä maailmassa tapahtuu. Hän tutustuu Vesirottaan, joka asustelee joen varrella pienessä mökissään ja ihastuneena joen varren elämään jää tämän luokse asumaan. Näin Myyrä tutustuu myös muihin alueen eläimiin kuten keskellä Villimetsää (Wild wood) asuvaan erakko Mäyrään sekä hulppeassa kartanossaan pröystäilevään Konnaan.

the-wind-in-the-willows

Vuonna 1995 tehty piirroselokuva vaikutti paljon mielikuvaani hahmoista ja miljööstä.

Pidin kirjan eläinhahmoista ja siitä, että huolimatta ihmismäisistä elämäntavoista jokaisella eläimellä oli lajilleen tyypillisiä piirteitä ja tapoja. Vesirotta on viisas ja neuvokas ja rakastaa kaunista jokeaan. Myyrä on hyväsydäminen, mutta välillä kovin yksinkertainen sielu ja Konna, voi sitä Konnaa!

Konna on ehdottomasti tarinan hahmoista mielenkiintoisin. Rikas maanomistaja, jolla on erittäin korkea käsitys itsestään. Konna innostuu milloin mistäkin hullutuksesta, ja päätyy aina hankaluuksiin, mutta huolimatta Konnan itserakkaudesta ja edesottamuksista hänelle on pakko hymyillä leveästi. Konna ihastuu ja kehittää itselleen pakkomielteen autoista, omasta mielestään hän on valtateiden kuningas, mutta todellisuudessa hän on todella onneton autonkäsittelijä. Tämä pakkomielle autoihin ajaa Konnan yhä hurjempiin ja hurjempiin kommelluksiin.

“Toad sat straight down in the middle of the dusty road, his legs stretched out before him, and stared fixedly in the direction of the disappearing motor-car. He breathed short, his face wore a placid satisfied expression, and at intervals he faintly murmured “Poop-poop”

Verrattuna nykypäivän lastenkirjallisuuteen Kaislikossa suhisee käyttää hyvin rikasta ja kuvailevaa kieltä, jota oli ilo lukea. Kuinka monessa nykypäivän lastenkirjassa viitattaisiin Lord Tennysonin runoon tai kreikkalaiseen mytologiaan? En osaa sanoa olisiko Grahamen kirjoitustyyli ollut lapsena liikaa, mutta näin aikuisena lukijana osasin arvostaa Kenneth Grahame_edited-1kaunista kieltä ja symboliikkaa. Ja oikeastaan pidän siitä, ettei lasten kirjallista makua aliarvioida. Paikka paikoin Grahamen kirjoitus tyyli käy hyvin runolliseksi. Lempikohtani koko kirjasta taisi olla se, jossa Vesirotta keskustelee muuttolintujen kanssa siitä miksi ne lentävät talveksi etelään ja miksi palaavat aina takaisin.

”In due time,” said the third, ”we shall be home-sick once more for the quiet water-lilies swaying on the surface of an English stream. But today all that seems pale and thin and very far away. Just now our blood dances to other music.”

Kenneth Grahame oli syntyjään Skotlantilainen, mutta vietti lapsuudessaan paljon aikaa iso-äitinsä luona Berkshiressa Thames joen rannalla, josta hän sai inspiraationsa Kaislikossa suhisee miljöölle. Grahame työskenteli pankkivirkailijana, mutta sivussa hän kirjoitti runoja ja tarinoita. Kaislikossa suhisee sai alkunsa tarinoista, joita hän keksi pojalleen ja joiden ensimmäisinä hahmoina seikkaili juurikin tuo hurjapää Konna.

Luin Penguiniltä ilmestynyt kaunista painosta, joka on osa Penguin Threads sarjaa, joiden ulkoasu on tehty näyttämään ja tuntumaan kirjotulta. Muotoilija puoleni on tästä hyvin innoissaan! Kaikenkaikkiaan Kaislikossa suhisee oli siis hyvin miellyttävä lukukokemus.

wind in the willows

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Siri Kolu: Me Rosvolat

  • Kirja: Me Rosvolat
  • Kirjailija: Siri Kolu
  • Julkaisuvuosi: 2010
  • Kustantaja: Otava

me rosvolatTällä viikolla vietetään kirjablogimaailmassa lastenkirjaviikkoa ja lastenkirjallisuudesta on kirjoitettu blogissa jos toisessakin. Minäkin päätin osallistua vaikka olen tällainen aikuisenkokoinen, joskin lapsenmielinen lukija, joka silloin tällöin nauttii uusien ja vanhojen lastenkirjojen lukemisesta. Tämä postaus menisi siis uusi (uudehko) lastenkirja otsikon alle.

Siri Kolun Rosvolat-kirjasarja on jo pitkään kiinnittänyt huomioni kirjakaupoissa ja kirjastoissa todella onnistuneen kansisuunnittelunsa ansiosta. Tuuli Juuselan kuvitukset ovat pirteitä, raikkaita ja nostalgisia. Uteliaisuuteni voitti ja minun oli pakko saada tietää vastaako kirjan sisältö ulkoasun ihanuutta. Ja vastasihan se. Myöhemmin tajusin, että kyseessä on vuoden 2010 Finlandia Junior palkinnon voittaja ja sain myös tietää, että kirjasta on ilmestymässä loppuvuodesta elokuva.

Rosvoloitten omalaatuisesta perheestä tulee mieleen Elina Aron kirjoittamat kirjat Hattulan perheestä (Kiemurakatu 3, Pinjaportti 11…), jotka olivat omia lapsuuteni suosikkeja. Rosvolat ovat kuitenkin Hattuloita paljon hurjempaa sakkia. Kirja alkaa vauhdikkaasti ja mukaansa tempaavasti:

”Minut varastettiin kesäkuun toisella viikolla. Hyvä, että varastettiin. Kesä oli menossa piloille joka tapauksessa.”

10-vuotias Vilja on perheensä kanssa matkalla mummolaan, kun mökkitiellä he joutuvat ryöstön kohteeksi ja Vilja huomaakin yhtäkkiä istuvansa Rosvoautossa ympärillään Rosvolan perhe Hurja-Kaarlo, Hilda, Kulta-Pete sekä lapset Hele ja Kalle. Ensijärkytyksestään toivuttuaan Vilja alkaa nauttia Rosvoloitten villistä ja vapaasta elämäntyylistä, hurjista kaahailuista metsäteillä, uintiretkistä ja rosvoamisesta. Rahasta eli hiirenpieruista eivät Rosvolat välitä, irtokarkit, lihapiirakat ja barbit ovat arvokkaampia ryöstösaaliita. Neuvokas Vilja saa pian oppia maantierosvouksesta ja kioskikeikoista kaiken.

Me Rosvolat oli vauhdikas ja viihdyttävä lastenkirja, jossa oli mielenkiintoisia vastakkain asetteluja. Viljan omat vanhemmat ovat kiireisiä uraihmisiä ja perheen jäsenet ovat vieraantuneet toisistaan kun taas Rosvolat vetävät yhteen hiileen ja ottavat Hiljan lämpimin sylin vastaan, ei ihme. Teema on kieltämättä aika riskialtis lastenkirjalle (anarkistisesta lastenkirjasta puhutaan joka paikassa), mutta kirjan lämpö ja huumori saavat sellaiset seikat kuin lapsenryöstö ja rikollisuus unohtumaan. Rosvoloilta on opittavissa muita elämän arvoja.

Minulle tuli tunne, että tässä kirjasarjan ensimmäisessä osassa vasta kaasutettiin, otettiin vauhtia ja järjestettiin rosvomaailman säännöt seuraavia osia varten. Kirjasta tehdystä äänikirja versiosta on kirjoitettu No, But I Read the Book- blogissa, ja se kuulostaa myös aika hyvältä.

E.M.Forster: Hotelli Firenzessä

  • Kirja: A Room with a View
  • Kirjailija: E.M. Forster
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1908
  • Kustantaja: Penguin Essentials, 2011

a room with a viewHotelli Firenzessä on ensimmäinen kirja, jonka luin osana 20th century lukuhaastetta, jossa tulen lukemaan kaksi kirjaa jokaiselta 1900-luvun vuosikymmeneltä, yhden aikuisten klassikon ja yhden lastenkirja klassikon. A Room with a view julkaistiin vuonna 1908 ja tällä kirjalla polkaistaan 1900-luku käyntiin.

Minulla oli pieni ennakkoluulo siitä, että tämä kirja tulisi olemaan yltiöromanttinen kermakakku, mutta olin onneksi väärässä. Tottahan toki Hotelli Firenzessä on ennen kaikkea rakkaustarina, mutta se on niin paljon muutakin.

Kirja jakautuu kahteen eri osaan. Ensimmäisessä osassa nuori neiti Lucy Honeychurch saapuu yhdessä serkkunsa Neiti Bartlettin kanssa Firenzeen. He majoittuvat Pension Pertolliniin, jossa he tutustuvat epätavallisiin ihmisiin kuten romantiikka kirjailija Elenor Lavishiin sekä Herra Emersoniin ja erityisesti tämän tunteelliseen poikaan Georgeen. Toisessa osassa palataan Englantiin, jossa Lucy on kihloissa erittäin kunnollisen ja jokseenkin tylsän Cecil Vysen kanssa. Kun Emersonit ilmestyvät taas näköpiiriin, oppiiko Lucy kuuntelemaan sydämensä ääntä?

Kirja on hieno kuvaus ja kritiikki Edwardian aikaisesta Englannista, jossa ihmisten päivät tuntuvat kuluvan sen pohtimiseen mikä on sopivaa ja mikä ei ja jossa sosiaalista kanssakäymistä määrittävät luokkajaot. Mutta se on myös ihana kuvaus tuon ajan perhe-elämästä, johon kuuluu niin sisarusten välistä nahistelua kuin lämpöä. Lucyn perhesuhteet toivat kirjan omassa mielessäni lähemmäksi nykyaikaa. Jo sata vuotta sitten äidit ovat oikaisseet lapsiaan näiden kielenkäytöstä.

”Where aren’t they?” said the boy, who was Freddy, Lycy’s brother. “I tell you I’m getting fairly sick.” “For goodness” sake go out of my drawing-room, then!” cried Mrs Honeychurch, who hoped to cure her children of slang by taking it literally.”

Mutta ennen kaikkea se on tarina Lucysta, joka opettelee muodostamaan omia mielipiteitään ja löytämään itsenäisyytensä. Forster ottaa hienosti kantaa naisten asemaan, vaikkakin en voinut olla huomaamatta, että Lucy tarvitsi oman mielipiteensä tajuamiseen kuitenkin miehen (annettakoon se anteeksi).

”This solitude oppressed her; she was accustomed to have her thoughts confirmed by others or, at all events, contradicted; it was dreadful not to know whether she was thinking right or wrong.”

Tarina naisesta, joka omaa omat mielipiteensä oli tärkeä aikana, jolloin naisten oikeuksista taisteltiin. Iso-Britanniassa yli 30-vuotiaat naiset saivat äänioikeuden ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1918 ja yli 21-vuotiaat vuonna 1928. Kuten tiedämme suomalaiset naiset saivat tämä oikeuden jo vuonna 1906, jolloin yhteinen ikäraja oli sekä naisille että miehille 24-vuotta.

Hotelli Firenzessa oli hyvin viihdyttävä lukukokemus, pidin Forsterin huumorintajusta ja tavasta kirjoittaa. Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia ja tämä oli loistava alku 1900-luku haasteelleni, jonka tarkoituksena on myös saada tuntumaa eri vuosikymmenien elämään.E.M_edited-1

Hauskana yksityiskohtana pidin mainintaa Baedekerista, joka aluksi hämmensi minua (onko se sateenvarjo, käsilaukku vai lentävä lihapulla),  lähemmän tarkastelun jälkeen se osottautui aikanaan kuuluisan saksalaisen kustantamon julkaisemaksi matkaopas kirjasarjaksi, joka aikalaisille olisi ollut yhtä tuttu kuin Lonely Planet nykypäivän turistille. Nautin näistä pienistä 1900-luvun alun yksityiskohdista kuten hevosrattaiden ja automobiilien sekamelskasta ja siitä, että raitiovaunut olivat hienolle neidille vallan sopimaton kulkuväline.

Kirjan luettuani, minua kiinnosti selvittää, minkälaisen vastaan oton kirja sai omana aikanaan. Ja ilmeisesti se sai hyviä arvosteluja ja toi E.M. Forsterille näkyvyyttä, mutta vasta kun Howards End (Talo jalavan varjossa) julkaistiin 1910, Forsteria alettiin todella arvostaa kirjailijana. Tämä oli ensikosketukseni E.M. Forsterin tuotantoon ja Howards End on kirja, jonka laitan kokoajan kasvavalle lukulistalleni.

Tuntuu, että tästä kirjasta löytyisi vaikka kuinka paljon pohdittavaa, symboliikkaa ja vertauksia E.M.Forsterin omaan elämään, mutta lopetan vuodatukseni tähän. Suosittelen kirjaa lämpimästi.

Hotelli Firenzestä on kirjoitettu ainakin blogeissa Kirjojen Lumo   ja Jos vaikka lukisi.

Lukuhaaste: 20th Century Challenge

Olen asettanut itselleni lukuhaasteen, jossa tulen lukemaan kaksi klassikko kirjaa jokaiselta 1900-luvun vuosikymmeneltä.Olen laatinut itselleni kaksi listaa: toisessa on kymmenen aikuisten klassikkoa ja toisessa kymmenen lasten klassikkoa. Nämä kirjat ja kirjailijat ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta minulle uusia tuttavuuksia. Mukana on kirjoja, jotka ovat olleet lukulistallani pitkään ja joita en malta päästä lukemaan (Kuin surmaisi satakielen/ Fantastic Mr. Fox…). Toiset ovat minulle tuntemattomampia klassikoita, jotka olen löytänyt vasta tehdessäni tutkimusta tätä haastetta varten kuten Of Human Bondage ja The House on Mango Street. Muutamien tiedän jo etukäteen olevan haastavia kuten Mrs Dalloway ja vievän minut mukavuusalueeni ulkopuolelle kuten Trainspotting.

tÄMÄ2_edited-1

Halusin lukea myös lastenkirjoja, toisaalta tasapainoksi aikuisten klassikoille toisaalta siitä syystä, että halusin sivistää itseäni niiden kirjojen osalta, jotka omassa lapsuudessani ovat jääneet lukematta. On myös mielenkiintoista nähdä miten lastenkirjallisuus on muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana.

LAPSET

Kirjojen lukukieli tulee suurimmaksi osaksi olemaan englanti, joka on kirjojen alkuperäiskieli, lukuun ottamatta muutamaa poikkeusta. Bonjour Tristesse (Hyvästi ikävä) ja Pikku Prinssi ovat ranskalaisten kirjailijoiden kirjoittamia ja vaikka haluasin aina lukea alkuperäiskielellä ranskantaitoni ovat valitettavasti olemattomat.

Yleensä tapaan lukea kirjan ennen elokuva version katsomista. Listalta löytyy monia kirjoja joiden elokuva versiot ovat myös saaneet klassikko aseman, odotan innolla, että pääsen tutustumaan myös niihin  ja saatanpa kirjoittaa niistäkin tänne blogiin.

Haasteen ensimmäinen kirja E.M.Forsterin klassikko A Room with a View (Hotelli Firenzessä) on jo luettu ja Kenneth Grahamen The Wind in the Willows (Kaislikossa suhisee) on aloitettu, joten haaste on jo hyvällä alulla. Koko listan läpikäymiseen saattaa mennä aikaa ja annan itselleni luvan lukea myös muita kirjoja, silti takaraivossa kytee toivo siitä, että saisin läpikäytyä listan kesän loppuun mennessä. Jos joku haluaa haastaa myös itsensä, luen mielelläni muiden haaste kokemuksia!

Hei! Jos satut olemaan Goodreadsin käyttäjä, minut löytää myös sieltä nimellä Tilda, linkki sinne TÄÄLLÄ. Ja tein myös blogille oman sähköposti osoitteen tilda.ikkunantakana@gmail.com, josta minut saa tarvittaessa kiinni.

Joanne Harris: A Cat, a Hat and a Piece of String

  • Kirjailija: Joanne Harris
  • Kirja: A Cat, a Hat and a Piece of String
  • Julkaisuvuosi: 2012
  • Kustantaja: Doubleday

Joanne HarrisJoanne Harrisia lukiessa tuntuu kuin palaisi kotiin. Harrisin kirjat ovat jo vuosia kuuluneet suosikkeihini.  A cat, a Hat and a Piece of String on Harrisin toinen novelli kokoelma. Tietääkseni niistä kumpaakaan ei ole suomennettu, olenko väärässä?

Tässä novellikokoelmassa päästään tutustumaan muutamiin Harrisin aikaisemmista romaaneista tuttuihin henkilöihin ja paikkoihin ja kirjan edetessä itsenäiset tarinat linkittyvät myös toisiinsa. Harrisin kotipaikka Yorkshire Englannissa esiintyy tapahtuma paikkana useammassakin tarinassa ja minusta tuntuu kuin koko kylä/kaupunki asukkaineen olisi jo vanha tuttu ystävä.

Erityisen ihastunut olin kun tajusin, että ensimmäisestä novellikokoelmasta (Jigs and Reels 2004) tuttu seikkailunhaluinen ”mummo kaksikko” Faith ja Hope ilmestyvät tässä kirjassa, jopa kahdessa eri tarinassa pistäen hanttiin vanhainkodin tyranniaa vastaan.

Harrisilla on taito löytää taikaa ja mystiikkaa tämän modernin maailman keskeltä, kummituksia Internetin syvyyksissä, Sateenjumala, joka rakastuu Aurinkoon New Yorkissa ja silti tarinat tuntuvat kertovan hyvin tavallisista ihmisistä ja myös aika kipeistä aiheista.Kokoelman teemana näyttäisi kulkevan yksinäisyys, ihmiset joiden elämän valtaavat erilaiset pakkomielteet ja eristyminen. Pidin myös jokaisen tarinan alussa olevasta esittelytekstistä, jossa Harris valottaa tarinoiden taustoja.

Rakastan Harrisin tapaa kirjoittaa, ihmiset, paikat, maut ja tuoksut tuntuvat hyvin eläviltä ilman, että sorruttaisiin ylitsevuotavaa kuvaamiseen. Jokainen, joka on lukenut Pienen suklaapuodin ja sen jatko-osat on varmasti joutunut hallitsemattoman suklaan himon valtaan. Pidän myös siitä kuinka Harris tuntuu pystyvän hyppimään genrestä ja tunnelmasta toiseen, arki realismia, fantasiaa ja jännitystä. A Cat, a Hat and a Piece of String on taattu herkkupala jokaiselle, joka rakastaa Joanne Harrisin kirjoja.

Daphne du Maurier: Rebekka

  • Kirja: Rebecca
  • Kirjailija: Daphne du Maurier
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1938
  • Kustantaja: Virago Modern Classics, 2012

rebecca2Tajusin heti ensimmäisen luvun jälkeen, että Rebecca (suomennettuna Rebekka) tulisi nousemaan yhdeksi lempikirjoistani, enkä ollut väärässä. Kirjan lukeminen on kestänyt kauan, koska olen halunnut pitkittää lukukokemusta mahdollisimman pitkäksi.

Heti alkuun mielenkiinnon herättää nimettömänä pysyvä kertoja, joka kertoo tarinaansa siitä kuinka hän työskennellessään seuraneitinä Monte Carlossa tapasi ja rakastui englantilaiseen herra Maxim de Winteriin. Huolimatta suurehkosta ikäerosta he menevät hyvin nopeasti naimisiin ja matkustavat takaisin Englantiin de Winterien komeaan sukukartanoon Manderley:n. Maxim on vuosi sitten jäänyt traagisesti leskeksi, eikä ole päässyt yli ensimmäisen vaimonsa Rebeccan kuolemasta. Uusi rouva de Winter saakin pian huomata, että Rebeccan muisto elää hyvin vahvasti Manderleyssä ja erityisesti kodinhoitaja rouva Danversin mielessä ja, että Manderley on täynnä piilotettuja salaisuuksia. Lukija on alusta alkaen tietoinen, että jotain sellaista on tapahtunut, joka on pakottanut Herra ja Rouva de Winterin lähtemään Manderleystä lopullisesti, kirjan kuuluisat avaussanat kuuluvat ”Last night I dreamt I went to Manderley again.”

”We would not talk of Manderley. I would not tell my dream. For Manderley was ours no longer. Manderley was no more.”

Daphne du Maurier on nerokas kirjoittaja. En muista koska viimeksi olisin samalla tavalla imenyt, joka ikisen sanan itseeni kirjan sivuilta. Manderley miljöönä kuvaillaan niin elävästi, että rhodorendronien tuoksun voi tuntea ja voi kuvitella itsensä juomaan iltapäiväteetä pähkinäpuun katveeseen tai kuljeksimaan vieraiden joukkoon tanssiasiltana. Manderley on romanttinen idylli, joka kuitenkin on  sääntöjen ja rutiinien kahlitsema.

Henkilökuvaukset ovat myös todella onnistuneita. Kontrasti anonyymin ja sisäänpäin vetäytyvän nuoren ja naivin uuden rouva de Winterin ja vielä haudantakaakin räiskyvän Rebeccan välillä on upea. Maximin sulkeutuneisuus saa lukijankin varpailleen ja kertojan edesottamukset ja sosiaalinen kömpelyys saivat minut hyvällä tavalla nolostumaan hänen kanssaan. Kirja on jännittävä ja pitää otteessaan koko ajan.

”It fell open, at the tittle-page. ”Max from Rebecca.” She was dead, and one must not have thoughts about the dead. They slept in peace, the grass blew over their graves. How alive was her writing though, how full of force. Those curious, sloping letters. The blob if ink. Done yesterday. It was like it was done yesterday.”

Suosittelen tätä kirjaa Kotiopettajan romaanin ystäville. Rebeccaa pidetään du Maurierin mestariteoksena ja Alfred Hitchcock on tehnyt siitä saman nimisen elokuvan. Muihin du Maurierin töihin kuuluvat mm. Linnut (The Birds) niin ikään Hitchcockin filmatisointi ja Serkkuni Raakel (My cousin Rachel). Daphne du Maurier taipaleeni alkoi lupaavasti Rebeccalla, lisää näitä!

Laura Marling

4

Tällä viikolla ei lukemiselle ole jäänyt aikaa. Rämmin niin syvässä opinnäytetyösuossa, että kirjat ovat saaneet jäädä nurkkaan odottamaan. Kuinka ihanaa onkaan tämän hullunmyllyn jälkeen palata lukemisen ääreen oikein kunnolla. Tänään siis kirjoitan vähän erilaisesta aiheesta nimittäin laulujen sanoituksista.

On musiikkia, jota kuuntelen musiikin vuoksi ja on musiikkia, jota kuuntelen jo pelkkien sanoitusten takia. Englantilainen laulaja/lauluntekijä Laura Marling on ehdoton suosikki artistini, jota ajattelen ennen kaikkea tarinoiden kertojana.  Marling itsekin on sanonut halunneensa alun perin ruveta kirjailijaksi, kunnes havaitsi laulujen kirjoittamisen hänelle luonnollisemmaksi.  Hänen sanoituksensa ovat hyvin vahvoja, kauniita ja välillä hyvin synkkiä. Yhdessä kauniin musiikin kanssa sanoitukset saavat kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin.

”There is a man that I know,
seventeen years, he never spoke.
Guessed he had nothing to say,
he opened his mouth on
Judgement Day.

I listened with all of my might,
but was scared by the look in his eyes.
Like he’d already lost the fight,
and there was no hope ever in sight.”

-Hope in the Air-

Sanoitukset eivät ole aina ollenkaan selkeitä, mutta siinä juuri piilee niiden viehätys. Laulujen merkitykset ovat jokaiselle kuulialle erilaiset. Monesti laulujen taustalla on kuitenkin kirjallisia vaikutteita, Salinas ja Sofia saivat ispiraationsa John Steinbeckilta ja I Speak Because I can kreikkalaisen tarun Penelopesta, joka odottaa Odysseysta takaisin kotiin.

”My husband left me last night,
Left me a poor and lonely wife,
I cook the meals and he got the life,
Now I’m just old for the rest of my time.”

-I Speak Because I Can-

laura1_1991774b

Palaan Laura Marlingin levytysten ääreen säännöllisin väliajoin, on aikoja jolloin saatan kuunnella hänen musiikkiaan uudestaan ja uudestaan siihen kyllästymättä. Neljästä levystä suosikkejani ovat t I Speak Because I can (2010), joka minusta tuntuu hyvin paljon novelli kokoelmalta, koska jokaisella laululla on oma tarinansa kerrottavana ja viimeaikoina olen kuunnellut paljon viimeisintä Once I was an Eagle(2013), joka tuntuu paljon edellisiä levyjä henkilökohtaisemmalta. Levyn kantava teema tuntuu olevan eroaminen ja siitä selviäminen.

”I am a master hunter
I cured my skin, now nothing gets in
Nothing not as hard as it tries”

-Master Hunter-

En tiedä onko se minussa kovin suomalainen piirre kun melankolinen musiikki ja verraten surulliset sanoitukset vaikuttavat eniten, vaikka toki Marlingilla on myös tunnelmaltaan kevyempiä sanoituksia ja musiikkia. Pitkäaikainen unelmani toteutui kun sain viime kesänä vihdoin nähdä hänen esiintyvän livenä, se oli ehdottomasti paras konsertti kokemukseni ikinä. Suuri konserttihalli tuntui hyvin intiimiltä, kun lavalle nousi tyttö yksinään kitaran kanssa. Yksi ainoa spottivalo valaisi esiintyjän, eikä muuta tarvittu. Minut yllätti se, että huolimatta joskus hyvinkin synkistä sanoituksista, oikea Laura Marling tuntui lavalla olevan hauska ja positiivinen ihminen, joka ei ota itseään liian vakavasti.

Alla olevassa videossa Laura Marling laulaa kolmannelta levyltään (The Creature I Don’t Know, 2011) laulun Night after night, joka on yksi voimakkaimmista lauluista jonka tiedän. Kaunis kitara ja kauniit mutta jollain tapaa raa’atkin sanat saavat kylmät väreet kulkemaan joka kerta. On niin paljon musiikkia, joka ei jätä jälkeensä mitään, joskus on hyvä pysähtyä kuuntelemaan oikein tarkasti.

”Dear lover forgiven
My love is driven by rage
Oh I should just leave you
Instead I’ve deceived you
But I don’t

Night after night, day after day
Would you watch my body weaken
My mind drift away?”

-Night after night-

Nick Hornby: Alas on pitkä matka

  • Kirja: A Long Way Down
  • Kirjailija: Nick Hornby
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2005
  • Kustantaja: Penguin Books, 2006

IMG_9721_2Minulla oli suuret odotukset tämän kirjan osalta. Nick Hornby on kirjailija, jonka kirjallisiin töihin olen halunnut tutustua jo kauan. Vuonna 2002 ilmestynyt elokuva Poika (About a Boy), jossa näyttelivät Hugh Grant ja Nicholas Hoult perustuu Hornbyn samannimiseen kirjaan. En ole kirjaa lukenut, mutta elokuvasta pidän kovasti. Vähän aika sitten tajusin myös, että Nick Hornby on myös kirjoittanut käsikirjoituksen yhteen lempielokuvistani An Education (2009), joka oli Oscar ehdokkaana kolmessa eri kategoriassa, mukaan luettuna paras sovitettu käsikirjoitus. Panokset olivat siis korkealla. Alas on pitkä matka-kirjan, elokuva versio saa ensi-iltansa briteissä maaliskuussa ja halusin lukea kirjan ennen elokuvan ehtimistä Suomeen.

Kirjan tapahtumapaikkana on Lontoo, jossa tapahtumat lähtevät liikkeelle uudenvuodenaattona Topper’s House nimisen pilvenpiirtäjän katolla. Rakennus on suosittu itsemurhapaikka ja tänä uudenvuodenaattona katolla on ruuhkaa. Epäonnistunut televisiojuontaja Martin, vaikeasti vammaisen lapsen yksinhuoltajaäiti Maureen, ongelmainen teini Jess ja entinen rokkari JJ ovat kaikki päätyneet paikalle synkin aatoksin. Nämä neljä hyvin erilaista ihmistä päätyvät kuitenkin puhumaan toisensa ympäri itsemurha aikeista ja vasten odotuksia ystävystyvät keskenään.

Minusta kirjan lähtökohdat olivat mielenkiintoiset, mutta siihen se sitten jäikin. Jatkoin lukemista ja ajattelin, että kyllä tämän on muututtava paremmaksi. Jossain määrin kirjan loppu oli parempi kuin alku, mutta se ei muuta miksikään sitä seikkaa, että kirjan juoni oli liian pirstaleinen ja, että henkilöhahmot jäivät liian köykäisiksi. Kyseessä on siis humoristinen kirja, joten kovin vakavaa tai todellista otetta en kirjan lähtökohdista huolimatta odottanutkaan, silti kirjassa leijuttiin mielessäni liian kaukana todellisuudesta. Se ei ollut tarpeeksi vakava eikä tarpeeksi hauska.

Yksi positiivinen asia, joka minulla on kirjasta sanottava, on se, että pidin kirjan kertoja tyylistä. Neljä päähenkilöä kun vaihtavat puheenvuoroa varsin tiheään ja pidin siitä kuinka se antoi samoihin tapahtumiin monta eri näkökulmaa. Samaa kerrontatyyliä on myös Poika elokuvassa ja aionkin joskus vielä antaa Hornbylle toisen mahdollisuuden, koska haluan tietää millainen Poika on kirjana. Enkä minä Alas on pitkä matkaa suorastaan vihannut, olen vain sitä mieltä, että olisin voinut käyttää lukemiseen menneen ajan paremmin, eikä minulle jäänyt siitä kovinkaan paljon sanottavaa.

Mielenkiinnosta aion jossain vaiheessa katsoa elokuva version nähdäkseni miten se on toteutettu, mutta kovin suuria odotuksia minulla ei ole. Alla on juoni paljastuksista vapaa teaser traileri tulevasta elokuvasta jossa näyttelevät muun muassa Pierce Brosnan ja Toni Collette.