John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä

  • Kirja: Of Mice and Men
  • Kirjailija: John Steinbeck
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1937
  • Kustantaja: Penquin Books, 2012

IMG_4288_4Olen edennyt 20th Century lukuhaasteessani 30-luvulle. Tällä kertaa luin John Steinbeckin Of Mice and Men (Hiiriä ja ihmisiä). Tämä oli ensimmäinen lukemani Steinbeckin kirja ja se jännitti minua vähän. Steinbeck on yksi niitä kirjailijoita joita kuulee ylistettävän maasta taivaaseen ja pelkäsin, että en pitäisikään hänen kirjoistaan.  Nyt voin sanoa, että tästä kirjasta ainakin pidin paljon! Erityisesti pidin siitä miten kirjan dialogi on kirjoitettu eteläisellä murteella.

”With us it ain’t like that. We got a future. We got somebody to talk to that gives a damn about us. We don’t have to sit in no bar room blowing’ in our jack jus’ because we got no place else to go. If them other guys gets in jail they can rot for all anybody gives a damn. But not us.”

Tästä tulee kirjaan hyvin aito tunnelma, on hyvin helppoa kuvitella itsensä 30-luvun kalifornialaiselle maatilalle työläismiesten keskelle. Georgen ja Lennien keskinäinen suhde on sydäntälämmittävä, nämä kaksi yksinäistä kulkijaa pitävät toisistaan huolta. Kirja kertoo siis kahdesta kiertävästä maatyömiehestä Georgesta ja Lenniestä, jotka kiertävät maatilalta toiselle. Kirjan alussa he saapuvan Kalifornian Salinas Valleyssä sijaitsevalle maatilalle aloittamaan uuden työkomennuksen. George on kaksikon aivot, mies jolla on unelma. Lennie on iso ja yksinkertainen poika ison miehen ruumiissa. Lennien kiinnostus pehmeitä asioita kohtaan johtaa usein ongelmiin, koska Lennien on vaikea kontrolloida omia voimiaan. Kaksikolla on unelma, unelma omasta pienestä maatilasta, jossa he voisivat olla omia herrojaan. Amerikkalainen unelma joka monelle lama-ajan puurtajalle tuntui kaukaiselle.

john-steinbeck

John Steinbeck 1902-1968

Kirja on lyhyt, noin 100-sivuinen, mutta se toimii erittäin hyvin ja onnistuu lyhyessä ajassa saamaan lukijan välittämään päähenkilöistä. Samalla se pikkuhiljaa nostattaa jännitystä, alusta alkaen lukiessa on sellainen tunne, että ongelmia on edessä. Välillä kirja muuttuu hyvin sydäntäsärkeväksi. Se on täynnä yksinäisiä kohtaloita ja henkilöitä joille elämä on tuonut pettymyksiä, mutta samalla se on täynnä ystävyyttä ja toivoa. 100-sivua tunteiden vuoristorataa.  30-luvun etelävaltioiden Amerikka näyttäytyy välillä myös aika raakana. Kirja sai minut innostumaan Steinbeckista ja erityisesti East of Eden ja The Grapes of Wrath kiinnostavat minua koska ne sijoittuvat myös Kaliforniaan ja lama-aikaan. Muutama muukin Steinbeckin kirjoista sijoittuu Kaliforniaan, mutta nämä kaksi ovat tietysti ne kuuluisimmat. Steinbeck itse syntyi Kalifornian Salinas Valleyssä, jonne myös Of Mice and Men sijoittuu. Steinbeck eli Kaliforniassa suurimman osan elämästää joten hän tiesi omasta kokemuksestaan mistä puhui kun puhui tuosta ajasta ja sen ihmisistä. Siksi tämäkin kirja varmasti tuntui niin aidolta.

Mainokset

T.S. Elliot: Old Possum’s Book of Practical Cats

  • Kirja: Old Possum’s Book of Practical Cats
  • Kirjailija: T.S. Elliot
  • Kuvitus: Edward Gorey, 1982
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi:1939
  • Kustantaja: Harcourt Brace & Company

IMG_3251_3Old Possum’s Book of Practical Cats on T.S. Eliotin vuonna 1939 kirjoittama runokirja lapsille. Valitsin tämän kirjan 1930-luvun lastenkirja klassikoksi 20th Century lukuhaasteessani. Olen pitänyt tätä kirjaa yöpöydälläni ja lukenut kirjasta runon silloin tällöin. Kirja on siis kokoelma runoja joiden päähenkilöinä seikkailevat kissat. T.S. Eliotin kissoilla on välillä ihmismäisiä piirteitä ja ”työpaikkoja” kuten teatterikissa Gus, Skimbleshanks rautatiekissa, puhumattakaan mestaririkollinen Macavitystä ja henkilökohtaisesta suosikistani taikuri Mr. Mistoffeleesta.

”He’s always deceiving you in to believing that he’s only hunting for mice.”
”And not long ago this phenomenal cat produced seven kittens right out of the hat”

Pohjimmiltaan T.S Eliotin kissat ovat juuri niin kissamaisia kuin kissat vain voivat olla. Kokemuksesta voin esimerkiksi sanoa, että asun saman katon alla kahden kissan kanssa joiden on pakko olla sukua Rum Tum Tuggerille.

”The Rum Tum Tugger is a Curious Cat:
If you offer him pheasant he would rather have grouse.
If you put him in a house he would much prefer a flat.
If you put him in a flat he would rather have a house.
If you set him on a mouse then he only wants a rat,
If you set him on a rat then he’d rather chase a mouse.
Yes the Rum Tum Tugger is a Curious Cat-
And there isn’t any call for me to shout it:
For he will do
As he do do
And there is no doing anything about it!”

IMG_3253_2

Andrew Lloyd Webber teki tämän kirjan runot tunnetuksi muuntaessaan kirjan super menestyksekkääksi Cats -musikaaliksi, joka sai ensi-iltansa 1981. Tuosta musikaalista kirjan runot olivat minulle osittain tuttuja. En ole nähnyt Cats -musikaalia livenä, mutta omistan DVD:llä vuonna 1998 kuvatun TV-musikaalin, josta pidän kovasti. En voinut sille mitään, että kirjaa lukiessa elokuvan soundtrack soi päässäni taustamusiikkina. Kaikki kokoelman runot eivät olleet minulle yhtä mieluisia, mutta oli mielenkiintoista lukea alkuperäisteksti musikaalin taustalla. Mielestäni Andrew Lloyd Webber on onnistunut loistavasti yhdistämään runot musikaaliinsa. Pidin myös paljon Edward Goreyn hauskoista kuvituksista.

230px-T.S._Eliot

T.S Eliot 1888-1965

Kirjan tapahtumapaikka on Lontoo ja kaupungin osien nimiä vilahteleekin tekstissä useasti. Olen aina luullut, että T.S Eliot oli syntyperäinen britti, mutta ilmeisesti hän olikin syntyjään amerikkalainen ja muutti Englantiin vasta 25 -vuotiaana. Alun perin T.S. Eliot kirjoitti kissa runonsa kummilapsilleen lähettämiin kirjeisiin nimellä ”Old Possum” ja myöhemmin runot kerättiin yhteen ja julkaistiin kuvitettuna kirjana. Tämä on ensikosketukseni Eliotin runoihin, mutta mielenkiinnolla tutustun myös tämän Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen kirjailijan aikuisille suunnattuihin runoihin. Tätä kyseistä runokirjaa ei ole ainakaan tietääkseni koskaan suomennettu, korjatkaa jos olen väärässä.

 

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

  • Kirja: Mrs. Dalloway
  • Kirjailija: Virginia Woolf
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1925
  • Kustantaja: Penquin Classics 2011

IMG_3217_2Valitsin 20th Century lukuhaasteeni 20-luvun klassikoksi Virginia Woolfin Mrs. Dallowayn. Tämä on ensimmäinen lukemani kirja Virgina Woolfilta. Kirjan keskiössä on Lontoolainen seurapiirirouva Clarissa Dalloway, joka on järjestämässä juhlia. Kirja seuraa yhden päivän (kesäkuun kolmastoista 1923) tapahtumia ja huipentuu illan juhliin. Välillä nähdään muistojen kautta takautumia Mrs. Dallowayn nuoruuteen. Kirja on kirjoitettu ajatuksenvirtatekniikalla, joka etukäteen hermostutti minua aikalailla (Onko se liian vaikeaa?). Kirjan näkökulma hyppii henkilöstä toiseen ja samoista tapahtumista saadaan monen henkilön näkökulma.

Koska luin tätä kirjaa osana 20th Century haastettani mietin lukiessani paljon sitä mitä kirja kertoo omasta aikakaudestaan. Iloista kaksikymmentälukua edustaa se, että kirja huipentuu juhlahumuun, joka tosin Virginia Woolfin tapauksessa symbolisoi enemmän brittiläisen yläluokan tyhjyyttä kuin ihannoi sitä. Kirjan yksi tärkeimmistä henkilöistä on Septimus Warren Smith nuori sotaveteraani, joka kärsii sotatraumoista (shell shock) ja mielenhäiriöstä. Kukaan ei kuitenkaan tunnu kunnolla ymmärtävän millaisessa mielentilassa Septimus on, ei lääkäri, eikä edes Septimuksen oma vaimo. Minusta Septimus oli erittäin mielenkiintoinen kuin myös surullinen hahmo, pidin häntä jopa mielenkiintoisempana kuin itse Mrs. Dallowayta. Kirjan esipuhe toi mielenkiintoisesti esiin sen miten ensimmäisen maailmansodan jälkeinen yhteiskunta oli kokematon ja kykenemätön ymmärtämään sodasta palanneita sotilaita, jotka kärsivät traumoista ja masennuksesta. Joitakin sotilaita uhkailtiin sotaoikeudella jos he eivät ”lopettaisi sotatraumaansa” (”give up their disabling symtoms”). Jotkut saivat sähkösokkihoitoa ja vain harvat onnekkaat saivat psykoanalyyttistä hoitoa.  Septimuksen hahmo linkittyy Mrs. Dallowayn hahmoon symbolisesti ja he peilaavat toisiaan.

virginia-woolf

Virginia Woolf, 1882-1941

Suurimmaksi osaksi Clarissa Dalloway esiintyy kirjassa jokseenkin pintapuolisena seurapiirirouvana, joka toisaalta haikaillen muistelee nuoruutensa päiviä, ystäviä ja entisiä heiloja ja miettii onko hän tehnyt elämässään oikeita valintoja. Tuntuu, että kukaan kirjan henkilöistä ei ole päätynyt elämässään sellaiseen paikkaan, jossa ihan oikeasti haluaisi olla. Kaikki ovat kärsineet pettymyksiä.

Luin itse kirjan ensin ja vasta sitten luin kirjan alussa olevan esittelytekstin (mikä oli hyvä sillä se sisälsi juonipaljastuksia). Teksti oli hyvin mielenkiintoinen ja avasi kirjaa minulle paremmin. Se antoi taustatietoa Virginia Woolfin inspiraatiosta ja kirjoitusprosessista. Yksi  seikka jonka esittelyteksti toi mielenkiintoisesti esille on se miten muuttuva 20-luvun yhteiskunta tarkoitti myös sitä, että kirjoitustyylikin muuttui.  Ja todellakin Mrs. Dalloway eroaa paljon 20th Century haasteessani aikaisemmin lukemistani kirjoista. Tosin se kyllä eroaa paljon muustakin kirjallisuudesta, jota olen koskaan lukenut. Kirja oli minulle hyvin hidas lukukokemus, tekstiin pitää keskittyä kunnolla. Muutaman kerran tipahdin kyydistä kun teksti näytti nousevan uusiin sfääreihin. Huomasin, että en pystynyt keskittymän kirjaan pitkiä aikoja kerrallaan, joten luin kirjaa hyvin pienissä pätkissä. Silti tekstin seuraaminen ei ollut läheskään niin hankalaa kuin olin kuvitellut. Näkökulmien muuttuminen oli mielestäni mielenkiintoista ja tarina eteni saumattomasti eteenpäin. En muista olenko koskaan aikaisemmin lukenut kirjaa jossa ei ole lukuja lainkaan. Itse pidän luvuista, minusta ne rytmittävät lukemista ja antavat luonnollisia ajatustaukoja, mutta ymmärrän kyllä miksi tässä kirjassa ei ole lukuja, koska kirjan on tarkoitus soljua eteenpäin. Kaiken kaikkiaan Mrs. Dalloway oli mielenkiintoinen joskin haastava lukukokemus. Kirja antoi paljon ajattelemisen aihetta ja sopi todella hyvin 20-luvun kirjavalinnaksi.

Margery Williams: Samettipupu

  • Kirja: Samettipupu (The Velveteen Rabbit, Or How Toys Become Real )
  • Kirjailija: Margery Williams
  • Kuvitus: Judith Sutton, 1992
  • Suomentaja: Marjatta Kurenniemi
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1922
  • Kustantaja: Tammen kultaiset kirjat 176, 2009

IMG_0582Valitsin 20th Century-lukuhaasteeni 1920-luvun lastenkirja klassikoksi kirjan, jota en ollut koskaan aikaisemmin lukenut. Margery Williams kirjoitti kirjan The Velveteen Rabbit vuonna 1922 ja se on säilyttänyt vankkumattoman suosion klassikko lastenkirjana englanninkielisissä maissa. Olen törmännyt kirjaan monesti ja halusin tietää mistä kirjassa oli kysymys. Joku saattaa, ehkä muistaa, että eräässä Frendien jaksossa Chandler hankkii ihastukselleen lahjaksi harvinaisen ensipainoksen tätä kirjaa. En löytänyt kirjastosta englannin kielistä alkuperäisteosta, joten lainasin Marjatta Kureniemen suomentaman version. Kirja oli erittäin nopeasti luettu ja lopetettuani pääsi suustani ”Aaaaa”. Tarina on todella suloinen. Se kertoo lasten huoneen leikkikalusta Samettipupusta, joka haaveilee tulevansa ihan oikeaksi pupuksi ja jonka toive toteutuu pienen pojan rakkauden kautta. Tarina on suloinen, mutta paikka paikoin myös surullinen.

Tehtyäni kuitenkin tarkempaa tutkimusta, löysin you tubesta videon, jossa Meryl Streep lukee kirjan alkuperäiskielellä ja tajusin, että suomennos on erittäin paljon tiivistetty versio alkuperäistekstistä ja, että siitä jää puuttumaan paljon. Jos kiinnostuit, suosittelen lämpimästi katsomaan tämän vuonna 1984 tehdyn videoäänitteen, joka voitti aikanaan monia palkintoja ja oli muun muassa Grammy ehdokkaana. Videon voi katsoa täältä. Se on todella ihana.

Englantilais/amerikkalainen Margery Williams kirjoitti Samettipupun menestyksen jälkeen useita muita lasten ja nuorten kirjoja, ja ilmeisesti sama teema, jossa lastenhuoneen lelut heräävät eloon toistuu useammassakin tarinassa. Tammen Samettipupu versiossa nähtävät Judith Suttonin kuvitukset ovat kyllä ihania, mutta olen nähnyt kuvia alkuperäisistä William Nicholsonin kuvituksista ja ne vievät mielestäni ehdottomasti voiton. Alla on nähtävissä yksi esimerkki.

2oth Century Challenge -lukuhaaste etenee hitaasti, mutta varmasti. Mukavinta on, että tulee tutustuttua sellaisiin kirjoihin joihin ei muuten tutustuisi. Niin kuin vaikka tämä Samettipupu.

last

W. Somerset Maugham: Elämän kahle

  • Kirja: Of Human Bondage
  • Kirjailija: W. Somerset Maugham
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1915
  • Kustantaja: William Heineman Ltd, 1959

IMG_0426_3Olen päässyt 20th Century –lukuhaasteessani 1910-luvulle, vauhtini on päätä huimaava. Vuonna 1915 ilmestynyttä Of Human Bondagea (suomennettuna Elämän kahle) pidetään yhtenä W. Somerset Maughamin mestariteoksista. Se on fiktiivinen teos, joka on samalla vahvasti omaelämänkerrallinen. Kirjan tapahtumilla ja Maughamin omalla elämällä on paljon yhteistä. Kirja oli erittäin piristävä lukukokemus. Olen lukenut viimeaikoina paljon 1800-luvun lopun 1900-luvun alun kirjallisuutta, joka keskittyy yläluokan elämän kuvaamiseen. Of Human Bondage kertoo sen sijaan keskiluokan ja ”tavallisten ihmisten” elämästä ja lähes 100-vuotiaaksi kirjaksi se tuntuu hyvin modernilta. Kirja esittää elämänvarjopuolia ja myös rumuutta hyvin rehellisesti.

Philip Carrey syntyy keskiluokkaiseen Englantilaiseen perheeseen, mutta jää hyvin nuorella iällä orvoksi. Hän päätyy asumaan setänsä ja tätinsä luokse pieneen maaseutu pappilaan, jossa Philipin setä toimii Kirkkoherrana. Kirja on Philipin kasvutarina ja keskittyy hänen lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Philip on syntynyt kampurajalkaisena ja tämä vamma seuraa taakkana Philipin koko elämän ajan. Minua hämmästytti kuinka moderneilta monet kirjan aiheet tuntuivat, välillä sitä unohtaa, että jokainen sukupulvi käy läpi samat nuoruuden tuskat. Philip käy läpi vaikean lapsuuden sisäoppilaitoksessa ja joutuu kärsimään koulukiusaamisesta. Teini-ikäisenä hän alkaa kyseenalaistaa ympärillä olevaa maailmaa ja yrittää löytää siinä paikkansa. Pystyin hyvin samaistumaan Philipin nuoruuden harhailuun. Hän opiskelee saksan kieltä Saksassa, koettaa siipiään liike-elämässä ja lähtee taideopiskelijaksi Pariisiin, kunnes lopulta päätyy Lontooseen opiskelemaan isänsä jalanjälkiä seuraten lääkäriksi.

Philip pohtii elämäntarkoitusta ja tapaa matkoillaan monia mielenkiintoisia ihmisiä. Philip myös rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään tavattuaan Lontoossa tarjoilijana työskentelevän Mildredin. Mildred on rahvaanomainen, yksinkertainen ja itsekeskeinen, mutta Philip joutuu silti tämän pauloihin. Philipin ja Milderin välinen suhde on kaikkea muuta kuin terve ja monesti revin hiuksiani Philipin selkärangattomuuden tähden. Milderin kyykyttämään ja hyväksikäyttämää Philipiä käy sääliksi, mutta toisaalta ei herra itsekään ole muita naisia kohtaa puhdas kuin pulmunen. Uppouduin täysin Philipin boheemiin taiteilija elämään Pariisissa, kuin myös opiskelijan arkeen 1900-luvun alun Lontoossa. Köyhyys, rahan puute ja kädestä suuhun eläminen tulee todella konkreettisesti esille. Lukija pääsee myös tutustumaan niin sanottujen alempienluokkien elämään. Mildred koetteli aika ajoin kärsivällisyyttäni ja huokasin helpotuksesta kun tuo kamala nainen ei ollut tarinan keskiössä, mutta tarinaan mahtuu monen monta muuta mielenkiintoista henkilöä ja ihmiskohtaloa.

Maugham_retouched

W. Somerset Maugham 1874-1965

Kirja etenee verkkaisella tahdilla, mutta pidin Maughamin kerrontatyylistä. Silti kirja on pitkä, lukemassani painoksessa on 941 hyvin ohutta sivua. En ole kovin kärsivällinen paksujen opusten lukija, joten olen itsestäni ylpeä, että saatoin kirjan ansiokkaasti päätökseen. Elämän kahle tuntuu kirjalta, joka tulee seuraamaan minua pitkää ja se antoi paljon ajattelemisen aihetta.  Kirjassa oli rehellisyyttä ja aitoutta, joka johtuu varmasti siitä, että kirja pohjautuu paljolti Maughamin omiin tai hänen läheistensä kokemuksiin. Maugham itse jäi Philipin tavoin lapsena orvoksi ja kasvoi ankaran Kirkkoherra setänsä hoivissa, opiskeli sisäoppilaitoksessa, saksassa sekä valmistui lääkäriksi. Maugham ei tosin koskaan toiminut lääkärinä vaan teki loistavan uran arvostettuna näytelmä- ja romaanikirjailijana. Haluan ehdottomasti tulevaisuudessa lukea enemmän hänen kirjojaan. Olen aikaisemmin tutustunut ainoastaan vuonna 2006 tehtyyn elokuvaan Kirjava Huntu (The Painted Veil), joka pohjautuu Maughamin saman-nimiseen kirjaan.

L. Frank Baum: The Emerald City of Oz

  • Kirja:  The Emerald City of Oz
  • Kirjailija: L. Frank Baum
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1910
  • Kustantaja: Penguin Threads, 2012

IMG_0294_2Vuonna 1910 ilmestynyt The Emerald City of Oz on kuudes jatko-osa L. Frank Baumin suositulle Ihmemaa Oz kirjalle, josta olen aikaisemmin kirjoittanut tässä blogissa. Valitsin tämän kirjan osaksi 20th Century lukuhaastetta, yksinkertaisesti siitä syystä, että omistan kokoelmateoksen johon on koottu kolme Oz-kirjaa ja koska pidin ensimmäisestä kirjasta.

Dorothy asuu setänsä Henryn ja tätinsä Emin kanssa Kansasissa pienellä maatilalla. Henry-setä on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin ja pankki uhkaa heitä pakkohäädöllä. Mutta Dorothy, joka ensimmäisen seikkailunsa jälkeen on vieraillut monesti Ozin ihmemaassa pyytää ystävältään Prinsessa Ozmalta josko koko perhe voisi muuttaa lopullisesti Oziin. Näin saapuvat Henry-setä ja Em-täti ensimmäisen kerran Oziin, missä Dorothy vie heidät tutustumismatkalle tämän kummallisen maan ihmeitä katsomaan. Samaan aikaan Dorothya ja Prinsessa Ozmaa kohtaan kaunaa kantava ilkeä Tonttu Kuningas hautoo kostoa. Hän haalii liittolaisikseen toinen toistaan ilkeämpiä olentoja valloittaakseen Emerald Cityn.

The Emerald City of Oz:n oli tarkoitus olla Oz-sarjan viimeinen kirja. Baum oli muuttanut Hollywoodiin ja halusi keskittyä elokuvien tekemiseen. Taloudellisten ongelmien vuoksi hän kuitenkin kirjoitti vielä tämän jälkeen seitsemän Oz-kirjaa.

Täytyy sanoa, että kirjasta huomasi, että Oz-sarjaa on venytetty jo tässä vaiheessa aika pitkälle. Tarina jää valitettavan sirpaleiseksi, eikä sillä tuntunut olevan tarpeeksi vahvaa punaista lankaa. Kirja keskittyy esittelemään yhä uusia ja uusia mielikuvituksellisia olentoja ja valtakuntia Ozin sisällä, joilla kaikilla tuntuu olevan nimet, jotka saavat kielen solmuun niitä lausuttaessa: Whimsie, Growleywog, Wogglebug, Rigmarole ja Fuddlecumig.

Nimetön

L. Frank Baum 1856-1919

Kirja sai minut kuitenkin paikka paikoin nauramaan ääneen. Baum kiehtoo minua henkilönä, koska hän tuntuu eläneen varsin värikästä elämää ja kokeilleen jos jonkinlaista ammattia. Yksi kirjan päähenkilöistä on Keltainen Kana Billina, tämä henkilöhahmo juontaa juurensa Baumin lyhyeen kanafarmari uraan. Kirjan lopusta tuli sellainen olo, että Baum halusi todella jättää kirjasarjan taakseen. Sellainen tunne jäin Dorothyn Baumille ”lähettämästä” kirjeestä:

”You will never hear amything more obout Oz, because we are now cut off forever from the rest of the world. But Toto and I will always love you and all the other children who love us.”

En ole aivan varma onko juuri tätä Oz-kirjaa suomennettu, mutta wikipedian mukaan ainakin viisi ensimmäistä kirjaa on. The Emerald City of Oz ei ole läheskään yhtä hyvä kuin Ihmemaa Oz, mutta nautittavampi lukukokemus kuin Gregory Maguiren aikuisten Oz-tarina Wicked, johon olin kovin pettynyt.

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee

  • Kirja: The Wind in the Willows
  • Kirjailija: Kenneth Grahame
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1908
  • Kustantaja: Penguin Threads 2012

the wind in the willows20th Century Challenge lukuhaasteen ensimmäinen lastenkirja klassikko on vuonna 1908 ilmestynyt The Wind in the Willows, joka siis ilmestyi samana vuonna kuin lukemani Hotelli Firenzessä. Kirja sopii myös kirjablogien lastenkirjaviikkoon mainiosti.

Vaikka en ole aikaisemmin lukenut itse kirjaa, on Kaislikossa suhisee tarinana lapsuudestani tuttu . Tutustuin siihen vuonna 1995 tehdyn piirroselokuvan kautta, viime katselukerrasta on kuitenkin vierähtänyt aikaa, eikä tarinan juoni ollut kirkkaana mielessäni. Tämä oli mielenkiintoinen lukukokemus, koska sain koko kirjan lukemisen aikana aivojeni perukoilta välähdyksiä ja tunnelmia tuosta piirroselokuvasta ja lapsuudestani.

Kaislikossa suhisee on kaunis, suloinen ja hauska tarina, joka sijoittuu idylliselle Englantilaiselle maaseudulle. Kirjan päähenkilöitä ovat Myyrä, Vesirotta, Mäyrä ja tietysti Konna. Nämä eläimet elävät elämäänsä varsin ihmismäiseen tapaan. Tarina alkaa kun Myyrä päättää jättää kevätsiivouksen sikseen ja lähteä tutkimaan mitä maanpäällisessä maailmassa tapahtuu. Hän tutustuu Vesirottaan, joka asustelee joen varrella pienessä mökissään ja ihastuneena joen varren elämään jää tämän luokse asumaan. Näin Myyrä tutustuu myös muihin alueen eläimiin kuten keskellä Villimetsää (Wild wood) asuvaan erakko Mäyrään sekä hulppeassa kartanossaan pröystäilevään Konnaan.

the-wind-in-the-willows

Vuonna 1995 tehty piirroselokuva vaikutti paljon mielikuvaani hahmoista ja miljööstä.

Pidin kirjan eläinhahmoista ja siitä, että huolimatta ihmismäisistä elämäntavoista jokaisella eläimellä oli lajilleen tyypillisiä piirteitä ja tapoja. Vesirotta on viisas ja neuvokas ja rakastaa kaunista jokeaan. Myyrä on hyväsydäminen, mutta välillä kovin yksinkertainen sielu ja Konna, voi sitä Konnaa!

Konna on ehdottomasti tarinan hahmoista mielenkiintoisin. Rikas maanomistaja, jolla on erittäin korkea käsitys itsestään. Konna innostuu milloin mistäkin hullutuksesta, ja päätyy aina hankaluuksiin, mutta huolimatta Konnan itserakkaudesta ja edesottamuksista hänelle on pakko hymyillä leveästi. Konna ihastuu ja kehittää itselleen pakkomielteen autoista, omasta mielestään hän on valtateiden kuningas, mutta todellisuudessa hän on todella onneton autonkäsittelijä. Tämä pakkomielle autoihin ajaa Konnan yhä hurjempiin ja hurjempiin kommelluksiin.

“Toad sat straight down in the middle of the dusty road, his legs stretched out before him, and stared fixedly in the direction of the disappearing motor-car. He breathed short, his face wore a placid satisfied expression, and at intervals he faintly murmured “Poop-poop”

Verrattuna nykypäivän lastenkirjallisuuteen Kaislikossa suhisee käyttää hyvin rikasta ja kuvailevaa kieltä, jota oli ilo lukea. Kuinka monessa nykypäivän lastenkirjassa viitattaisiin Lord Tennysonin runoon tai kreikkalaiseen mytologiaan? En osaa sanoa olisiko Grahamen kirjoitustyyli ollut lapsena liikaa, mutta näin aikuisena lukijana osasin arvostaa Kenneth Grahame_edited-1kaunista kieltä ja symboliikkaa. Ja oikeastaan pidän siitä, ettei lasten kirjallista makua aliarvioida. Paikka paikoin Grahamen kirjoitus tyyli käy hyvin runolliseksi. Lempikohtani koko kirjasta taisi olla se, jossa Vesirotta keskustelee muuttolintujen kanssa siitä miksi ne lentävät talveksi etelään ja miksi palaavat aina takaisin.

”In due time,” said the third, ”we shall be home-sick once more for the quiet water-lilies swaying on the surface of an English stream. But today all that seems pale and thin and very far away. Just now our blood dances to other music.”

Kenneth Grahame oli syntyjään Skotlantilainen, mutta vietti lapsuudessaan paljon aikaa iso-äitinsä luona Berkshiressa Thames joen rannalla, josta hän sai inspiraationsa Kaislikossa suhisee miljöölle. Grahame työskenteli pankkivirkailijana, mutta sivussa hän kirjoitti runoja ja tarinoita. Kaislikossa suhisee sai alkunsa tarinoista, joita hän keksi pojalleen ja joiden ensimmäisinä hahmoina seikkaili juurikin tuo hurjapää Konna.

Luin Penguiniltä ilmestynyt kaunista painosta, joka on osa Penguin Threads sarjaa, joiden ulkoasu on tehty näyttämään ja tuntumaan kirjotulta. Muotoilija puoleni on tästä hyvin innoissaan! Kaikenkaikkiaan Kaislikossa suhisee oli siis hyvin miellyttävä lukukokemus.

wind in the willows

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

E.M.Forster: Hotelli Firenzessä

  • Kirja: A Room with a View
  • Kirjailija: E.M. Forster
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1908
  • Kustantaja: Penguin Essentials, 2011

a room with a viewHotelli Firenzessä on ensimmäinen kirja, jonka luin osana 20th century lukuhaastetta, jossa tulen lukemaan kaksi kirjaa jokaiselta 1900-luvun vuosikymmeneltä, yhden aikuisten klassikon ja yhden lastenkirja klassikon. A Room with a view julkaistiin vuonna 1908 ja tällä kirjalla polkaistaan 1900-luku käyntiin.

Minulla oli pieni ennakkoluulo siitä, että tämä kirja tulisi olemaan yltiöromanttinen kermakakku, mutta olin onneksi väärässä. Tottahan toki Hotelli Firenzessä on ennen kaikkea rakkaustarina, mutta se on niin paljon muutakin.

Kirja jakautuu kahteen eri osaan. Ensimmäisessä osassa nuori neiti Lucy Honeychurch saapuu yhdessä serkkunsa Neiti Bartlettin kanssa Firenzeen. He majoittuvat Pension Pertolliniin, jossa he tutustuvat epätavallisiin ihmisiin kuten romantiikka kirjailija Elenor Lavishiin sekä Herra Emersoniin ja erityisesti tämän tunteelliseen poikaan Georgeen. Toisessa osassa palataan Englantiin, jossa Lucy on kihloissa erittäin kunnollisen ja jokseenkin tylsän Cecil Vysen kanssa. Kun Emersonit ilmestyvät taas näköpiiriin, oppiiko Lucy kuuntelemaan sydämensä ääntä?

Kirja on hieno kuvaus ja kritiikki Edwardian aikaisesta Englannista, jossa ihmisten päivät tuntuvat kuluvan sen pohtimiseen mikä on sopivaa ja mikä ei ja jossa sosiaalista kanssakäymistä määrittävät luokkajaot. Mutta se on myös ihana kuvaus tuon ajan perhe-elämästä, johon kuuluu niin sisarusten välistä nahistelua kuin lämpöä. Lucyn perhesuhteet toivat kirjan omassa mielessäni lähemmäksi nykyaikaa. Jo sata vuotta sitten äidit ovat oikaisseet lapsiaan näiden kielenkäytöstä.

”Where aren’t they?” said the boy, who was Freddy, Lycy’s brother. “I tell you I’m getting fairly sick.” “For goodness” sake go out of my drawing-room, then!” cried Mrs Honeychurch, who hoped to cure her children of slang by taking it literally.”

Mutta ennen kaikkea se on tarina Lucysta, joka opettelee muodostamaan omia mielipiteitään ja löytämään itsenäisyytensä. Forster ottaa hienosti kantaa naisten asemaan, vaikkakin en voinut olla huomaamatta, että Lucy tarvitsi oman mielipiteensä tajuamiseen kuitenkin miehen (annettakoon se anteeksi).

”This solitude oppressed her; she was accustomed to have her thoughts confirmed by others or, at all events, contradicted; it was dreadful not to know whether she was thinking right or wrong.”

Tarina naisesta, joka omaa omat mielipiteensä oli tärkeä aikana, jolloin naisten oikeuksista taisteltiin. Iso-Britanniassa yli 30-vuotiaat naiset saivat äänioikeuden ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1918 ja yli 21-vuotiaat vuonna 1928. Kuten tiedämme suomalaiset naiset saivat tämä oikeuden jo vuonna 1906, jolloin yhteinen ikäraja oli sekä naisille että miehille 24-vuotta.

Hotelli Firenzessa oli hyvin viihdyttävä lukukokemus, pidin Forsterin huumorintajusta ja tavasta kirjoittaa. Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia ja tämä oli loistava alku 1900-luku haasteelleni, jonka tarkoituksena on myös saada tuntumaa eri vuosikymmenien elämään.E.M_edited-1

Hauskana yksityiskohtana pidin mainintaa Baedekerista, joka aluksi hämmensi minua (onko se sateenvarjo, käsilaukku vai lentävä lihapulla),  lähemmän tarkastelun jälkeen se osottautui aikanaan kuuluisan saksalaisen kustantamon julkaisemaksi matkaopas kirjasarjaksi, joka aikalaisille olisi ollut yhtä tuttu kuin Lonely Planet nykypäivän turistille. Nautin näistä pienistä 1900-luvun alun yksityiskohdista kuten hevosrattaiden ja automobiilien sekamelskasta ja siitä, että raitiovaunut olivat hienolle neidille vallan sopimaton kulkuväline.

Kirjan luettuani, minua kiinnosti selvittää, minkälaisen vastaan oton kirja sai omana aikanaan. Ja ilmeisesti se sai hyviä arvosteluja ja toi E.M. Forsterille näkyvyyttä, mutta vasta kun Howards End (Talo jalavan varjossa) julkaistiin 1910, Forsteria alettiin todella arvostaa kirjailijana. Tämä oli ensikosketukseni E.M. Forsterin tuotantoon ja Howards End on kirja, jonka laitan kokoajan kasvavalle lukulistalleni.

Tuntuu, että tästä kirjasta löytyisi vaikka kuinka paljon pohdittavaa, symboliikkaa ja vertauksia E.M.Forsterin omaan elämään, mutta lopetan vuodatukseni tähän. Suosittelen kirjaa lämpimästi.

Hotelli Firenzestä on kirjoitettu ainakin blogeissa Kirjojen Lumo   ja Jos vaikka lukisi.

Lukuhaaste: 20th Century Challenge

Olen asettanut itselleni lukuhaasteen, jossa tulen lukemaan kaksi klassikko kirjaa jokaiselta 1900-luvun vuosikymmeneltä.Olen laatinut itselleni kaksi listaa: toisessa on kymmenen aikuisten klassikkoa ja toisessa kymmenen lasten klassikkoa. Nämä kirjat ja kirjailijat ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta minulle uusia tuttavuuksia. Mukana on kirjoja, jotka ovat olleet lukulistallani pitkään ja joita en malta päästä lukemaan (Kuin surmaisi satakielen/ Fantastic Mr. Fox…). Toiset ovat minulle tuntemattomampia klassikoita, jotka olen löytänyt vasta tehdessäni tutkimusta tätä haastetta varten kuten Of Human Bondage ja The House on Mango Street. Muutamien tiedän jo etukäteen olevan haastavia kuten Mrs Dalloway ja vievän minut mukavuusalueeni ulkopuolelle kuten Trainspotting.

tÄMÄ2_edited-1

Halusin lukea myös lastenkirjoja, toisaalta tasapainoksi aikuisten klassikoille toisaalta siitä syystä, että halusin sivistää itseäni niiden kirjojen osalta, jotka omassa lapsuudessani ovat jääneet lukematta. On myös mielenkiintoista nähdä miten lastenkirjallisuus on muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana.

LAPSET

Kirjojen lukukieli tulee suurimmaksi osaksi olemaan englanti, joka on kirjojen alkuperäiskieli, lukuun ottamatta muutamaa poikkeusta. Bonjour Tristesse (Hyvästi ikävä) ja Pikku Prinssi ovat ranskalaisten kirjailijoiden kirjoittamia ja vaikka haluasin aina lukea alkuperäiskielellä ranskantaitoni ovat valitettavasti olemattomat.

Yleensä tapaan lukea kirjan ennen elokuva version katsomista. Listalta löytyy monia kirjoja joiden elokuva versiot ovat myös saaneet klassikko aseman, odotan innolla, että pääsen tutustumaan myös niihin  ja saatanpa kirjoittaa niistäkin tänne blogiin.

Haasteen ensimmäinen kirja E.M.Forsterin klassikko A Room with a View (Hotelli Firenzessä) on jo luettu ja Kenneth Grahamen The Wind in the Willows (Kaislikossa suhisee) on aloitettu, joten haaste on jo hyvällä alulla. Koko listan läpikäymiseen saattaa mennä aikaa ja annan itselleni luvan lukea myös muita kirjoja, silti takaraivossa kytee toivo siitä, että saisin läpikäytyä listan kesän loppuun mennessä. Jos joku haluaa haastaa myös itsensä, luen mielelläni muiden haaste kokemuksia!

Hei! Jos satut olemaan Goodreadsin käyttäjä, minut löytää myös sieltä nimellä Tilda, linkki sinne TÄÄLLÄ. Ja tein myös blogille oman sähköposti osoitteen tilda.ikkunantakana@gmail.com, josta minut saa tarvittaessa kiinni.