Tatyana Tolstaya: The Slynx

  • Kirja: The Slynx
  • Kirjailija: Tatyana Tolstaya
  • Kääntäjä: Jamey Gambrell
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2000
  • Julkaisija: New York Review Books, Classics, 2003

IMG_8845_2

En ole aivan varma ymmärsinkö lopulta mistä tästä kirjassa on kysymys. Viimeisen sivun jälkeen laskin kirjan kädestäni ja sanoin ääneen ”Niin mitä!?” The Slynx sijoittuu tulevaisuuden Moskovaan 200 vuotta ”suuren räjähdyksen” jälkeen. Tämän katastrofi tappoi suuren osan väestöstä. Osa ihmisistä jäi henkiin (The Oldeners) sillä seuraamuksella, että he eivät koskaan kuole vanhuuteen tai ikäänny, mutta heidän jälkeläisillään on ”seuraamuksia”, erikoisia mutaatioita.

Päätin lukea kirjan englanniksi koska suomenkielinen käännös on tehty englannin- ja ruotsinkielisten käännösten pohjalta eikä suoraan venäjästä niin kuin The Slynx. Periaatteenani on välttää jos mahdollista välikäsiä itseni ja kirjailijan välillä.

Tolstayan yhteiskunnassa on otteita Venäjän historiasta, niin Tsaarin aikaisista ajoista kuin Neuvostoliitosta. Ero rikkaiden ja köyhien välillä on suuri ja maailma on taantunut hyvin alkeelliseksi ja taikauskoiseksi. Seuraamme tätä maailmaa köyhän työläisen Benedictin kautta. Benedict on onnekas, hänellä ei ole ”seuraamuksia” ja hän on tyytyväinen työssään, jossa hän kopioi suuren johtajan Fydor Kuzmichin alamaisilleen kirjoittamia kirjoja. Ainoa asia jota Benedict pelkää ovat Sanituriot, jotka valvovat kansalaisten uskollisuutta, sekä metsässä vaaniva Slynx. Tarina saa uuden käänteen kun Benedict kihlautuu kauniin Olgan kanssa, jonka perhe on rikas ja vaikutusvaltaisessa asemassa.

Kirjat ja kirjallisuus ovat hyvin tärkeässä roolissa tässä kirjassa. Tekstissä vilisee paljon viitteitä Venäläiseen kirjallisuus historiaan. Kieli ja kulttuuri ovat vuosien saatossa taantuneet. Entistä maailmaa muistavat enää vain ennen räjähdystä eläneet, muut eivät tiedä paremmasta. Köyhyys on jokapäiväistä elämää, hiiret perusruokavaliota ja valuuttaa.

“Benedikt sometimes asked Mother. How come the Blast happened? She didn’t really know . It seems like people were playing around and played too hard with someone’s arms. “We didn’t have time to catch our breath , “ she would say. And she’d cry. “We lived better back then . “ And the old man – he was born after the Blast- would blow up at her: “Cut out all that Oldener Times stuff! The way we live is the way we live! It’s none of our beeswax.”

Jokainen luku alkaa kyrillisellä aakkosella ja venäjän kielisellä sanalla joka paljastaa tulevan luvun teeman. Sain tietää tämän vasta jälkikäteen ja ilman kääntämistä tämä otsikoinnin merkitys meni siis minulta ohitse. Kirjan maailma oli mielestäni mielenkiintoinen. Benedict ei ole erityisen miellyttävä henkilöhahmo, mutta hänen kehittymistään on mielenkiintoista seurata. Loppua kohden kirja muuttuu yhä ”omituisemmaksi” ja kuten sanottu, en ole aivan varma mitä loppuratkaisun oli tarkoitus sanoa, jos jollakulla on siitä teoria, kuulisin sen mielelläni. Yleisesti ottaen nautin dystopia kirjallisuuden lukemisesta. The Slynx ei ollut mielestäni paras, mutta ei huonokaan, hieman epätyydyttävä lopun suhteen.

Ajattelin muuten pitkään, että kirjan kansi on hyvin kaunis ja harmoninen kunnes tajusin, että nuo maassa makaavat möykyt ovat ihmisruumiita.

Mainokset

George Orwell: 1984

  • Kirja: 1984
  • Kirjailija: George Orwell
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1948
  • Julkaisija: Penguin Books, 2013

IMG_8841_21984 on George Orwellin kuuluisin teos, jonka Orwell kirjoitti vuonna 1948. Se on Orwellin visio siitä millainen tulevaisuus olisi jos maailma olisi jakautunut kolmeksi totalitaariseksi supervallaksi, jotka käyvät jatkuvaa sotaa keskenään. Kirjan päähenkilö Winston Smith asuu Lontoossa, joka vuonna 1984 kuuluu Oceanian valtioon. Oceanian diktaattorina toimii Big Brother, joka valvoo yötä päivää. Winston työskentelee totuuden ministeriössä (Ministry of Thruth), jossa hänen työn kuvaansa kuuluu dokumenttien ja uutisten muokkaus vallanpitäjien tarkoitusperiä vastaavaksi.  Kirja seuraa Winstonin matkaa hänen alkaessa kyseenalaistaa ympärillä vallitsevaa yhteiskuntaa.

Täytyy myöntää, että minua pelotti alkaa lukea tätä kirjaa. Sellaiset termit kuten ”poliittisesti merkittävä teos” saivat minut ajattelemaan, että kirja olisi vaikea lukuinen. En olisi voinut olla kauempana totuudesta. Orwellin tekstiä on ilo lukea. ”Vaikeaksi” lukemisen teki paikoittain vain Orwellin liiankin terävät ja vieläkin ajankohtaiset huomiot maailmastamme. Orwell perusti Oceanian yhteiskunnan paljolti Stalinin ajan Neuvostoliittoon ja jos historian tietämykseni aiheesta olisi syvempi, kirja olisi varmasti avautunut vielä enemmän, mutta silti se antoi paljon ajattelemisen aihetta ja oli hyvin kiinnostavaa jälkikäteen tutkia kirjan taustoja. Monesti kirjaa lukiessa tuli mieleen Barbara Demickin upea kirja Suljettu maa (Nothing to envy), joka kertoo elämästä Pohjois-Koreassa. Aivopesu ja ihmisten manipulointi pienestä pitäen ovat teemoja myös Demickin kirjassa, sillä erotuksella, että Suljettu maa pohjautuu Pohjois-Koreasta tulleiden loikkareiden todellisiin haastatteluihin.

1984 ei ole sankaritarina vaan tarina ihmisistä, jotka yrittävät pärjätä ja tekevät olosuhteisiin nähden inhimillisiä (joskaan ei mieltäylentäviä) päätöksiä. En voi sanoa, että 1984 pääsee niiden lempikirjojeni listalle joita muistelen lämmöllä, itse asiassa ensimmäinen reaktioni kirjan luettuani oli viskata se mahdollisimman kauaksi itsestäni. Kirja ei ole erityisen toivoa herättävä tai positiivinen, mutta juuri se, että kirja pystyi herättämään minussa niinkin voimakkaan reaktion, kertoo kuinka hyvä kirja 1984 on. Se sai aika ajoin niskakarvat nousemaan pystyyn, mutta eteenpäin oli pakko jatkaa.

”For a moment he was seized by a kind of hysteria. He began writing in a hurried untidy scrawl: theyll shoot me i dont care theyll shoot me in the back of the neck i dont care down with the big brother they always shoot you in the back of the neck i dont care down with the big brother- He sat back in his chair, slightly ashamed of himself, and laid down the pen. The next moment he started violently. There was a knocking at the door.”