Rakkautta ja Anarkiaa yhteenveto

Suunnitelmani Rakkautta ja Anarkiaa -filmifestivaalien osalta eivät aivan menneet putkeen. Halusin mennä katsomaan päätöselokuvan Boyhood, mutta se myytiin loppuun 10 minuutissa enkä ollut niiden onnekkaiden joukossa, jotka saivat liput. Onneksi elokuva tulee elokuvateattereihin suomessa ensi kuussa. Idan kanssa minulle kävi samalla tavalla, se myytiin loppuun, mutta haluan ehdottomasti nähdä sen jossain vaiheessa. Kiireistä huolimatta minulla oli kuitenkin mahdollisuus käydä katsomassa kaksi todella upeaa elokuvaa.

THE QUIET ROAR (Ruotsi)

Marianne on kuusikymppinen nainen jolle on annettu 3 kuukautta elinaikaa. Hän matkustaa Saksaan, jossa voittoa tavoittelematon yritys on erikoistunut antamaan kuolemansairaille ja masentuneille ihmisille mahdollisuuden käsitellä ratkaisemattomia asioita heidän elämässään. Tämä tapahtuu huumaavan lääkkeen avulla, joka sekoittaa kuvitelman ja todellisuuden. Tämän kautta Marianne pystyy matkustamaan mielessään menneisyyteensä ja kohtaamaan 25-vuotiaan itsensä ja aviomiehensä.

Pidin siitä, että elokuvassa ei ollut lainkaan musiikkia. Nykymaailmassa ja varsinkin kaupungissa asuessa hiljaisuutta on vaikea löytää, siksi tuntui todella hyvälle viettää pari tuntia elokuvateatterissa hiljaisuudessa. Elokuva oli hyvin meditatiivinen kokemus. Tässä mielessä elokuva muistutti minua pari vuotta sitten Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla näkemästäni Korealaisesta elokuvasta Poetry, jossa ei myöskään ollut minkäänlaista musiikkia. Tarkemmin ajatellen myös Poetryn pääosassa on vanhempi nainen. Mutta siinä missä Poetryn äänimaailman täyttävät kaupungin äänet The Quiet Roar on tosiaan hiljainen huuto. Se on Scandinaaviseen tyyliin hyvin hiljainen ja upea Norjalainen luonto pääsee siinä oikeuksiinsa.  Koko elokuva oli visuaalisesti todella kaunis. En voi sanoa, että täysin ymmärtäisin kaikkea mitä elokuvassa tapahtui tai ei tapahtunut, mutta se ei mielestäni olekaan sen pointti. Joskus pitää vaan antaa elokuvan soljua omalla painollaa, eikä kysellä liikaa. Pohjimmiltaan The Quiet Roar on kuitenkin ihmissuhde elokuva ja käsittelee masennusta, tai ainakin sellaisena näin sen itse. Se sisältää paljon symboliikkaa.

Ohjaaja Henrik Hellström oli elokuva jälkeen paikalla vastaamassa kysymyksiin ja kertomassa elokuvasta. Oli todella mielenkiintoista kuulla elokuvan taustoja. Esimerkiksi siitä, että maailmassa on todella olemassa klinikoita joissa kuolemansairaille ja masentuneille ihmiselle annetaan samantapaista hoitoa. Oli myös mielenkiintoista kuulla inspiraatiosta elokuvan takana.

BIG SIGNIFICANT THINGS (USA)

Big Significant Things oli tunnelmaltaan hyvin erilainen. Se on Amerikkalainen indie-elokuva, jonka yhtenä näyttelijänä nähdään suomalainen Krista Kosonen. Pidin tästäkin elokuvasta, erityisesti pidin sen huumorista. Tässäkin näytöksessä itse ohjaaja oli paikalla ja minusta oli hauskaa kuinka ohjaaja-käsikirjoittaja Bryan Reisbergin huumorin taju, joka näkyi elokuvassa tuli heti esille kun mies avasi suunsa.

Big Significant Things on road trip -elokuva. Craig on aikeissa muuttaa toiselle puolelle maata yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Ennen suurta elämän muutosta hän haluaa kuitenkin tehdä yksinäisen kiertomatkan Yhdysvaltojen etelävaltioihin selvittääkseen ajatuksiaan. Hän aloittaa kiertomatkan, jonka aikana hän tutustuu moniin erikoisiin nähtävyyksiin (maailman suurin cheddar tynnyri yms.) ja tapaa monia mielenkiintoisia ihmisiä mukaan lukien salaperäisen suomalaistytön Ellan.

Kuten sanottu pidin paljon tästä elokuvasta. Graig oli mielenkiintoinen henkilöhahmo ja Harry Lloyd esitti sen todella hyvin. En tosiaan tajunnut, että kyseessä on brittinäyttelijä ennen kuin vasta jälkikäteen. Aplodit myös Krista Kososelle, olen aina pitänyt hänestä näyttelijänä. Vähän jäi tuon suomalaistytön salaperäisyys mietityttämään. Elokuvassa oli monia pieniä yksityiskohtia jotka olivat mielestäni todella hyvin hoksattuja ja lähdin elokuvateatterista tyytyväisenä.  Suosittelen molempia elokuvia lämpimästi. Rakkautta ja Anarkiaa -festivaali jatkuu vielä tämän viikonlopun ajan, joten vielä ehtii käydä leffoja katsomassa.

Mainokset

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

  • Kirja: Muumit ja suuri tuhotulva (Småtrollen och den översvämningen)
  • Kirjailija/kuvittaja: Tove Jansson
  • Suomentaja: Jaakko Anhava
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1945
  • Kustantaja: WSOY, 2008

IMG_4540_2Tämä kulunut kesä on ollut minulle muumien kesä, kun olen pikku hiljaa tutustuttanut itseäni muumikirjoihin jotka ovat jääneet minulta lapsuudessani lukematta. Nyt oli vuorossa ensimmäinen muumikirja Muumit ja suuri tuhotulva ja se oli mielenkiintoista luettavaa. Kirja ei ole paras lukemani muumikirja, mutta kiinnostavan kirjasta tekee se, että tästä kaikki sai alkunsa.

Kirjassa Muumimamma ja Muumipeikko kulkeva pimeässä metsässä, joka on täynnä vaarallisia otuksia. Muumipappa on lähtenyt Hattivattien matkaan ja on teillä tietymättömillä. Muumimamma ja Muumipeikko yrittävät löytää hänet, sekä turvallisen paikan, jossa he voisivat asua. Sitä ennen he kohtaavat kuitenkin monenlaisia kulkijoita sekä suuren tulvan.

Kirjan kuvituksissa esiintyvät muumipeikot eroavat ulkonäöltään paljon myohemmin tutuiksi tulleista muumeista. Tiesin, että tämä kirja ja Muumipeikko ja pyrstötähti kertovat pinnan alla Janssonin tunteista sotaa kohtaan. Molempien kirjojen maailma onkin varsin synkkä, mutta loppu on tietysti onnellinen. Muumipapan hahmo hieman ärsytti minua tässä kirjassa, hän kun huolettomasti lähtee teille tietymätömille jättäen Muumimamman yksin pienen lapsen kanssa.

En ole lukenut Tove Janssonista kirjoitettuja elämänkertoja, mutta Goodreadsin suosittelemana katsoin BBC:n tekemän, ymmärtääkseni aika tuoreen, dokumentin Tove Janssonin elämästä (Moominland Tales – The Life of Tove Jansson), joka on katsottavissa you tubessa täällä. Dokumentti oli mielestäni hyvin tehty ja valaisi minulle paljon muumikirjojen ja Tove Janssonin elämän välisiä yhtäläisyyksiä. Kävin dokumentin jälkeen katsomassa uudestaan Ateneumin Tove Jansson näyttelyn ja sekin avautui ihan uudella tavalla. Tästä lähtien luenkin Muumeja taas uusin silmin. Esimerkiksi se, että Muumipappa ja Muumimamma ovat erillään tässä kirjassa, voisi viitata Toven vanhempien keskinäisiin suhteisiin. Muuten juonellisesti kirja oli aika tavanomainen seikkailu satu, mutta se annettakoon Janssonin esikoiskirjalle anteeksi. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli mielestäni se, että muumipeikkojen normaali asuinympäristö on kaakeliuunien taus.

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä

  • Kirja: Of Mice and Men
  • Kirjailija: John Steinbeck
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1937
  • Kustantaja: Penquin Books, 2012

IMG_4288_4Olen edennyt 20th Century lukuhaasteessani 30-luvulle. Tällä kertaa luin John Steinbeckin Of Mice and Men (Hiiriä ja ihmisiä). Tämä oli ensimmäinen lukemani Steinbeckin kirja ja se jännitti minua vähän. Steinbeck on yksi niitä kirjailijoita joita kuulee ylistettävän maasta taivaaseen ja pelkäsin, että en pitäisikään hänen kirjoistaan.  Nyt voin sanoa, että tästä kirjasta ainakin pidin paljon! Erityisesti pidin siitä miten kirjan dialogi on kirjoitettu eteläisellä murteella.

”With us it ain’t like that. We got a future. We got somebody to talk to that gives a damn about us. We don’t have to sit in no bar room blowing’ in our jack jus’ because we got no place else to go. If them other guys gets in jail they can rot for all anybody gives a damn. But not us.”

Tästä tulee kirjaan hyvin aito tunnelma, on hyvin helppoa kuvitella itsensä 30-luvun kalifornialaiselle maatilalle työläismiesten keskelle. Georgen ja Lennien keskinäinen suhde on sydäntälämmittävä, nämä kaksi yksinäistä kulkijaa pitävät toisistaan huolta. Kirja kertoo siis kahdesta kiertävästä maatyömiehestä Georgesta ja Lenniestä, jotka kiertävät maatilalta toiselle. Kirjan alussa he saapuvan Kalifornian Salinas Valleyssä sijaitsevalle maatilalle aloittamaan uuden työkomennuksen. George on kaksikon aivot, mies jolla on unelma. Lennie on iso ja yksinkertainen poika ison miehen ruumiissa. Lennien kiinnostus pehmeitä asioita kohtaan johtaa usein ongelmiin, koska Lennien on vaikea kontrolloida omia voimiaan. Kaksikolla on unelma, unelma omasta pienestä maatilasta, jossa he voisivat olla omia herrojaan. Amerikkalainen unelma joka monelle lama-ajan puurtajalle tuntui kaukaiselle.

john-steinbeck

John Steinbeck 1902-1968

Kirja on lyhyt, noin 100-sivuinen, mutta se toimii erittäin hyvin ja onnistuu lyhyessä ajassa saamaan lukijan välittämään päähenkilöistä. Samalla se pikkuhiljaa nostattaa jännitystä, alusta alkaen lukiessa on sellainen tunne, että ongelmia on edessä. Välillä kirja muuttuu hyvin sydäntäsärkeväksi. Se on täynnä yksinäisiä kohtaloita ja henkilöitä joille elämä on tuonut pettymyksiä, mutta samalla se on täynnä ystävyyttä ja toivoa. 100-sivua tunteiden vuoristorataa.  30-luvun etelävaltioiden Amerikka näyttäytyy välillä myös aika raakana. Kirja sai minut innostumaan Steinbeckista ja erityisesti East of Eden ja The Grapes of Wrath kiinnostavat minua koska ne sijoittuvat myös Kaliforniaan ja lama-aikaan. Muutama muukin Steinbeckin kirjoista sijoittuu Kaliforniaan, mutta nämä kaksi ovat tietysti ne kuuluisimmat. Steinbeck itse syntyi Kalifornian Salinas Valleyssä, jonne myös Of Mice and Men sijoittuu. Steinbeck eli Kaliforniassa suurimman osan elämästää joten hän tiesi omasta kokemuksestaan mistä puhui kun puhui tuosta ajasta ja sen ihmisistä. Siksi tämäkin kirja varmasti tuntui niin aidolta.

Rakkautta ja Anarkiaa

Syksy on saapunut kiireineen eikä lukemiselle ole valitettavasti jäänyt tarpeeksi aikaa. Mutta syyskuu onkin elokuvien aikaa. Helsingissä alkaa 18. syyskuuta Rakkautta ja Anarkiaa Festivaali, josta olen aika innoissani. Kahtena viime vuotena olen ollut poissa kaupungista festarien aikaan, mutta tänä vuonna pääsen taas osallistumaan. Olen suuri elokuvien ystävä ja pidän tässä festivaalissa siitä, että se tuo Suomeen tuntemattomampia elokuvia ympäri maailmaa.

Rupesin tänään tutkimaan elokuvavalikoimaa oikein kunnolla ja sieltä löytyikin monta mielenkiintoista elokuvaa. Festareiden päätöselokuva Boyhood kiinnostaa ainakin, se on amerikkalainen elokuva, joka kuvattiin 39 päivässä, jotka ripoteltiin 12-vuoden aikajaksolle. Tarinan päähenkilö siis vanhenee kuusivuotiaasta kahdeksantoistavuotiaaksi samaan tahtiin kuin näyttelijä. Big Significant Things näyttää myös hyvältä (amerikkalainen indie-elokuva, jossa on mukana Krista Kosonen). Frankistä olen kuullut paljon hyvää, mutta en ole ihan varma onko se minun juttuni. Puolalainen elokuva Ida näyttää ja kuulostaa äärettömän kauniilta. Saa nähdä kuinka monta elokuvaa ehtinen käydä katsomassa. Liput tulevat myyntiin torstaina, joten pian pitää tehdä päätöksiä. Onko kukaan muu pääkaupunkiseutulainen osallistumassa? Ja jos olet niin mitä olet menossa katsomaan? Vinkkejä otetaan vastaan.

Minusta tämän vuoden Rakkautta ja Anarkiaa Festivaalin mainosvideo on mainio ja saa minut nauramaan. Tämä tapahtuma tekee kesän loppumisesta siedettävää.

Cressida Cowell: Näin koulutat lohikäärmeesi

  • Kirja: How to Train Your Dragon
  • Kirjailija/kuvittaja: Hiccup Horrendous Haddock III (kääntänyt Cressida Cowell)
  • Julkaisuvuosi: 2003
  • Kustantaja: Hodder Childen’s Books

IMG_3677_2Muutama vuosi sitten eräs tuntemani 7-vuotias pikkupoika oli aivan todella innoissaan tästä kirjasarjasta. Kun How to Train Your Dragon -elokuva ilmestyi vuonna 2010, kävimme katsomassa sen yhdessä. Minusta tuo animaatio oli aivan ihana ja todella hauska. DreamWorks:illä on kyky tehdä lasten piirretyistä sellaisia, että aikuisetkin niistä nauttivat. Elokuvan jatko-osa ilmestyi tänä kesänä ja tietysti kävin sen katsomassa. Toinen osa on mielestäni jopa ensimmäistä parempi ja minua hämmästytti miten kokonainen elokuva se oli ja kuinka paljon erilaisia tunteita ja teemoja siinä käsiteltiin. Unohdin välillä kokonaan, että katsoin lastenelokuvaa (toisaalta se oli myös aika pelottava perheen pienimmille). Kun siis näin tämän kirjan kirjaston hyllyssä, oli minun uteliaisuuttani pakko saada tietää millainen alkuperäisteos oikein on. Yllätyin, että kirjan ja elokuvan tarinat eroavat aikalailla toisistaan.

Kirjan päähenkilö ja kertoja on Hiccup Horrendous Haddock III. Hiccupin isä on hurjan viikinkiheimon (the Hairy Hooligans) päällikkö ja näin ollen Hiccup on isänsä manttelinperijä. Harmi vain, ettei Hiccup oikein tunnu löytävän paikkaansa viikinkien parissa, hiljaista nörttiä kiinnostavat enemmän kirjat kuin rähinöinti ja  muut viikinkien ajanvietot kuten lohikäärmeiden kouluttaminen. Muiden ikäistensä poikien kanssa Hiccup on kuitenkin velvollinen osallistumaan lohikäärmeen koulutus kurssille, jossa epäonnistuminen tietää karkotusta heimon parista.  Kuin ihmeenkaupalla Hiccup onnistuukin kaappaamaan itselleen muiden mukana koulutettavan vauvalohikäärmeen, joskaan ei kovin mahtavan näköistä sellaista. Hiccupin lohikäärme saa nimekseen Toothless, koska eihän sillä ole edes hampaita. Kouluttaminen osoittautuu aika hankalaksi puuhaksi ja niinpä Hiccupin on keksittävä epätavallisia koulutuskeinoja. Samalla hänen on selvittävä kiusaavista luokkatovereistaan ja horisontissa siintää myös suurempia ongelmia, jotka uhkaavat koko heimoa.

IMG_3710_2

Kirja eroaa juonellisesti aika paljon elokuvasta. Suurin eroavaisuus oli Toothlessin hahmo, joka elokuvassa on enemmänkin iso lemmikkikoira. Kirjan Toothless sen sijaan toi mieleeni Pikku Myyn, molemmat ovat pieniä ja pippurisia ja sanovat mitä ajattelevat. Huomasin, että kirjan kohdeyleisönä todella ovat 7-11 –vuotiaat pojat, välillä olisin kaivannut mukaan vähän tyttöenergiaa, naispuoliset henkilöhahmot loistivat poissaolollaan (miksi lohikäärmekoulutuksessa on mukana vain poikia?). Kirja on varmasti mainio lukuvalinta juuri lukemaan opetteleville, koska juoni etenee nopeasti ja hauskoja tilanteita ei puutu. Kirja on myös hyvin visuaalinen ja minusta oli hauskaa, että välillä kuvitukset itse veivät tarinaa eteenpäin. Ainoastaan usein tapahtuva sanojen korostaminen isoilla kirjaimilla hieman ärsytti, mutta tämä voi toisaalta vedota siihen oikeaan kohderyhmään. Näin aikuisena lukijana sanoisin, että tarina oli ok, nautin ja nauroin, mutta pidän elokuvaversioista enemmän. Dream Works on onnistunut kehittämään tarinan kaikenikäisten nautittavaksi ja luomaan enemmän draamaa tarinan ympärille.

IMG_3707_2

IMG_3712_2

T.S. Elliot: Old Possum’s Book of Practical Cats

  • Kirja: Old Possum’s Book of Practical Cats
  • Kirjailija: T.S. Elliot
  • Kuvitus: Edward Gorey, 1982
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi:1939
  • Kustantaja: Harcourt Brace & Company

IMG_3251_3Old Possum’s Book of Practical Cats on T.S. Eliotin vuonna 1939 kirjoittama runokirja lapsille. Valitsin tämän kirjan 1930-luvun lastenkirja klassikoksi 20th Century lukuhaasteessani. Olen pitänyt tätä kirjaa yöpöydälläni ja lukenut kirjasta runon silloin tällöin. Kirja on siis kokoelma runoja joiden päähenkilöinä seikkailevat kissat. T.S. Eliotin kissoilla on välillä ihmismäisiä piirteitä ja ”työpaikkoja” kuten teatterikissa Gus, Skimbleshanks rautatiekissa, puhumattakaan mestaririkollinen Macavitystä ja henkilökohtaisesta suosikistani taikuri Mr. Mistoffeleesta.

”He’s always deceiving you in to believing that he’s only hunting for mice.”
”And not long ago this phenomenal cat produced seven kittens right out of the hat”

Pohjimmiltaan T.S Eliotin kissat ovat juuri niin kissamaisia kuin kissat vain voivat olla. Kokemuksesta voin esimerkiksi sanoa, että asun saman katon alla kahden kissan kanssa joiden on pakko olla sukua Rum Tum Tuggerille.

”The Rum Tum Tugger is a Curious Cat:
If you offer him pheasant he would rather have grouse.
If you put him in a house he would much prefer a flat.
If you put him in a flat he would rather have a house.
If you set him on a mouse then he only wants a rat,
If you set him on a rat then he’d rather chase a mouse.
Yes the Rum Tum Tugger is a Curious Cat-
And there isn’t any call for me to shout it:
For he will do
As he do do
And there is no doing anything about it!”

IMG_3253_2

Andrew Lloyd Webber teki tämän kirjan runot tunnetuksi muuntaessaan kirjan super menestyksekkääksi Cats -musikaaliksi, joka sai ensi-iltansa 1981. Tuosta musikaalista kirjan runot olivat minulle osittain tuttuja. En ole nähnyt Cats -musikaalia livenä, mutta omistan DVD:llä vuonna 1998 kuvatun TV-musikaalin, josta pidän kovasti. En voinut sille mitään, että kirjaa lukiessa elokuvan soundtrack soi päässäni taustamusiikkina. Kaikki kokoelman runot eivät olleet minulle yhtä mieluisia, mutta oli mielenkiintoista lukea alkuperäisteksti musikaalin taustalla. Mielestäni Andrew Lloyd Webber on onnistunut loistavasti yhdistämään runot musikaaliinsa. Pidin myös paljon Edward Goreyn hauskoista kuvituksista.

230px-T.S._Eliot

T.S Eliot 1888-1965

Kirjan tapahtumapaikka on Lontoo ja kaupungin osien nimiä vilahteleekin tekstissä useasti. Olen aina luullut, että T.S Eliot oli syntyperäinen britti, mutta ilmeisesti hän olikin syntyjään amerikkalainen ja muutti Englantiin vasta 25 -vuotiaana. Alun perin T.S. Eliot kirjoitti kissa runonsa kummilapsilleen lähettämiin kirjeisiin nimellä ”Old Possum” ja myöhemmin runot kerättiin yhteen ja julkaistiin kuvitettuna kirjana. Tämä on ensikosketukseni Eliotin runoihin, mutta mielenkiinnolla tutustun myös tämän Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen kirjailijan aikuisille suunnattuihin runoihin. Tätä kyseistä runokirjaa ei ole ainakaan tietääkseni koskaan suomennettu, korjatkaa jos olen väärässä.

 

H.G. Wells: Aikakone

  • Äänikirja: The Time Machine
  • Kirjailija: H.G.Wells
  • Lukija: Brian Cox
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1895
  • Toimittaja: Penquin Books Ltd. 2012
  • Esittäjä: Audible.com

IMG_3264_2En ole vähään aikaan lukenut sci-fi -kirjallisuutta, vaikka oikeastaan pidän tämän lajityypin kirjoista paljon. Vähän aika sitten silmiini osui tämä H.G. Wellsin klassikkoteos Aikakone äänikirja versiona. Tämä kirja on kaikkien aikamatkustus kirjojen isä ja H.G.Wells on termin aikakone (Time machine) keksijä. On hyvin luultavaa, että H.G Wells on ollut suuri Jules Vernen ihailija. Kirjan alkumetreillä minulle nimittäin tuli hyvin elävästi mieleen Maailman ympäri 80-päivässä -kirjan reformikerho.

Kirja alkaa illalliskutsuilla joihin ”The Time Traveller” on kutsunut ystäviään keskustelemaan suuresta keksinnöstään Aikakoneesta. Ymmärrettävästi Aikamatkustajan ystävät ovat varsin epäileväisiä tämän keksinnön suhteen. Kuluu viikko ja samat ystävät ovat taas kokoontuneet Aikamatkustajan luokse viettämään iltaa. Tällä kertaa Aikamatkustaja itse saapuu myöhässä ryvettyneenä ja nääntyneenä rikkinäisissä vaatteissa ja alkaa kertoa ihmeellistä tarinaa siitä miten hän matkusti aikakoneellaan tulevaisuuteen. Tarkemmin ottaen vuoteen 802701, jolloin koko maailma ja sen ihmiset ovat muuttuneet suuresti.

Pidin kirjan alkuosasta enemmän kuin loppuosasta. En voinut sille mitään, että nämä tulevaisuuden ihmiset ärsyttivät passiivisuudellaan minua suuresti, eivätkä tuntuneet minusta kovin mielenkiintoisilta. Mielenkiintoisinta antia kirjassa oli oikeastaan se miten se käsittelee paljon H.G. Wellsin oman ajan (1800-luvun lopun Englannin) ongelmia. Wellsin tulevaisuus on kuva siitä miten ihmiskunta on jakautunut hyvin vahvasti ylä- ja alaluokkaan. Wells itse oli sosialisti ja tämä vaikuttaa kirjassa esiintyviin näkökulmiin kapitalismin vaaroista. Tämä on toki mielenkiintoista, mutta lukukokemuksena kirja oli minusta vain ihan OK, eikä se herättänyt suuria tunteita. Kirjan pohjalta on tehty kolme elokuvaa (1960, 1978 ja 2002). Sen verran olin kiinnostunut, että katsoin niistä kaksi 60-luvun klassikko elokuvan ja tuoreimman 2000-luvun version.

The Time Machine 1960-luvun elokuvaversio

time_1aOlin hyvin kiinnostunut tästä elokuvasta, koska se on genrensä klassikko. Pidin elokuvasta ja sen retrotyylistä, vaikka muutamassa kohdassa nauroin hiustyyli valinnoille ja erityisesti karvaisten hahmojen puvustustuksille. Kuten kirjassa pidin elokuvan alkuosasta enemmän kuin loppuosasta. Tulevaisuuden henkilöt olivat jos mahdollista vielä ärsyttävämpiä ja passiivisempia tässä elokuvassa kuin kirjassa. Mielenkiintoisinta oli taas se miten elokuva kuvastaa omaa aikaansa. 60-luvun ydinsodan uhka on otettu mukaan elokuvaan ja lähihistoriaa oli käytetty tarinan rakentamisessa hyväksi. Kokoaisuutena elokuva oli hyvin uskollinen alkuperäistarinalle.

 

The Time Machine 2000-luvun elokuva versio

kHHXRWVrOV6e5JqcgxWmhqLORXR2000-luvun elokuva versio on kokenut monia muutoksia. Ei vähäisimpänä se, että tarina on muuttanut Lontoosta New Yorkiin. Kaikki on siis isompaa ja dramaattisempaa ja alkuperäistarinaa on muutenkin muutettu. Pidin siitä miten elokuva sisälsi pieniä viitteitä 60-luvun elokuvaversioon. Jos 60-luvun version kauhukuva oli ydinsota, tämä elokuva miettii kysymystä; Koska menemme liian pitkälle teknologian kehityksessä?

Pidin tulevaisuuden ihmisistä tässä elokuvassa enemmän. Ohjaaja Gore Verbinski on ilmeisesti ollut kanssani samaa mieltä, että passiivisuus on tylsää. Toisaalta taas en oikein sulattanut päähenkilön muuntautumista hajamielisestä professorista toimintasankariksi. Myös karvaisten ystäviemme ulkonäkö jätti toivomisen varaa (ei paljon parannusta 60-luvun versiosta). Elokuvan ilmestymisestä on kulunut jo yli kymmenen vuotta (miten aika kuluukin nopeasti!), joten erikoistehosteetkin ovat edenneet jo aikalailla. Muuten visuaalisuudessa ei ollut mitään vikaa (haluan itselleni elokuvan puumajan). Tarinallisesti elokuvan loppupuoli oli kuitenkin mielestäni huono ja epäuskottava. Odotin Gore Verbiskiltä enemmän, koska pidän Pirates of the Caribbean elokuvista paljon.

 

 

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

  • Kirja: Mrs. Dalloway
  • Kirjailija: Virginia Woolf
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1925
  • Kustantaja: Penquin Classics 2011

IMG_3217_2Valitsin 20th Century lukuhaasteeni 20-luvun klassikoksi Virginia Woolfin Mrs. Dallowayn. Tämä on ensimmäinen lukemani kirja Virgina Woolfilta. Kirjan keskiössä on Lontoolainen seurapiirirouva Clarissa Dalloway, joka on järjestämässä juhlia. Kirja seuraa yhden päivän (kesäkuun kolmastoista 1923) tapahtumia ja huipentuu illan juhliin. Välillä nähdään muistojen kautta takautumia Mrs. Dallowayn nuoruuteen. Kirja on kirjoitettu ajatuksenvirtatekniikalla, joka etukäteen hermostutti minua aikalailla (Onko se liian vaikeaa?). Kirjan näkökulma hyppii henkilöstä toiseen ja samoista tapahtumista saadaan monen henkilön näkökulma.

Koska luin tätä kirjaa osana 20th Century haastettani mietin lukiessani paljon sitä mitä kirja kertoo omasta aikakaudestaan. Iloista kaksikymmentälukua edustaa se, että kirja huipentuu juhlahumuun, joka tosin Virginia Woolfin tapauksessa symbolisoi enemmän brittiläisen yläluokan tyhjyyttä kuin ihannoi sitä. Kirjan yksi tärkeimmistä henkilöistä on Septimus Warren Smith nuori sotaveteraani, joka kärsii sotatraumoista (shell shock) ja mielenhäiriöstä. Kukaan ei kuitenkaan tunnu kunnolla ymmärtävän millaisessa mielentilassa Septimus on, ei lääkäri, eikä edes Septimuksen oma vaimo. Minusta Septimus oli erittäin mielenkiintoinen kuin myös surullinen hahmo, pidin häntä jopa mielenkiintoisempana kuin itse Mrs. Dallowayta. Kirjan esipuhe toi mielenkiintoisesti esiin sen miten ensimmäisen maailmansodan jälkeinen yhteiskunta oli kokematon ja kykenemätön ymmärtämään sodasta palanneita sotilaita, jotka kärsivät traumoista ja masennuksesta. Joitakin sotilaita uhkailtiin sotaoikeudella jos he eivät ”lopettaisi sotatraumaansa” (”give up their disabling symtoms”). Jotkut saivat sähkösokkihoitoa ja vain harvat onnekkaat saivat psykoanalyyttistä hoitoa.  Septimuksen hahmo linkittyy Mrs. Dallowayn hahmoon symbolisesti ja he peilaavat toisiaan.

virginia-woolf

Virginia Woolf, 1882-1941

Suurimmaksi osaksi Clarissa Dalloway esiintyy kirjassa jokseenkin pintapuolisena seurapiirirouvana, joka toisaalta haikaillen muistelee nuoruutensa päiviä, ystäviä ja entisiä heiloja ja miettii onko hän tehnyt elämässään oikeita valintoja. Tuntuu, että kukaan kirjan henkilöistä ei ole päätynyt elämässään sellaiseen paikkaan, jossa ihan oikeasti haluaisi olla. Kaikki ovat kärsineet pettymyksiä.

Luin itse kirjan ensin ja vasta sitten luin kirjan alussa olevan esittelytekstin (mikä oli hyvä sillä se sisälsi juonipaljastuksia). Teksti oli hyvin mielenkiintoinen ja avasi kirjaa minulle paremmin. Se antoi taustatietoa Virginia Woolfin inspiraatiosta ja kirjoitusprosessista. Yksi  seikka jonka esittelyteksti toi mielenkiintoisesti esille on se miten muuttuva 20-luvun yhteiskunta tarkoitti myös sitä, että kirjoitustyylikin muuttui.  Ja todellakin Mrs. Dalloway eroaa paljon 20th Century haasteessani aikaisemmin lukemistani kirjoista. Tosin se kyllä eroaa paljon muustakin kirjallisuudesta, jota olen koskaan lukenut. Kirja oli minulle hyvin hidas lukukokemus, tekstiin pitää keskittyä kunnolla. Muutaman kerran tipahdin kyydistä kun teksti näytti nousevan uusiin sfääreihin. Huomasin, että en pystynyt keskittymän kirjaan pitkiä aikoja kerrallaan, joten luin kirjaa hyvin pienissä pätkissä. Silti tekstin seuraaminen ei ollut läheskään niin hankalaa kuin olin kuvitellut. Näkökulmien muuttuminen oli mielestäni mielenkiintoista ja tarina eteni saumattomasti eteenpäin. En muista olenko koskaan aikaisemmin lukenut kirjaa jossa ei ole lukuja lainkaan. Itse pidän luvuista, minusta ne rytmittävät lukemista ja antavat luonnollisia ajatustaukoja, mutta ymmärrän kyllä miksi tässä kirjassa ei ole lukuja, koska kirjan on tarkoitus soljua eteenpäin. Kaiken kaikkiaan Mrs. Dalloway oli mielenkiintoinen joskin haastava lukukokemus. Kirja antoi paljon ajattelemisen aihetta ja sopi todella hyvin 20-luvun kirjavalinnaksi.

Isabel Greenberg: The Encyclopedia of Early Earth

  • Sarjakuvaromaani: The Encyclopedia of Early Earth
  • Kirjailija/kuvittaja: Isabel Greenberg
  • Julkaisuvuosi: 2013
  • Kustantaja: Random House

IMG_3651_3Isabel Greenbergin sarjakuvaromaani The Encyclopedia of Early Earth on ollut lukulistallani koko kesän, mutta nyt vasta minulla oli mahdollisuus sukeltaa sen maailmaan. Kirjan kuvitus on todella upea ja juuri sellainen josta itse pidän. Pidän Isabella Greenbergin piirrosjäljestä ja hallitusta väripaletista, joka tekee kirjasta kokonaisuutena todella tyylikkään näköisen. Väripaletti koostuu mustan, harmaan ja sinisen sävyistä, ja korosteväreinä toimivat punainen ja sinapinkeltainen.

Kirjan tarina alkaa kun ”The Nord Man” ja ”The South Pole Woman” tapaavat ensimmäistä kertaa ja rakastuvat toisiinsa. Jostain syystä he eivät voi kuitenkaan fyysisesti koskettaa toisiaan, mutta tämä ei kuitenkaan liiemmälti häiritse nuoria rakastavaisia. Viihdyttääkseen rakastettuaan The Nord Man alkaa kertoa tarinaa siitä kuinka hän matkusti pohjolan perukoilta etelänavalle kohdaten erilaisia kulttuuraita ja seikkailuja. Greenbergin Varhainen Maa (The Early Earth) on samankaltainen kuin meidän maailmamme, mutta toisaalta taas hyvin erilainen.

IMG_3661_2

Kirja on kokoelma erilaisia luomistarinoita joihin Isabel Greenberg on saanut inspiraation mm. kreikkalaisesta ja kiinalaisesta mytologiasta kuin myös raamatusta. Dialogi on hauskaa ja viihdyttävää ja pidin siitä miten kirja on tavallaan kuin maatuskanukke sisältäen tarinoita tarinoiden sisässä. Pidin myös eri kulttuurien kuvauksesta ja minusta ylijumala Birdman oli julmasti huvittava hahmo. Minulla oli kuitenkin yksi ongelma kirjan kanssa. Aluksi minua ei häirinnyt se kuinka tarinat olivat saaneet vaikutteita tutuista mytologioista ja tarinoista, mutta loppua kohden kirja alkoi tukeutua vähän liikaakin näihin vaikuttimiin ja tämän vuoksi se ei tuntunut enää niin uniikilta. Olisin toivonut että Greenbergin oma mielikuvitus näkyisi enemmän tarinassa samalla tavalla kuin se näkyi kuvallisessa muodossa.

IMG_3663_2

IMG_3674_2

IMG_3669_2

Kuvituksesta antaisin ilomielin viisi tähteä, mutta tämä edellä mainittu seikka pudotti Goodreads arvosteluni neljään tähteen. Tämä ei silti tarkoita, ettenkö olisi nauttinut tarinasta. Odotan innolla Isabel Greenbergin mahdollista uutta tuotantoa ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä sarjakuvaromaania.

Ben Aaronovitch: Broken Homes

  • Kirja: Broken Homes (Peter Grant -sarja, osa 4)
  • Kirjailija: Ben Aaronovitch
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2013
  • Kustantaja: Gollancz, 2014

IMG_3259_2

Ben Aaronovitchin Peter Grant -sarjan neljäs osa ilmestyi jo viime kesänä, mutta vasta tänä kesänä sain sen käsiini. Kyseessä on mukaansatempaava fantasia/dekkari kirjasarja, joka on varustettu niin huumorilla kuin myös toiminnalla. Toivoisinpa, että suomenkielessä olisi sana page-turner, nyt minun on tyydyttävä sanomaan, että tämä kirja on todellinen sivunkääntäjä. Valitettavasti kirjoja ei ole suomennettu, mikä on huutava vääryys. Kyseessä on kuitenkin bestseller kirjasarja briteissä. Tämä kirjasarjan konsepti vaatii hieman selittämistä. Se on urbaani fantasia/murhamysteeri poliisidekkari. Harry Potteria aikuisille (sisältää taikuuden ja mytologisten olentojen lisäksi lapsille sopimatonta materiaalia kuten seksiä ja väkivaltaa).

Kirjasarjan ensimmäisessä osassa Rivers of London (2011) nuori poliisikonstaapeli PC Peter Grant työskentelee koeajalla Lontoon Metropolitan Police Servicessä. Eräänä iltana Peter Grant ottaa vastaa todistajan lausunnon ihan oikealta kummitukselta ja tämä epätavallinen tapahtuma tutustuttaa Peterin Komisario Nightingaleen. Nightingale on poliisin salaisenosaston Folyn komentaja ja ainoa jäsen kunnes Nightingale ottaa Peterin oppipojakseen. Foly on erikoistunut tutkimaan ja ratkaisemaan niitä rikoksia Lontoon alueella, jotka tavalla tai toisella liittyvät yliluonnollisiin olentoihin tai tapahtumiin. Komissario Nightingale on myös viimeinen Folyn täysin oppinut velho ja ulkomuotoaan huomattavasti vanhempi henkilö, jonka on välillä vaikea sopeutua moderniin elämänmenoon. Ben Aaronovitchin maailmassa taikuudella on omat sääntönsä, joiden perusteet on kehittänyt Sir Isaac Newton. Aloittelevana velhona Peterin on muun muassa opeteltava latinaa ja hän saa pian huomata, että taikuus voi myös olla erittäin vaarallista. Erityisen vaarallinen on salaperäinen Faceless Man, jonka vähemmän lailliset toimet tuottavat työtä Folylle läpi koko kirjasarjan.

Jokaisella kirjasarjan kirjalla on kuitenkin myös oma juonensa, jonka keskiössä on joku tietty rikos tai rikokset (yleensä murha) ja niiden selvittäminen. Lontoo tapahtumapaikkana on suuri osa kirjasarjan viehätystä. Jokainen sarjan kirja keskittyy eri Lontoon alueeseen. Ensimmäisen kirjan tapahtumapaikkana on Covent Garden ja Thames -joki, toinen kirja Moon Over Soho (2011) keskittyy Sohon alueseen ja kolmas kirja Whispers Underground (2012) Lontoon maanalaiseen ja Baker Streetin alueseen. Ja Broken Holmes (2013) sijoittuu Itä-Lontooseen Elephant & Castlen läheisyyteen ja Thames –joen eteläpuolelle.

Minusta Broken Holmes on paras kirjasarjan kirja sitten ensimmäisen kirjan. Olen kyllä nauttinut niistä kaikista, mutta IMG_3260_2tässä neljännessä kirjassa tavataan kunnolla uudestaan kirjasarjan ensimmäisessä osassa suuressa osassa olleita henkilöitä eli Thames-joen Jumalia, jotka ovat omia suosikkejani. Thames-jokea hallitsevat Mama Thames ja Father Thames, jotka eivät aina tule keskenään toimeen ja joiden jälkikasvu eli Thamesin sivujoet hallitsevat jokainen omaa aluettaan Lontoossa. Neljännen kirjan loppu yllätti minut täysin ja toivoisin, että minulla olisi jo käsissäni sarjan seuraava osa. Seuraava osa Foxglove Summer ilmestyy tämän vuoden marraskuussa.

Nautin tästä kirjasarjasta todella, se on helppoa ja mukaansatempaavaa luettava. En ole sitä mieltä, että kirjat ovat täydellisiä, mutta endottomasti nautittavia. Pidän henkilöhahmoista, huumorista, jännityksestä ja erityisesti siitä, miten jokainen kirja on kunnianosoitus Lontoon kaupungille ja miten jokainen kirja sisältää pientä nippelitietoa kaupungista. Olen viettänyt elämästäni vuoden asuen Lontoossa ja vierailen niin usein kuin pystyn ja siksi nostalgisoin paljon tuota kaupunkia paljon. Sanon aina, että Lontoo on ehdottomasti ensirakkauteni.  Lopuksi on vielä sanottava, että kirjasarjan kansien kuvitus on nerokas. Jokaisessa kirjassa on kuva Lontoon kartasta, josta on korostettu se osa johon kirjan tapahtumat pääosassa sijoittuvat.