Isabel Greenberg: The Encyclopedia of Early Earth

  • Sarjakuvaromaani: The Encyclopedia of Early Earth
  • Kirjailija/kuvittaja: Isabel Greenberg
  • Julkaisuvuosi: 2013
  • Kustantaja: Random House

IMG_3651_3Isabel Greenbergin sarjakuvaromaani The Encyclopedia of Early Earth on ollut lukulistallani koko kesän, mutta nyt vasta minulla oli mahdollisuus sukeltaa sen maailmaan. Kirjan kuvitus on todella upea ja juuri sellainen josta itse pidän. Pidän Isabella Greenbergin piirrosjäljestä ja hallitusta väripaletista, joka tekee kirjasta kokonaisuutena todella tyylikkään näköisen. Väripaletti koostuu mustan, harmaan ja sinisen sävyistä, ja korosteväreinä toimivat punainen ja sinapinkeltainen.

Kirjan tarina alkaa kun ”The Nord Man” ja ”The South Pole Woman” tapaavat ensimmäistä kertaa ja rakastuvat toisiinsa. Jostain syystä he eivät voi kuitenkaan fyysisesti koskettaa toisiaan, mutta tämä ei kuitenkaan liiemmälti häiritse nuoria rakastavaisia. Viihdyttääkseen rakastettuaan The Nord Man alkaa kertoa tarinaa siitä kuinka hän matkusti pohjolan perukoilta etelänavalle kohdaten erilaisia kulttuuraita ja seikkailuja. Greenbergin Varhainen Maa (The Early Earth) on samankaltainen kuin meidän maailmamme, mutta toisaalta taas hyvin erilainen.

IMG_3661_2

Kirja on kokoelma erilaisia luomistarinoita joihin Isabel Greenberg on saanut inspiraation mm. kreikkalaisesta ja kiinalaisesta mytologiasta kuin myös raamatusta. Dialogi on hauskaa ja viihdyttävää ja pidin siitä miten kirja on tavallaan kuin maatuskanukke sisältäen tarinoita tarinoiden sisässä. Pidin myös eri kulttuurien kuvauksesta ja minusta ylijumala Birdman oli julmasti huvittava hahmo. Minulla oli kuitenkin yksi ongelma kirjan kanssa. Aluksi minua ei häirinnyt se kuinka tarinat olivat saaneet vaikutteita tutuista mytologioista ja tarinoista, mutta loppua kohden kirja alkoi tukeutua vähän liikaakin näihin vaikuttimiin ja tämän vuoksi se ei tuntunut enää niin uniikilta. Olisin toivonut että Greenbergin oma mielikuvitus näkyisi enemmän tarinassa samalla tavalla kuin se näkyi kuvallisessa muodossa.

IMG_3663_2

IMG_3674_2

IMG_3669_2

Kuvituksesta antaisin ilomielin viisi tähteä, mutta tämä edellä mainittu seikka pudotti Goodreads arvosteluni neljään tähteen. Tämä ei silti tarkoita, ettenkö olisi nauttinut tarinasta. Odotan innolla Isabel Greenbergin mahdollista uutta tuotantoa ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä sarjakuvaromaania.

Mainokset

Ben Aaronovitch: Broken Homes

  • Kirja: Broken Homes (Peter Grant -sarja, osa 4)
  • Kirjailija: Ben Aaronovitch
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2013
  • Kustantaja: Gollancz, 2014

IMG_3259_2

Ben Aaronovitchin Peter Grant -sarjan neljäs osa ilmestyi jo viime kesänä, mutta vasta tänä kesänä sain sen käsiini. Kyseessä on mukaansatempaava fantasia/dekkari kirjasarja, joka on varustettu niin huumorilla kuin myös toiminnalla. Toivoisinpa, että suomenkielessä olisi sana page-turner, nyt minun on tyydyttävä sanomaan, että tämä kirja on todellinen sivunkääntäjä. Valitettavasti kirjoja ei ole suomennettu, mikä on huutava vääryys. Kyseessä on kuitenkin bestseller kirjasarja briteissä. Tämä kirjasarjan konsepti vaatii hieman selittämistä. Se on urbaani fantasia/murhamysteeri poliisidekkari. Harry Potteria aikuisille (sisältää taikuuden ja mytologisten olentojen lisäksi lapsille sopimatonta materiaalia kuten seksiä ja väkivaltaa).

Kirjasarjan ensimmäisessä osassa Rivers of London (2011) nuori poliisikonstaapeli PC Peter Grant työskentelee koeajalla Lontoon Metropolitan Police Servicessä. Eräänä iltana Peter Grant ottaa vastaa todistajan lausunnon ihan oikealta kummitukselta ja tämä epätavallinen tapahtuma tutustuttaa Peterin Komisario Nightingaleen. Nightingale on poliisin salaisenosaston Folyn komentaja ja ainoa jäsen kunnes Nightingale ottaa Peterin oppipojakseen. Foly on erikoistunut tutkimaan ja ratkaisemaan niitä rikoksia Lontoon alueella, jotka tavalla tai toisella liittyvät yliluonnollisiin olentoihin tai tapahtumiin. Komissario Nightingale on myös viimeinen Folyn täysin oppinut velho ja ulkomuotoaan huomattavasti vanhempi henkilö, jonka on välillä vaikea sopeutua moderniin elämänmenoon. Ben Aaronovitchin maailmassa taikuudella on omat sääntönsä, joiden perusteet on kehittänyt Sir Isaac Newton. Aloittelevana velhona Peterin on muun muassa opeteltava latinaa ja hän saa pian huomata, että taikuus voi myös olla erittäin vaarallista. Erityisen vaarallinen on salaperäinen Faceless Man, jonka vähemmän lailliset toimet tuottavat työtä Folylle läpi koko kirjasarjan.

Jokaisella kirjasarjan kirjalla on kuitenkin myös oma juonensa, jonka keskiössä on joku tietty rikos tai rikokset (yleensä murha) ja niiden selvittäminen. Lontoo tapahtumapaikkana on suuri osa kirjasarjan viehätystä. Jokainen sarjan kirja keskittyy eri Lontoon alueeseen. Ensimmäisen kirjan tapahtumapaikkana on Covent Garden ja Thames -joki, toinen kirja Moon Over Soho (2011) keskittyy Sohon alueseen ja kolmas kirja Whispers Underground (2012) Lontoon maanalaiseen ja Baker Streetin alueseen. Ja Broken Holmes (2013) sijoittuu Itä-Lontooseen Elephant & Castlen läheisyyteen ja Thames –joen eteläpuolelle.

Minusta Broken Holmes on paras kirjasarjan kirja sitten ensimmäisen kirjan. Olen kyllä nauttinut niistä kaikista, mutta IMG_3260_2tässä neljännessä kirjassa tavataan kunnolla uudestaan kirjasarjan ensimmäisessä osassa suuressa osassa olleita henkilöitä eli Thames-joen Jumalia, jotka ovat omia suosikkejani. Thames-jokea hallitsevat Mama Thames ja Father Thames, jotka eivät aina tule keskenään toimeen ja joiden jälkikasvu eli Thamesin sivujoet hallitsevat jokainen omaa aluettaan Lontoossa. Neljännen kirjan loppu yllätti minut täysin ja toivoisin, että minulla olisi jo käsissäni sarjan seuraava osa. Seuraava osa Foxglove Summer ilmestyy tämän vuoden marraskuussa.

Nautin tästä kirjasarjasta todella, se on helppoa ja mukaansatempaavaa luettava. En ole sitä mieltä, että kirjat ovat täydellisiä, mutta endottomasti nautittavia. Pidän henkilöhahmoista, huumorista, jännityksestä ja erityisesti siitä, miten jokainen kirja on kunnianosoitus Lontoon kaupungille ja miten jokainen kirja sisältää pientä nippelitietoa kaupungista. Olen viettänyt elämästäni vuoden asuen Lontoossa ja vierailen niin usein kuin pystyn ja siksi nostalgisoin paljon tuota kaupunkia paljon. Sanon aina, että Lontoo on ehdottomasti ensirakkauteni.  Lopuksi on vielä sanottava, että kirjasarjan kansien kuvitus on nerokas. Jokaisessa kirjassa on kuva Lontoon kartasta, josta on korostettu se osa johon kirjan tapahtumat pääosassa sijoittuvat.

Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat

  • Äänikirja: Americanah
  • Kirjailija: Chimamanda Ngozi Adichie
  • Lukija: Adjoa Andoh
  • Julkaisuvuosi: 2013
  • Julkaisija: Whole Story Audiobooks

IMG_0889_2Americanah  (suomennos Kotiinpalaajat) oli hyvin mielenkiintoinen ja silmiä avaava kirja. Se on paljon kehuttu ja paljon esillä ollut kirja. Luulen, että tämä on ensimmäinen afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja, jonka olen lukenut. Kirjaa lukiessa tajusin kuinka tietämätön oikeastaan olen tuon maanosan eri kulttuureista. Americanah kertoo Nigerialaisten Ifemelun ja Obinzen tarinan. Elämä kuljettaa nämä nuoret rakastavaiset eriteille. Ifemelu pääsee opiskelemaan Yhdysvaltoihin, kun taas Obinze päätyy laittomaksi maahanmuuttajaksi Lontooseen. 15-vuotta myöhemmin Ifemelu ja Obinze kohtaavat jälleen Nigeriassa.

Kirja koostuu monista eri kerroksista. Kirjan alkuosa keskittyy Ifemelun ja Obinzen menneisyyteen, lapsuuteen ja nuoruuteen Nigeriassa. Kun Ifemelun ja Obinzen tiet eroavat kirja kuvaa kaksi erilaista maahanmuuttaja tarinaa kahdessa eri maassa. Ifemelun näkökulma ja kokemukset mustana olemisesta Amerikassa ovat iso osa kirjaa. Ifemelu perustaa blogin nimeltä “Understanding America for the Non-American Black”, jossa hän käsittelee sitä millaista on olla tummaihoinen Amerikassa ja myös miten tämä kokemus on erilainen maahanmuuttajille ja amerikkalaisille tummaihoisille. Blogin suosio nostaa Ifemelun maineekkaaksi bloggariksi, mutta Ifemelu kaipaa takaisin Nigeriaan ja hän päättää palata takaisin kotiin (tämä tulee esille jo ensimmäisessä luvussa, ei spoilereita). Tarinan sitoo yhteen Ifemelun ja Obinzen rakkaustarina.

Kuten sanottu opin tästä kirjasta paljon. Hävettää nyt jälkikäteen, kuinka vähän tiesinkään Nigeriasta ennen tätä kirjaa. Minua hämmensi ensinnäkin paljon se, että kirjan päähenkilöt puhuvat englantia äidinkielenään, kunnes tajusin, että kyseessä on Englannin entinen siirtomaa ja, että englanti on maan virallinen kieli. Kirja antaa myös mielenkiintoisen näkökulman maahanmuuttajiin. Kuinka ihmisten on helpompi käsittää, pakolaisia ja ihmisiä joiden on tarvinnut jättää oma maansa väkivallan tai sodan takia, kuin niitä jotka muuttavat ulkomaille parempien mahdollisuuksien takia (koulutus, työ, raha). Molemmat Ifemelu ja Obinze ovat kasvaneet keskiluokkaisissa perheissä, eivätkä istu vallalla olevaan streotyyppiseen kuvaan afrikkalaisista maahanmuuttajista.

Yksi kirjan tärkeistä aiheista on yllättäen hiukset. Ilmeisistä syistä minun ei ole koskaan tarvinnut tarkemmin ajatella miten tummaihoisten hiuslaatu on erilainen ja kuinka paljon laittamista se vaatii. Kirja tuo mielenkiintoisesti esille, miten erityisesti naisten keskuudessa tämä on suuri asia. Hiustenpitäminen luonnollisena afrona voi vaikuttaa ihmisten mielikuviin ja estää mm. työn saamista. Hiusten suoristaminen hyvin vahvoilla kemikaaleilla on tämän vuoksi suosittua, mutta erittäin haitallista hiuksille. Vasta nyt silmäni ovat avautuneet sille seikalle, että Michelle Obaman hiukset ovat aina suorat ja kiiltävät. On vaikea kuvitella häntä luonnollisessa afrossa, mutta eikö ole hirveää, että alitajuntaisesti luonnollisuutta pitää outona tyylinä johtavassa asemassa olevalle naiselle? Vain koska siihen ei ole totuttu. Kirjassa Ifemelun hiukset kuvaavat myös symbolisesti henkilöhahmon kasvua ja aihe ottaa myös kantaa median rakentamaan kauneusihanteeseen.

Kirja käsitteli mielenkiintoisia aiheita, ennakkoluuloja, sopeutumista uuteen kulttuuriin, ihmissuhteita, vastoinkäymisiä, mutta myös tavallista elämää. Ainoana miinuspuolena pidän sitä, että joihinkin aiheisiin oli vaikea samaistua koska A. en ole asunut Yhdysvalloissa ja B. koska en ole tummaihoinen, mutta samalla kirja myös avasi silmät ajattelemaan näitä vieraita asioita. Kaiken kaikkiaan pidin kirjaa mielenkiintoisena, pidin kirjoitustyylistä ja rakenteesta. Kirjasta riittäisi ajatuksia useampaankin postaukseen, se käsittelee niin monia tärkeitä aiheita. Kuuntelin kirjan äänikirjana englanniksi ja pidin britti näyttelijä Adjoa Andohsta lukijana. Aluksi minusta oli outoa, että lukija muutti aksenttiaan eri henkilöiden mukaan, mutta lopulta olin sitä mieltä, että eri aksentit lisäsivät aitoutta. Ainostaan amerikkalainen aksentti tuntui minusta ärsyttävältä. Hankin äänikirjan audible.com sivuston kautta, joka myy äänikirjoja. Kokeilen tällä hetkellä kuukauden mittaista ilmaista kokeilua, jonka etuna on yksi äänikirja.

 

Craig Thompson: Blankets

  • Sarjakuvaromaani: Blankets
  • Kirjailija/kuvittaja: Craig Thompson
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2003
  • Kustantaja: Top Shelf Productions, 2011

blanketsOlen etsinyt uutta sarjakuvaromaania sen jälkeen kun luin Mauri Kunnaksen Piitlesin, josta pidin paljon. Tavanomaiset supersankari tarinat eivät innostaneet ja sarjakuvahyllyä penkoessa huomasin olevani kuvituksen suhteen hyvin nirso. Blankets herätti mielenkiintoni omaelämänkerrallisen tarinansa ja kauniin kuvituksensa vuoksi.

Craig Thompson vietti lapsuutensa maaseudulla Wisconsinin osavaltiossa Yhdysvalloissa, jossa hän kasvoi vahvasti uskonnollisessa perheessä. Blankets on Craigin kasvutarina lapsuudesta teini-ikäiseksi asti, hänen perhesuhteistaan, ensimmäisestä tyttöystävästään, sekä siitä miten hän alkoi kyseenalaistaa omaa uskoaan.
Tarinassa viitataan moniin vakaviin aiheisiin ja tunnelma on paikka paikoin hyvin melankolinen. Craigin lapsuuteen liittyy koulukiusaamista ja hän tuntee olevansa ulkopuolinen ja kahlittu ympäristössä, joka mm. suhtautuu hyvin negatiivisesti Craigin piirtämiseen liittyviin tulevaisuuden haaveisiin. Toisaalta tarinassa on myös lämpöä, pidin siitä miten Craigin ja hänen veljensä suhdetta on kuvattu. Myös romantiikkaa riittää Craigin tavattua seurakunnan hiihtoleirillä Rainan.

Pidin siitä miten tarina, eteni paljon kuvallisin keinoin. Musta-valkoinen kuvitus oli kaunis, lumisen talven tunnelma oli hyvin käsinkosketeltava. Välillä unohdin lukevani sarjakuvaromaania, kokemus tuntui hyvin elokuvamaiselta. Opus on massiivinen 600 sivun laitos, mutta koska kyse on suurimmaksi osaksi kuvista eikä tekstistä lukeminen sujui nopeasti. En sanoisi, että Blankets on täydellinen, välillä tarina tuntui hieman siirappiselta, mutta se on mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Haluan tutustua myös Thompsonin muuhun tuotantoon. Sarjakuvaromaanien maailma on minulle täysin uusi ja minusta se on kiehtova tapa yhdistää mielenkiintoinen tarina ja kuvitus.

blankets2

Katsoin muutamia Thompsonin antamia haastatteluja ja hänellä oli mielenkiintoinen pointti sarjakuviin ja sarjakuvaromaaneihin. Thompson oli pitkän aikaa kiinnostunut animaatiosta kunnes tajusi, että animaatiota tehdessä hän olisi vain yksi koneiston pyöristä, kun taas sarjakuvaromaanin on ”tee se itse” muoto elokuvasta, jossa yksi tekijä voi olla vastuussa kaikista osa-alueista tarinan kirjoittamisesta hahmojen suunnitteluun.

Blankets sarjakuvaromaanista on kirjoitettu tyhjentävästi monissa blogeissa mm. Kirjojen keskellä, Lumiomena ja Sallan lukupäiväkirja.

blankets5

Siri Kolu: Me Rosvolat

  • Kirja: Me Rosvolat
  • Kirjailija: Siri Kolu
  • Julkaisuvuosi: 2010
  • Kustantaja: Otava

me rosvolatTällä viikolla vietetään kirjablogimaailmassa lastenkirjaviikkoa ja lastenkirjallisuudesta on kirjoitettu blogissa jos toisessakin. Minäkin päätin osallistua vaikka olen tällainen aikuisenkokoinen, joskin lapsenmielinen lukija, joka silloin tällöin nauttii uusien ja vanhojen lastenkirjojen lukemisesta. Tämä postaus menisi siis uusi (uudehko) lastenkirja otsikon alle.

Siri Kolun Rosvolat-kirjasarja on jo pitkään kiinnittänyt huomioni kirjakaupoissa ja kirjastoissa todella onnistuneen kansisuunnittelunsa ansiosta. Tuuli Juuselan kuvitukset ovat pirteitä, raikkaita ja nostalgisia. Uteliaisuuteni voitti ja minun oli pakko saada tietää vastaako kirjan sisältö ulkoasun ihanuutta. Ja vastasihan se. Myöhemmin tajusin, että kyseessä on vuoden 2010 Finlandia Junior palkinnon voittaja ja sain myös tietää, että kirjasta on ilmestymässä loppuvuodesta elokuva.

Rosvoloitten omalaatuisesta perheestä tulee mieleen Elina Aron kirjoittamat kirjat Hattulan perheestä (Kiemurakatu 3, Pinjaportti 11…), jotka olivat omia lapsuuteni suosikkeja. Rosvolat ovat kuitenkin Hattuloita paljon hurjempaa sakkia. Kirja alkaa vauhdikkaasti ja mukaansa tempaavasti:

”Minut varastettiin kesäkuun toisella viikolla. Hyvä, että varastettiin. Kesä oli menossa piloille joka tapauksessa.”

10-vuotias Vilja on perheensä kanssa matkalla mummolaan, kun mökkitiellä he joutuvat ryöstön kohteeksi ja Vilja huomaakin yhtäkkiä istuvansa Rosvoautossa ympärillään Rosvolan perhe Hurja-Kaarlo, Hilda, Kulta-Pete sekä lapset Hele ja Kalle. Ensijärkytyksestään toivuttuaan Vilja alkaa nauttia Rosvoloitten villistä ja vapaasta elämäntyylistä, hurjista kaahailuista metsäteillä, uintiretkistä ja rosvoamisesta. Rahasta eli hiirenpieruista eivät Rosvolat välitä, irtokarkit, lihapiirakat ja barbit ovat arvokkaampia ryöstösaaliita. Neuvokas Vilja saa pian oppia maantierosvouksesta ja kioskikeikoista kaiken.

Me Rosvolat oli vauhdikas ja viihdyttävä lastenkirja, jossa oli mielenkiintoisia vastakkain asetteluja. Viljan omat vanhemmat ovat kiireisiä uraihmisiä ja perheen jäsenet ovat vieraantuneet toisistaan kun taas Rosvolat vetävät yhteen hiileen ja ottavat Hiljan lämpimin sylin vastaan, ei ihme. Teema on kieltämättä aika riskialtis lastenkirjalle (anarkistisesta lastenkirjasta puhutaan joka paikassa), mutta kirjan lämpö ja huumori saavat sellaiset seikat kuin lapsenryöstö ja rikollisuus unohtumaan. Rosvoloilta on opittavissa muita elämän arvoja.

Minulle tuli tunne, että tässä kirjasarjan ensimmäisessä osassa vasta kaasutettiin, otettiin vauhtia ja järjestettiin rosvomaailman säännöt seuraavia osia varten. Kirjasta tehdystä äänikirja versiosta on kirjoitettu No, But I Read the Book- blogissa, ja se kuulostaa myös aika hyvältä.

Joanne Harris: A Cat, a Hat and a Piece of String

  • Kirjailija: Joanne Harris
  • Kirja: A Cat, a Hat and a Piece of String
  • Julkaisuvuosi: 2012
  • Kustantaja: Doubleday

Joanne HarrisJoanne Harrisia lukiessa tuntuu kuin palaisi kotiin. Harrisin kirjat ovat jo vuosia kuuluneet suosikkeihini.  A cat, a Hat and a Piece of String on Harrisin toinen novelli kokoelma. Tietääkseni niistä kumpaakaan ei ole suomennettu, olenko väärässä?

Tässä novellikokoelmassa päästään tutustumaan muutamiin Harrisin aikaisemmista romaaneista tuttuihin henkilöihin ja paikkoihin ja kirjan edetessä itsenäiset tarinat linkittyvät myös toisiinsa. Harrisin kotipaikka Yorkshire Englannissa esiintyy tapahtuma paikkana useammassakin tarinassa ja minusta tuntuu kuin koko kylä/kaupunki asukkaineen olisi jo vanha tuttu ystävä.

Erityisen ihastunut olin kun tajusin, että ensimmäisestä novellikokoelmasta (Jigs and Reels 2004) tuttu seikkailunhaluinen ”mummo kaksikko” Faith ja Hope ilmestyvät tässä kirjassa, jopa kahdessa eri tarinassa pistäen hanttiin vanhainkodin tyranniaa vastaan.

Harrisilla on taito löytää taikaa ja mystiikkaa tämän modernin maailman keskeltä, kummituksia Internetin syvyyksissä, Sateenjumala, joka rakastuu Aurinkoon New Yorkissa ja silti tarinat tuntuvat kertovan hyvin tavallisista ihmisistä ja myös aika kipeistä aiheista.Kokoelman teemana näyttäisi kulkevan yksinäisyys, ihmiset joiden elämän valtaavat erilaiset pakkomielteet ja eristyminen. Pidin myös jokaisen tarinan alussa olevasta esittelytekstistä, jossa Harris valottaa tarinoiden taustoja.

Rakastan Harrisin tapaa kirjoittaa, ihmiset, paikat, maut ja tuoksut tuntuvat hyvin eläviltä ilman, että sorruttaisiin ylitsevuotavaa kuvaamiseen. Jokainen, joka on lukenut Pienen suklaapuodin ja sen jatko-osat on varmasti joutunut hallitsemattoman suklaan himon valtaan. Pidän myös siitä kuinka Harris tuntuu pystyvän hyppimään genrestä ja tunnelmasta toiseen, arki realismia, fantasiaa ja jännitystä. A Cat, a Hat and a Piece of String on taattu herkkupala jokaiselle, joka rakastaa Joanne Harrisin kirjoja.

Nick Hornby: Alas on pitkä matka

  • Kirja: A Long Way Down
  • Kirjailija: Nick Hornby
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2005
  • Kustantaja: Penguin Books, 2006

IMG_9721_2Minulla oli suuret odotukset tämän kirjan osalta. Nick Hornby on kirjailija, jonka kirjallisiin töihin olen halunnut tutustua jo kauan. Vuonna 2002 ilmestynyt elokuva Poika (About a Boy), jossa näyttelivät Hugh Grant ja Nicholas Hoult perustuu Hornbyn samannimiseen kirjaan. En ole kirjaa lukenut, mutta elokuvasta pidän kovasti. Vähän aika sitten tajusin myös, että Nick Hornby on myös kirjoittanut käsikirjoituksen yhteen lempielokuvistani An Education (2009), joka oli Oscar ehdokkaana kolmessa eri kategoriassa, mukaan luettuna paras sovitettu käsikirjoitus. Panokset olivat siis korkealla. Alas on pitkä matka-kirjan, elokuva versio saa ensi-iltansa briteissä maaliskuussa ja halusin lukea kirjan ennen elokuvan ehtimistä Suomeen.

Kirjan tapahtumapaikkana on Lontoo, jossa tapahtumat lähtevät liikkeelle uudenvuodenaattona Topper’s House nimisen pilvenpiirtäjän katolla. Rakennus on suosittu itsemurhapaikka ja tänä uudenvuodenaattona katolla on ruuhkaa. Epäonnistunut televisiojuontaja Martin, vaikeasti vammaisen lapsen yksinhuoltajaäiti Maureen, ongelmainen teini Jess ja entinen rokkari JJ ovat kaikki päätyneet paikalle synkin aatoksin. Nämä neljä hyvin erilaista ihmistä päätyvät kuitenkin puhumaan toisensa ympäri itsemurha aikeista ja vasten odotuksia ystävystyvät keskenään.

Minusta kirjan lähtökohdat olivat mielenkiintoiset, mutta siihen se sitten jäikin. Jatkoin lukemista ja ajattelin, että kyllä tämän on muututtava paremmaksi. Jossain määrin kirjan loppu oli parempi kuin alku, mutta se ei muuta miksikään sitä seikkaa, että kirjan juoni oli liian pirstaleinen ja, että henkilöhahmot jäivät liian köykäisiksi. Kyseessä on siis humoristinen kirja, joten kovin vakavaa tai todellista otetta en kirjan lähtökohdista huolimatta odottanutkaan, silti kirjassa leijuttiin mielessäni liian kaukana todellisuudesta. Se ei ollut tarpeeksi vakava eikä tarpeeksi hauska.

Yksi positiivinen asia, joka minulla on kirjasta sanottava, on se, että pidin kirjan kertoja tyylistä. Neljä päähenkilöä kun vaihtavat puheenvuoroa varsin tiheään ja pidin siitä kuinka se antoi samoihin tapahtumiin monta eri näkökulmaa. Samaa kerrontatyyliä on myös Poika elokuvassa ja aionkin joskus vielä antaa Hornbylle toisen mahdollisuuden, koska haluan tietää millainen Poika on kirjana. Enkä minä Alas on pitkä matkaa suorastaan vihannut, olen vain sitä mieltä, että olisin voinut käyttää lukemiseen menneen ajan paremmin, eikä minulle jäänyt siitä kovinkaan paljon sanottavaa.

Mielenkiinnosta aion jossain vaiheessa katsoa elokuva version nähdäkseni miten se on toteutettu, mutta kovin suuria odotuksia minulla ei ole. Alla on juoni paljastuksista vapaa teaser traileri tulevasta elokuvasta jossa näyttelevät muun muassa Pierce Brosnan ja Toni Collette.

Colin Meloy & Carson Ellis: Sysimetsä

  • Kirja: Wildwood
  • Kirjailija: Colin Meloy
  • Kuvitus: Carson Ellis
  • Aluperäinen julkaisuvuosi: 2011
  • Kustantaja: Canongate Books, 2013

IMG_9734_2

Wildwood on The Decemberists yhtyeen laulajan Colin Meloyn kirjoittama lasten fantasiaseikkailu, joka on hänen vaimonsa Carson Ellisin kuvittama. Wildwood on Sysimetsän kronikat sarjan ensimmäinen osa, josta on tähän mennessä ilmestynyt kolme osaa ja josta kaksi ensimmäistä ovat ilmestyneet suomeksi nimellä Sysimetsä ja Maanalainen Sysimetsä.

12-vuotias Prue asuu yhdessä vanhempiensa ja vuoden vanhan pikkuveljensä kanssa pienessä kaupungissa Portlandissa. Eräänä päivänä Pruen toimiessa lastenvahtina parvi variksia ilmestyy leikkikentälle ja varastaa Pruen pikkuveljen Macin mukaansa. Parvi katoaa Mac mukanaan kaupungin vieressä sijaitsevaan metsään jota paikalliset kutsuvat nimellä ”The Impassable Wilderness”. Metsällä on mystinen maine ja paikalliset välttävät sitä. Prue uskaltautuu metsää pelastusretkelle löytääkseen veljensä. Mukaansa hän saa koulutoverinsa Curtisin. Prue ja Curtis saavat pian huomata, että metsä ei olekaan mikään tavallinen metsä ja he joutuvat keskelle jännittävää seikkailua.

Wildwood noudattaa perinteisen fantasia seikkailun kaavaa. Päähenkilöillä on päämäärä/tehtävä, joka lähettää heidät matkalle, jonka aikana heidän eteensä ilmaantuu esteitä. Hyvä ja paha valtataistelevat keskenään ja rohkeat soturit ratsastavat miekkoineen urheasti kohti taistoa. Tästä huolimatta mukaan mahtuu myös hassuja ja ystävällisiä hahmoja.

Pidin Wildwoodista suuresti. Luin sen juuri oikeaan aikaan, kun tarvitsin kiireen täyttämään elämään nopean ja mukaansa vievän lukuelämyksen. Wildwood on onnistunut sekoitus lämmin henkistä huumoria ja jännitystä. Minulla oli muutamia ongelmia tarinan kanssa, mutta kokonaisuutena se oli minusta ihana. Listasin muutamia mieleeni tulleita plussia ja miinuksia:

           1.  Maailma

Pidin Meloyn luomasta maailmasta paljon. Fantasia maailmat ovat aina kiehtoneet minua ja metsä tapahtumapaikkana oli täydellinen. Wildwood villeine kojootteineen ja hurjine ryöväreineen. Puhuvat eläimet, jotka elävät yhdessä ihmisten kanssa. Metsän eri alueet ja kuninkaat ja kuningattaret.

2.    Kuvitus

Painavin syy, joka sai minut tarttumaan tähän kirjaa, oli ehdottomasti Carson Ellisin kaunis kuvitus. Luin kirjastosta lainaamaani pokkaria, jonka kaikki kuvat olivat mustavalkoisia, mutta olen tutustunut myös kovakantisen version kauniisiin värikuviin netissä.  Kuvitukset toivat tarinaan mukavan lisäsäväyksen ja huomasin odottavani innolla kuin lapsi aina seuraavaa kuvitusta. Ainoan miinuksen annan siitä, että joskus kuvitukset (ilmeisesti painoteknisistä syistä) ilmestyivät tekstin sekaan ennen kuin kuvituksen aihe oli esiintynyt tarinassa.

Wildwood1_LRG._V154752940_

3.    Laulut

Colin Meloy on siis The Decemberists yhtyeen laulaja/laulunkirjoittaja ja täytyy sanoa, että Wildwoodin maailma sopii The Decemberistien soittamaan folk musiikkiin kuin nenä päähän.  Koko kirjan tarina voisi olla yksi yhtyeen laulujen sanoituksista. Ihanan lisäsäväyksen antoivat siis muutamat laulut/runot, jotka Meloy oli liittänyt tarinaa.

4.    Kieli

Meloyn kirjoitus tyyli tuli minulle yllätyksenä. Luen paljon englanniksi ja hyvin harvoin minulla on vaikeuksia ymmärtää lukemaani, enkä siis odottanut, että ensimmäisen kappaleen aikana jouduin ottamaan esille google traslaterin. Jälkikäteen luin goodreads-sivustolta, että monilla äidinkieleltään englanninkielisillä lukijoilla näytti olevan vaikeuksia Meloyn käyttämien hienojen sanojen kanssa, mikä tuntuu hassulta kun kyseessä on lastenkirja. Itselleni ekstra haasteen toi luonto sanasto , joka ei ole vahvuuteni (erityisesti eri lintulajit). Suurin osa ”hienostelusta” tuntui sijoittuvan kirjan alkuosaan ja suhtauduin asiaan yleissivistävältä kantilta. Oppia ikä kaikki. Olisi mielenkiintoista tietää miten kirja on suomennettu.

wildwood-c-64

5.    ”Hipsterit”

Ei voi kieltää, etteikö tiettyjä indie/hipsteri elementtejä ja yksityiskohtia löytyisi kirjasta kuten 12-vuotias kasvissyöjä Prue aamias granoloineen ja vinyylilevyineen. ”She sipped steamed milk and watched  trough the window as the cafe employees awkwardly installed a secondhand elk head trophy on the wall.” Mutta kai itsestänikin löytyy sen verran hipsteriä, että voin antaa sen anteeksi. :)

6. Sopivuus kohderyhmälle

Asia, joka jäi mietityttämään itseäni oli se, että Wildwood oli paikka paikoin mielestäni aika pelottava ja väkivaltainen lastenkirjaksi. Riippuen lähteestä kirjan kohderyhmäksi tunnutaan laskevan 7-12-vuotiaat lapset. Minusta se on ei ole sopiva vielä 7 tai 8-vuotiaalle. Löysin mielenkiintoisen postauksen What my kids read nimisestä blogista, jonka kirjoittaja suosittelisi kirjaa yhdeksästä ikävuodesta ylöspäin. Postauksessa käydään läpi asioita, jotka kirjassa liikkuvat moraalisesti harmailla alueilla ja joista olisi hyvä keskustella lasten kanssa. Olin näitä pointteja kirjoittajan tapaan pohtinut. Varoitus, postaus sisältää suuria juonipaljastuksia, pääset lukemaan sen tästä.

Itse lisäisin listaan vielä sen väkivaltaisuuden. Itsekin lapsena/nuorena luin paljon fantasia kirjallisuutta, joka sisälsi väkivaltaa ja taisteluita  ja Wildwoodia paljon raaempaa kirjallisuutta löytyy. Silti aikuisen silmin tätä kirjaa lukiessa minusta tuntui väärältä, että henkilöhahmot, jotka olivat vielä lapsia, osallistuivat tappamiseen. Se sai myös pohtimaan miksi perinteisessä fantasia kirjallisuudessa täytyy aina olla suuria eeppisiä taisteluita, mielestäni jännitystä on mahdollista luoda muillakin keinoilla. Mieleeni jäi myös se, että perinteisten miekkojen lisäksi kirjassa käytettiin aseina musketteja ja käsiaseita (joskin vanhanaikaisia) ja se tuntui minusta jostain syystä miekkataisteluita raaemmalta ja kummalliselta lastenkirjasta. Ehkä tämä pieni yksityiskohta on muistutus amerikkalaisesta asekulttuurista, kuka tahansa voi omistaa aseen, jopa metsän eläimet. Positiivista oli kuitenkin, että paikka paikoin näille asioille oli myös annettu tilaa kirjassa:

” I’m not sure if you are you’re familiar with the human speacies or not,” Curtis said, ”but I’m not tecnically an adult. I’ll be twelve this November. I don’t know what that is in coyote years, but in human years it’s a kid. A boy. A child!” He was walking briskly to keep up with Maksim. Curtis waited for a reply, and when there was none, he continued, ”So what does that mean? Do I have to do anything? I told you guys, I’m a passifist. I can’t really use this sword.”

Näistä ajatuksista huolimatta pidin Wildwoodista ja sen hahmoista paljon ja tulen lukemaan myös kirjan muut osat koska haluan tietää mitä tapahtuu, selvittämättä jäi muutamia mielenkiintoisia salaisuuksia. Kuka sanoo, että lastenkirjallisuus on vain lapsille, seikkailumieliset aikuisetkin voivat nauttivat Wildwoodin maailmasta (joiltakin osin se minusta sopii jopa paremmin vanhemmille lukijoille). Lopuksi vielä Malloy/Ellis tiimin ihana pieni animaatio traileri kirjasta, joka antaa esimakua kirjan tunnelmasta.

Dawn French: Oh Dear Silvia

  • Kirja: Oh Dear Silvia
  • Kirjailijia: Dawn French
  • Julkaisuvuosi: 2012
  • Kustantaja: Penguin Audiobooks

IMG_9543_2Oh Dear Silvia on brittiläisen näyttelijä koomikko Dawn Frenchin toinen romaani.

Kirjan keskiössä on Silvia Shute, joka makaa sairaalassa koomaan vaipuneena, tiputtuaan alas parvekkeeltaan. Lukija tutustuu Silvian menneisyyteen sairaalassa käyvien vieraiden avulla, jotka lääkärin kehotuksesta puhuvat Silvialle ja samalla purkavat tuntojaan: ex-mies, loukattu tytär, yli-innokas sisko, paras ystävä ja ystävällinen hoitaja.  Vierailijoiden kertomuksista koostuu pikku hiljaa palapeli Silvian menneisyydestä, joka sisältää paljon salaisuuksia, kuva naisesta joka on aina tehnyt niin kuin haluaa ja joka on kohdellut läheisiään pahoin, mutta miksi?

Kirja oli OK. Pidin sen rakenteesta ja siitä, että lukija ei saa kuulla päähenkilön puhuvan. Se käsitteli vakavia aiheita, mutta koskaan minulle ei tullut tunnetta, että mentäisiin kovin syvälle, kirja sisälsi koomisia aineksia, mutta en voi sanoa sen naurattaneen. Joissa kohdissa minun oli myös vaikeaa irrottaa Dawn Frenchin omaa persoonaa hänen kirjoittamastaan tekstistä. Varsinkin Silvian pojan kirjoittama kirje Afganistanista, tuntui oudolta ja keksityltä. On varmasti monia kirjailijoita jotka kirjoittavat hyvin sodasta sitä kokematta, mutta tuo kirje tuntui minusta oudolta.

Kuuntelin kirjan äänikirjana ja kuuntelu kokemus oli minulle uudenlainen. Kirjailija itse toimii päälukijana ja jokaisella kirjan henkilöllä oli oma lukijansa/näyttelijänsä, mikä oikeastaan toimi tämän kirjan kohdalla, koska se antoi jokaiselle henkilölle oman äänensä. Toisaalta pidin toisista äänistä enemmän kuin toisista ja joskus lukeminen meni liikaa näyttelemisen puolelle. Kodinhoitajan (intialaisen?) aksentin ymmärtämisen kanssa minulla oli ongelmia  Alku lähti hitaasti liikkeelle, mutta päästyäni tarinaan sisälle vauhti alkoi kiihtyä, pidin siitä miten kirjan loppu toi kaikki palaset yhteen, mutta viimeisin luku ei minuun iskenyt, se oli jotenkin teennäinen. Näppärä juoni, mutta minulle ei tullut sellaista tunnetta, että olisin saanut tältä kirjalta paljonkaan.

Andrew Kaufman: Born Weird

  • Kirja: Born Weird
  • Kirjailija: Andrew Kaufman
  • Julkaisuvuosi: 2013
  • Julkaisija: The Friday Project, HarperCollins

IMG_8839_2

Pidin kovasti Andrew Kaufmanin esikoisteoksesta All My Friends Are Superheros ja Tiny Wife jatkoi samaa kummallisen ihanaa tyyliä, siksi odotukseni 2013 ilmestyneelle kirjalle Born Weird olivat suuret.

Kaufmanin kirjojen maailmassa mikä tahansa on mahdollista, mutta supervoimilla ja kummallisilla tapahtumilla on tapana heijastaa hyvin tavallisia ja inhimillisiä ominaisuuksia. On parasta antaa tarinan viedä mennessään sitä kyseenalaistamatta.

Born Weird on edeltäjiään maltillisempi. Isoäiti Annie Weird antoi jokaiselle lapsenlapselleen tämän syntyessä erityisen lahjan joka vuosien saatossa on muuttunut kiroukseksi. Richard pysyy aina turvassa, Abballa on aina toivoa, Lucy ei koskaan eksy, Kent voittaa kenet tahansa tappelussa ja Angie antaa kaiken anteeksi. Kuolinvuoteella isoäiti Anniellä on viimeinen pyyntö Angille; tämän täytyy koota yhteen ympäri maailmaa hajonneet aikuistuneet sisarukset, jotta Annie voi kuolemansa hetkellä peruuttaa kiroukset.

Pidin tarinan lähtökohdista ja sisarusten keskinäisten suhteiden ja persoonallisuuksien kuvauksesta sekä vilauksista heidän lapsuuteensa. Kirja on kuvaus sisarparvesta joka on lapsuudessa joutunut käymään hyvin traumaattisen kokemuksen läpi ja kuinka kukin heistä on yrittänyt päästä tästä kokemuksesta yli eritavalla. Positiivisista lähtökohdista huolimatta olin hieman pettynyt. Kirja on lyhyt ja helppolukuinen niin kuin Kaufmanin kirjat yleensäkin, fontti ja rivivälit ovat isoja, mutta tarina oli mielestäni liian pitkä eikä pysynyt kasassa loppuun asti. Siitä huolimatta tarinassa oli paljon lämpöä.

“The most important thing the Weird siblings ever did together was Rainytown. It was a city made entirely out of cardboard boxes that they build in the half-storey attic of their family’s cottage. It was a project they worked on every summer, whenever it rained. Two factors contributed significantly to its genesis: that it rained for several weeks during the summer of 1994, and that several weeks earlier Kent had found numerous cardboard boxes, big and small, in the neighbour’s garbage. “