Ben Aaronovitch: Broken Homes

  • Kirja: Broken Homes (Peter Grant -sarja, osa 4)
  • Kirjailija: Ben Aaronovitch
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2013
  • Kustantaja: Gollancz, 2014

IMG_3259_2

Ben Aaronovitchin Peter Grant -sarjan neljäs osa ilmestyi jo viime kesänä, mutta vasta tänä kesänä sain sen käsiini. Kyseessä on mukaansatempaava fantasia/dekkari kirjasarja, joka on varustettu niin huumorilla kuin myös toiminnalla. Toivoisinpa, että suomenkielessä olisi sana page-turner, nyt minun on tyydyttävä sanomaan, että tämä kirja on todellinen sivunkääntäjä. Valitettavasti kirjoja ei ole suomennettu, mikä on huutava vääryys. Kyseessä on kuitenkin bestseller kirjasarja briteissä. Tämä kirjasarjan konsepti vaatii hieman selittämistä. Se on urbaani fantasia/murhamysteeri poliisidekkari. Harry Potteria aikuisille (sisältää taikuuden ja mytologisten olentojen lisäksi lapsille sopimatonta materiaalia kuten seksiä ja väkivaltaa).

Kirjasarjan ensimmäisessä osassa Rivers of London (2011) nuori poliisikonstaapeli PC Peter Grant työskentelee koeajalla Lontoon Metropolitan Police Servicessä. Eräänä iltana Peter Grant ottaa vastaa todistajan lausunnon ihan oikealta kummitukselta ja tämä epätavallinen tapahtuma tutustuttaa Peterin Komisario Nightingaleen. Nightingale on poliisin salaisenosaston Folyn komentaja ja ainoa jäsen kunnes Nightingale ottaa Peterin oppipojakseen. Foly on erikoistunut tutkimaan ja ratkaisemaan niitä rikoksia Lontoon alueella, jotka tavalla tai toisella liittyvät yliluonnollisiin olentoihin tai tapahtumiin. Komissario Nightingale on myös viimeinen Folyn täysin oppinut velho ja ulkomuotoaan huomattavasti vanhempi henkilö, jonka on välillä vaikea sopeutua moderniin elämänmenoon. Ben Aaronovitchin maailmassa taikuudella on omat sääntönsä, joiden perusteet on kehittänyt Sir Isaac Newton. Aloittelevana velhona Peterin on muun muassa opeteltava latinaa ja hän saa pian huomata, että taikuus voi myös olla erittäin vaarallista. Erityisen vaarallinen on salaperäinen Faceless Man, jonka vähemmän lailliset toimet tuottavat työtä Folylle läpi koko kirjasarjan.

Jokaisella kirjasarjan kirjalla on kuitenkin myös oma juonensa, jonka keskiössä on joku tietty rikos tai rikokset (yleensä murha) ja niiden selvittäminen. Lontoo tapahtumapaikkana on suuri osa kirjasarjan viehätystä. Jokainen sarjan kirja keskittyy eri Lontoon alueeseen. Ensimmäisen kirjan tapahtumapaikkana on Covent Garden ja Thames -joki, toinen kirja Moon Over Soho (2011) keskittyy Sohon alueseen ja kolmas kirja Whispers Underground (2012) Lontoon maanalaiseen ja Baker Streetin alueseen. Ja Broken Holmes (2013) sijoittuu Itä-Lontooseen Elephant & Castlen läheisyyteen ja Thames –joen eteläpuolelle.

Minusta Broken Holmes on paras kirjasarjan kirja sitten ensimmäisen kirjan. Olen kyllä nauttinut niistä kaikista, mutta IMG_3260_2tässä neljännessä kirjassa tavataan kunnolla uudestaan kirjasarjan ensimmäisessä osassa suuressa osassa olleita henkilöitä eli Thames-joen Jumalia, jotka ovat omia suosikkejani. Thames-jokea hallitsevat Mama Thames ja Father Thames, jotka eivät aina tule keskenään toimeen ja joiden jälkikasvu eli Thamesin sivujoet hallitsevat jokainen omaa aluettaan Lontoossa. Neljännen kirjan loppu yllätti minut täysin ja toivoisin, että minulla olisi jo käsissäni sarjan seuraava osa. Seuraava osa Foxglove Summer ilmestyy tämän vuoden marraskuussa.

Nautin tästä kirjasarjasta todella, se on helppoa ja mukaansatempaavaa luettava. En ole sitä mieltä, että kirjat ovat täydellisiä, mutta endottomasti nautittavia. Pidän henkilöhahmoista, huumorista, jännityksestä ja erityisesti siitä, miten jokainen kirja on kunnianosoitus Lontoon kaupungille ja miten jokainen kirja sisältää pientä nippelitietoa kaupungista. Olen viettänyt elämästäni vuoden asuen Lontoossa ja vierailen niin usein kuin pystyn ja siksi nostalgisoin paljon tuota kaupunkia paljon. Sanon aina, että Lontoo on ehdottomasti ensirakkauteni.  Lopuksi on vielä sanottava, että kirjasarjan kansien kuvitus on nerokas. Jokaisessa kirjassa on kuva Lontoon kartasta, josta on korostettu se osa johon kirjan tapahtumat pääosassa sijoittuvat.

Mainokset

L. Frank Baum: The Emerald City of Oz

  • Kirja:  The Emerald City of Oz
  • Kirjailija: L. Frank Baum
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1910
  • Kustantaja: Penguin Threads, 2012

IMG_0294_2Vuonna 1910 ilmestynyt The Emerald City of Oz on kuudes jatko-osa L. Frank Baumin suositulle Ihmemaa Oz kirjalle, josta olen aikaisemmin kirjoittanut tässä blogissa. Valitsin tämän kirjan osaksi 20th Century lukuhaastetta, yksinkertaisesti siitä syystä, että omistan kokoelmateoksen johon on koottu kolme Oz-kirjaa ja koska pidin ensimmäisestä kirjasta.

Dorothy asuu setänsä Henryn ja tätinsä Emin kanssa Kansasissa pienellä maatilalla. Henry-setä on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin ja pankki uhkaa heitä pakkohäädöllä. Mutta Dorothy, joka ensimmäisen seikkailunsa jälkeen on vieraillut monesti Ozin ihmemaassa pyytää ystävältään Prinsessa Ozmalta josko koko perhe voisi muuttaa lopullisesti Oziin. Näin saapuvat Henry-setä ja Em-täti ensimmäisen kerran Oziin, missä Dorothy vie heidät tutustumismatkalle tämän kummallisen maan ihmeitä katsomaan. Samaan aikaan Dorothya ja Prinsessa Ozmaa kohtaan kaunaa kantava ilkeä Tonttu Kuningas hautoo kostoa. Hän haalii liittolaisikseen toinen toistaan ilkeämpiä olentoja valloittaakseen Emerald Cityn.

The Emerald City of Oz:n oli tarkoitus olla Oz-sarjan viimeinen kirja. Baum oli muuttanut Hollywoodiin ja halusi keskittyä elokuvien tekemiseen. Taloudellisten ongelmien vuoksi hän kuitenkin kirjoitti vielä tämän jälkeen seitsemän Oz-kirjaa.

Täytyy sanoa, että kirjasta huomasi, että Oz-sarjaa on venytetty jo tässä vaiheessa aika pitkälle. Tarina jää valitettavan sirpaleiseksi, eikä sillä tuntunut olevan tarpeeksi vahvaa punaista lankaa. Kirja keskittyy esittelemään yhä uusia ja uusia mielikuvituksellisia olentoja ja valtakuntia Ozin sisällä, joilla kaikilla tuntuu olevan nimet, jotka saavat kielen solmuun niitä lausuttaessa: Whimsie, Growleywog, Wogglebug, Rigmarole ja Fuddlecumig.

Nimetön

L. Frank Baum 1856-1919

Kirja sai minut kuitenkin paikka paikoin nauramaan ääneen. Baum kiehtoo minua henkilönä, koska hän tuntuu eläneen varsin värikästä elämää ja kokeilleen jos jonkinlaista ammattia. Yksi kirjan päähenkilöistä on Keltainen Kana Billina, tämä henkilöhahmo juontaa juurensa Baumin lyhyeen kanafarmari uraan. Kirjan lopusta tuli sellainen olo, että Baum halusi todella jättää kirjasarjan taakseen. Sellainen tunne jäin Dorothyn Baumille ”lähettämästä” kirjeestä:

”You will never hear amything more obout Oz, because we are now cut off forever from the rest of the world. But Toto and I will always love you and all the other children who love us.”

En ole aivan varma onko juuri tätä Oz-kirjaa suomennettu, mutta wikipedian mukaan ainakin viisi ensimmäistä kirjaa on. The Emerald City of Oz ei ole läheskään yhtä hyvä kuin Ihmemaa Oz, mutta nautittavampi lukukokemus kuin Gregory Maguiren aikuisten Oz-tarina Wicked, johon olin kovin pettynyt.

Gregory Maguire: Wicked

  • Kirja: Wicked, The Life and times of the Wicked Witch of the West
  • Kirjailija: Gregory Maguire
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1995
  • Kustantaja: Headline Review 2006

wickedIhmemaa Oz:in menestystarina on mielenkiintoinen. L. Frank Baumin yli satavuotta sitten keksimä maailma on vuosikymmenien kuluessa uudistunut ja synnyttänyt hittejä hittien perään. Baum kirjoitti ensimmäisen Oz:istä kertovan kirjansa The Wizard of Oz vuonna 1900. Kirja poiki 13 jatko-osaa ja hurjan suosion. Suurinosa ihmisistä tuntee Oz:in ihmemaan vuonna 1938 ilmestyneen Hollywood musikaali elokuvan kautta, jonka pääosassa esiintyi Judy Carland. Gregory Maguire antoi oman osansa Oz:n maailmalle vuonna 1995 ilmestyneellä bestseller kirjallaan Wicked, jonka pohjalta on tehtiin vuonna 2003 saman niminen hitti Broadway-musikaali, joka kuulemani mukaan kuitenkin eroaa merkittävästi alkuperäiskirjasta.

Pidin kirjan lähtökohdista, siitä kuinka Ihmemaa Ozin tarina on käännetty päälaelleen. Tämä Oz on kaukana Baumin luomasta iloisesta Ozista. Wicked Witch of the West on väärinymmärretty hahmo ja Velho Oz itsevaltias diktaattori. Kirjan päähenkilö on siis Elphaba, joka syntyy vanhempiensa järkytykseksi vihreän väriseksi. Kirja seuraa Elphaban elämää lapsuudesta ja opiskeluvuosista lähtien, kauan ennenkuin Dorothy saapuu Oziin. Pikku hiljaa Elphaban elämän vaiheet ja vastoinkäymiset valottavat, miksi hänestä lopulta tuli tuo Wicked Witch of the West. Elphaban kohtalo ei tule yllätyksenä niille, jotka tuntevat Ihmemaa Ozin tarinan. Valitettavasti hyvistä lähtökohdistaan huolimatta tarinan toteutus ontui mielestäni pahasti.

wizard of oz - dorothy and www

Suurin ongelma oli se, etten pitänyt Maguiren kirjoitustyylistä. Toisekseen tarina, eteni hitaasti ja ranskaasti ja kirjan maailmaan oli vaikea päästä sisälle ja liian monet asiat jäivät vaille selitystä. Lisäksi huomasin, etten ollut erityisen kiinnostunut Maguiren luomista hahmoista ja alkuperäistarinasta tutut henkilöt esiintyivät kirjassa liian vähän. Kirja yritti mielestäni liikaa alleviivata sitä, että se ei ole lastenkirja ja, että tämä on nyt sitten poliittista satiiria ja nyt pohditaan filosofisesti sitä mikä on hyvää ja mikä pahaa. Voi olla, että tämän kaiken takana on loistavia ajatuksia, mutta itse en kokenut valaistumista.

500 sivuinen opus oli liian pitkä. Puolivälissä matkaa mietin tosissani, pitäisikö minun jättää kirja kesken, mutta se tuntui ennenaikaiselta luovuttamiselta ja sinnikkäästi jatkoin kirjan loppuun asti. Oli tarinassa jotain hyvääkin muuten en olisi jaksanut. Pidin Elphaban opiskeluvuosista Shizin yliopistossa, Elphaba saa huoneoverikseen Galindan, joka myöhemmin tunnetaan nimellä Glinda the Good Witch of the North. Pidin siitä, että Elphaba löysi kutsumuksensa eläinaktivistina. Myös Elphaban ja hänen siskonsa Nessarosan välinen suhde oli mielenkiintoinen.  Kirjan kaikkein viimeisimmän osan aikana, kirjan päästessä lopulta piiitkällisen odotuksen jälkeen finaaliin, sivut kääntyivät ripeään tahtiin.

wicked1Kirja tuntuu jakavan mielipiteet rajusti kahtia. On niitä ihmisiä, jotka rakastavat kirjaa ja niitä, jotka sitä vihaavat. Itse kallistun jälkimmäiselle puolelle. Kirja ei ollut kokonaan mätä, mutta nautittavuus on minulle hyvin tärkeä arvostelukriteeri, enkä kokenut tätä kirjaa nautinnolliseksi lukukokemukseksi tai pitänyt sitä erityisen hyvin kirjoitettuna kirjana. Olen aikaisemmin kirjoittanut tähän blogiin alkuperäiskirjasta Ihmemaa Ozi:sta, josta pidin ja sain juuri luettua kirjan jatko-osan the Emerald City of Oz osana 20th century lukuhaastetta.Wicked-musikaalia en ole koskaan nähnyt, mutta olen valmis antamaan Wickedille uuden mahdollisuuden se muodossa. Monien mielestä musikaaliversio on kirjaa parempi.

Wicked on suomennettu nimellä Noita: Lännen Ilkeän Noidan elämä ja teot.

Colin Meloy & Carson Ellis: Sysimetsä

  • Kirja: Wildwood
  • Kirjailija: Colin Meloy
  • Kuvitus: Carson Ellis
  • Aluperäinen julkaisuvuosi: 2011
  • Kustantaja: Canongate Books, 2013

IMG_9734_2

Wildwood on The Decemberists yhtyeen laulajan Colin Meloyn kirjoittama lasten fantasiaseikkailu, joka on hänen vaimonsa Carson Ellisin kuvittama. Wildwood on Sysimetsän kronikat sarjan ensimmäinen osa, josta on tähän mennessä ilmestynyt kolme osaa ja josta kaksi ensimmäistä ovat ilmestyneet suomeksi nimellä Sysimetsä ja Maanalainen Sysimetsä.

12-vuotias Prue asuu yhdessä vanhempiensa ja vuoden vanhan pikkuveljensä kanssa pienessä kaupungissa Portlandissa. Eräänä päivänä Pruen toimiessa lastenvahtina parvi variksia ilmestyy leikkikentälle ja varastaa Pruen pikkuveljen Macin mukaansa. Parvi katoaa Mac mukanaan kaupungin vieressä sijaitsevaan metsään jota paikalliset kutsuvat nimellä ”The Impassable Wilderness”. Metsällä on mystinen maine ja paikalliset välttävät sitä. Prue uskaltautuu metsää pelastusretkelle löytääkseen veljensä. Mukaansa hän saa koulutoverinsa Curtisin. Prue ja Curtis saavat pian huomata, että metsä ei olekaan mikään tavallinen metsä ja he joutuvat keskelle jännittävää seikkailua.

Wildwood noudattaa perinteisen fantasia seikkailun kaavaa. Päähenkilöillä on päämäärä/tehtävä, joka lähettää heidät matkalle, jonka aikana heidän eteensä ilmaantuu esteitä. Hyvä ja paha valtataistelevat keskenään ja rohkeat soturit ratsastavat miekkoineen urheasti kohti taistoa. Tästä huolimatta mukaan mahtuu myös hassuja ja ystävällisiä hahmoja.

Pidin Wildwoodista suuresti. Luin sen juuri oikeaan aikaan, kun tarvitsin kiireen täyttämään elämään nopean ja mukaansa vievän lukuelämyksen. Wildwood on onnistunut sekoitus lämmin henkistä huumoria ja jännitystä. Minulla oli muutamia ongelmia tarinan kanssa, mutta kokonaisuutena se oli minusta ihana. Listasin muutamia mieleeni tulleita plussia ja miinuksia:

           1.  Maailma

Pidin Meloyn luomasta maailmasta paljon. Fantasia maailmat ovat aina kiehtoneet minua ja metsä tapahtumapaikkana oli täydellinen. Wildwood villeine kojootteineen ja hurjine ryöväreineen. Puhuvat eläimet, jotka elävät yhdessä ihmisten kanssa. Metsän eri alueet ja kuninkaat ja kuningattaret.

2.    Kuvitus

Painavin syy, joka sai minut tarttumaan tähän kirjaa, oli ehdottomasti Carson Ellisin kaunis kuvitus. Luin kirjastosta lainaamaani pokkaria, jonka kaikki kuvat olivat mustavalkoisia, mutta olen tutustunut myös kovakantisen version kauniisiin värikuviin netissä.  Kuvitukset toivat tarinaan mukavan lisäsäväyksen ja huomasin odottavani innolla kuin lapsi aina seuraavaa kuvitusta. Ainoan miinuksen annan siitä, että joskus kuvitukset (ilmeisesti painoteknisistä syistä) ilmestyivät tekstin sekaan ennen kuin kuvituksen aihe oli esiintynyt tarinassa.

Wildwood1_LRG._V154752940_

3.    Laulut

Colin Meloy on siis The Decemberists yhtyeen laulaja/laulunkirjoittaja ja täytyy sanoa, että Wildwoodin maailma sopii The Decemberistien soittamaan folk musiikkiin kuin nenä päähän.  Koko kirjan tarina voisi olla yksi yhtyeen laulujen sanoituksista. Ihanan lisäsäväyksen antoivat siis muutamat laulut/runot, jotka Meloy oli liittänyt tarinaa.

4.    Kieli

Meloyn kirjoitus tyyli tuli minulle yllätyksenä. Luen paljon englanniksi ja hyvin harvoin minulla on vaikeuksia ymmärtää lukemaani, enkä siis odottanut, että ensimmäisen kappaleen aikana jouduin ottamaan esille google traslaterin. Jälkikäteen luin goodreads-sivustolta, että monilla äidinkieleltään englanninkielisillä lukijoilla näytti olevan vaikeuksia Meloyn käyttämien hienojen sanojen kanssa, mikä tuntuu hassulta kun kyseessä on lastenkirja. Itselleni ekstra haasteen toi luonto sanasto , joka ei ole vahvuuteni (erityisesti eri lintulajit). Suurin osa ”hienostelusta” tuntui sijoittuvan kirjan alkuosaan ja suhtauduin asiaan yleissivistävältä kantilta. Oppia ikä kaikki. Olisi mielenkiintoista tietää miten kirja on suomennettu.

wildwood-c-64

5.    ”Hipsterit”

Ei voi kieltää, etteikö tiettyjä indie/hipsteri elementtejä ja yksityiskohtia löytyisi kirjasta kuten 12-vuotias kasvissyöjä Prue aamias granoloineen ja vinyylilevyineen. ”She sipped steamed milk and watched  trough the window as the cafe employees awkwardly installed a secondhand elk head trophy on the wall.” Mutta kai itsestänikin löytyy sen verran hipsteriä, että voin antaa sen anteeksi. :)

6. Sopivuus kohderyhmälle

Asia, joka jäi mietityttämään itseäni oli se, että Wildwood oli paikka paikoin mielestäni aika pelottava ja väkivaltainen lastenkirjaksi. Riippuen lähteestä kirjan kohderyhmäksi tunnutaan laskevan 7-12-vuotiaat lapset. Minusta se on ei ole sopiva vielä 7 tai 8-vuotiaalle. Löysin mielenkiintoisen postauksen What my kids read nimisestä blogista, jonka kirjoittaja suosittelisi kirjaa yhdeksästä ikävuodesta ylöspäin. Postauksessa käydään läpi asioita, jotka kirjassa liikkuvat moraalisesti harmailla alueilla ja joista olisi hyvä keskustella lasten kanssa. Olin näitä pointteja kirjoittajan tapaan pohtinut. Varoitus, postaus sisältää suuria juonipaljastuksia, pääset lukemaan sen tästä.

Itse lisäisin listaan vielä sen väkivaltaisuuden. Itsekin lapsena/nuorena luin paljon fantasia kirjallisuutta, joka sisälsi väkivaltaa ja taisteluita  ja Wildwoodia paljon raaempaa kirjallisuutta löytyy. Silti aikuisen silmin tätä kirjaa lukiessa minusta tuntui väärältä, että henkilöhahmot, jotka olivat vielä lapsia, osallistuivat tappamiseen. Se sai myös pohtimaan miksi perinteisessä fantasia kirjallisuudessa täytyy aina olla suuria eeppisiä taisteluita, mielestäni jännitystä on mahdollista luoda muillakin keinoilla. Mieleeni jäi myös se, että perinteisten miekkojen lisäksi kirjassa käytettiin aseina musketteja ja käsiaseita (joskin vanhanaikaisia) ja se tuntui minusta jostain syystä miekkataisteluita raaemmalta ja kummalliselta lastenkirjasta. Ehkä tämä pieni yksityiskohta on muistutus amerikkalaisesta asekulttuurista, kuka tahansa voi omistaa aseen, jopa metsän eläimet. Positiivista oli kuitenkin, että paikka paikoin näille asioille oli myös annettu tilaa kirjassa:

” I’m not sure if you are you’re familiar with the human speacies or not,” Curtis said, ”but I’m not tecnically an adult. I’ll be twelve this November. I don’t know what that is in coyote years, but in human years it’s a kid. A boy. A child!” He was walking briskly to keep up with Maksim. Curtis waited for a reply, and when there was none, he continued, ”So what does that mean? Do I have to do anything? I told you guys, I’m a passifist. I can’t really use this sword.”

Näistä ajatuksista huolimatta pidin Wildwoodista ja sen hahmoista paljon ja tulen lukemaan myös kirjan muut osat koska haluan tietää mitä tapahtuu, selvittämättä jäi muutamia mielenkiintoisia salaisuuksia. Kuka sanoo, että lastenkirjallisuus on vain lapsille, seikkailumieliset aikuisetkin voivat nauttivat Wildwoodin maailmasta (joiltakin osin se minusta sopii jopa paremmin vanhemmille lukijoille). Lopuksi vielä Malloy/Ellis tiimin ihana pieni animaatio traileri kirjasta, joka antaa esimakua kirjan tunnelmasta.

L. Frank Baum: Ihmemaa Oz

  • Kirja: The Wizard of Oz and Other Woderful Books of Oz:
    • The Emerald City of Oz
    • Glinda of Oz
  • Kirjailija: Lyman Frank Baum
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1900, 1910, 1920
  • Julkaisija: Penguin Books, Penguin Threads, 2012

 

IMG_0294_2Olen viimeaikoina lukenut vakavia kirjoja, jotka ovat vaatineet paljon pureskelua ja niinpä mieleni teki lukea jotain valoisaa ja turvallista. En koskaan lapsena lukenut Oz -kirjoja, enkä usko, että niitä kovin monta onkaan suomennettu. Siitä on pitkä aika kun olen lukenut lastenkirjallisuutta ja kesti vähän aikaa tottua siihen kuinka nopeasti tarina lähti liikkeelle.

Dorothy Gale asuu tätinsä ja setänsä kanssa maatilalla Kansasissa kun eräänä päivänä pyörremyrsky lennättää Dorothyn ja Toto koiran Oz:in ihmemaahan. Päästäksen takaisin kotiin Dorothyn on matkattava Smaragdikaupunkiin pyytämään apua Taikuri Ozilta. Matkalla Dorothy saa ystävikseen Linnunpelättimen, jolla ei ole aivoja, Tinamiehen jolla ei ole sydäntä ja Leijonan jolta puuttuu rohkeutta. Yhdessä he joutuvat moniin seikkailuihin niin lentävien apinoiden kuin hyvien ja pahojen noitien kanssa.

L. Frank Baumin Oz sarja oli oman aikansa Harry Potter. Baum kirjoitti ensimmäisen Oz -kirjan ”The Wizard of Oz” vuonna 1900 ja se saavutti nopeasti suuren suosion. Baum kirjoitti kirjalle yhteensä 13 jatko-osaa, joista viimeisin ilmestyi vuonna 1920. Oz -kirjoilla oli suuri ihailijakunta, Baum sai lapsilta paljon kirjeitä, jotka sisälsivät uusia tarina ideoita ja kirjan lisäksi myynnissä oli myös ”fani tuotteita” kuten postikortteja, pinssejä ja levytyksiä. Oz jatkoi voittokulkuaan vielä Baumin kuolemankin jälkeen ja suurimmalle osalle ihmisistä tarina lienee tuttu vuoden 1939 musikaali elokuvasta, jonka pääosassa nähtiin Judy Garland.

Kirja tosin eroaa elokuvasta jonka juonta on kirjaan nähden yksinkertaistettu paljon. Lukiessani minulla oli takaraivossa mielikuva musikaali versiosta, jossa Judy Garland laulaa kaihoten linnuista jotka lentävät sateenkaaren toiselle puolen ja jossa ystävykset hyppelevät iloisesti keltatiilitiellä. Kirjassa minua yllättivätkin  pelottavat ja väkivaltaiset kohtaukset joissa Tinamiehen kirves näyttelee isoa roolia. Kaiken kaikkiaan tarina on kuitenkin hyvin viaton.

Dorothyn hahmo on hyvin yksipuolinen ja tyttö sai minut paikka paikoin ärsyyntymään lapsellisuudellaan ja avuttomuudellaan ja välillä turhamaisuudellaan. Dorothy eroaa suuresti nykypäivän lapsien sankarittarista joilta ei neuvokkuutta puutu, mutta Ihmemaa Ozin todellisia päähenkilöitä ovatkin oikeastaan Linnunpelätin, Peltimies ja Leijona. Suosikikseni muodostui neuvokas Linnunpelätti jolla on hyvin vaatimattomat käsitykset omista älynlahjoistaan. Erityisesti pidin Baumin kirjoittamasta vaihtoehtoisesta kohtauksesta jossa maanviljelijä IMG_0276_2rakentaa Linnunpelättimen.

”I have always considered that man an artist; otherwise he could not have made me so handsome” …“But I longed to see the big world of Oz for myself, and my real mission in life seemed to be a failure. The crows even grew fond of me and spoke to me pleasantly while they dug up the grains of the corn the farmer had planted.”

Matka on pitkä, mutta siitä kiinnostus pysyi loppuun asti huolimatta silloin tällöin esiintyvästä toistuvuudesta, joka kaiketi sopii
paremmin nuoremmalle lukijakunnalle:

”Yes” said the Woodman, ” at last I shall get my heart.”

“And I shall get my brains,” added the Scarecrow.

“And I shall get courage,” said the Lion.

“And I shall get to Kansas,” cried Dorothy, joyfully.

Baumin luoma maailma on mukaansa tempaava ja Dorothya lukuun ottamatta päähenkilöiden kehitys ja tarinan opetus sydäntä lämmittävää.

Penguin Threads on sarja upeita klassikko teoksia joiden kannet on suunniteltu näyttämään kirjailluilta. Kansien sisäosat näyttävät kirjontatyön tauksilta. Ja sivut on tehty näyttämään röpöläisiltä niin kuin kirja olisi käsin sidottu. Ulkonäön lisäksi tässä painoksessa on mielenkiintoista se, että siihen on koottu yhteen kolme Oz tarinaa The Wizard of Oz (1900), The Emerald City of Oz (1910) ja Glinda of Oz (1920). Kirjan lopussa on kokoelma selittäviä muistiinpanoja joihin viitataan tekstissä. Nämä muistiinpanot yhdessä johdannon kanssa antavat mielenkiintoista taustatietoa tarinasta ja Baumin elämästä joka tuntuu olleen hyvin värikästä. Baum ehti elämänsä aikana toimia niin kanankasvattajana, näyttelijänä, näyteikkunoiden somistajana, toimittajana ja kasvitieteilijänä. Johdannossa mietitään myös onko Ihmemaa Oz vertauskuva idealistisesta sosialistisesta yhteiskunnasta, mutta siihen en ota tässä kantaa.

Jätän kaksi muuta Oz kirjaa odottamaan pahan päivän varalle, kun taas tarvitsen piristysruiskeen harmaan maailman keskelle. Mutta tämä ensimmäinen osa oli ehdottomasti piristysruiske sateisen joulukuun keskelle.

IMG_0277_2

J.R.R Tolkien: Hobitti

  • Kirja: The Hobbit or There and Back Again
  • Kirjailija: J.R.R Tolkien
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1937
  • Julkaisija: HarperCollins, 2007

”In a hole in the ground there lived a hobbit…”

hobitit

Hobitti on tällä hetkellä varmasti yksi luetuimmista kirjoista, elokuvateattereissa pyörivän Hobitin kakkososan vuoksi. Mutta tiivistetään juoni nyt kuitenkin muutamaan lauseeseen:

Hobitti Bilbo Baggins on mukavaan elämäänsä hyvin tyytyväinen, asustellen kotoisassa kolossaan, kun eräänä päivänä Velho Gandalf saapuu yllätysvierailulle. Gandalf suostuttelee vastahakoisen Bilbon mukaansa seikkailuun. Yhdessä 13 kääpiön kanssa, jotka ovat matkalla yksinäiselle vuorelle, joka kerran oli mahtava kääpiövaltakunta, mutta joka nyt on lohikäärme Smaugin vallan alla, Bilbo aloittaa vaarallisen matkan koti yksinäisen vuoren rikkauksia. Seikkailuun mahtuu jännitystä ja toimintaa, poloisen Bilbon on opittava tulemaan toimeen ilman taskunenäliinoja ja muita mukavuuksia.

Teinivuosinani rakastin Taru sormusten herrasta filmatisointeja.  J.R.R Tolkienin kirjat kuuntelin äänikirjana, en usko että olisin niitä jaksanut lukea, koska pidin kirjoja hieman pitkäveteisinä, varsinkin kaikkia niitä sukuluetteloita. Ehkä olisin toisella lukukerralla toista mieltä, kukaties? Hobittia en tullut lukeneeksi ennen tätä kesää elokuvien innoittamana ja yllätyin positiivisesti.

Hobitti on sävyltään ja tahdiltaan hyvin erilainen kuin Taru sormusten herrasta. Se on lähempänä satua kuin suurta eeppistä fantasia seikkailua. Poiketen elokuvien kääpiöistä, kirjan kääpiöiden parrat ovat kirkkaan sinisen ja keltaisen sävyjä, niin kuin myös heidän vaatteensa. Kerronta etenee nopeasti ja viihdyin seikkailun parissa. Bilbo erityisesti sulatti sydämeni. Bilbon luonne tuntuu jakautuneen kahtia uteliaaseen ja neuvokkaaseen karttoja tutkivaan Bilboon ja seikkailuja vastustavaan mukavanhaluiseen Herra Bagginsiin.

”Very pretty! said Gandalf. ”But I have no time to blow smoke-rings this morning. I am looking for someone to share in an adventure that I’m arranging, and it’s very difficult to find anyone.” “I should think so- in these parts! We are plain quiet folk and have no use for adventures. Nasty disturbing uncomfortable things! Make you late for dinner! I can’t think what anybody sees in them. said our Mr. Baggins.”

Odotin ehkä vähän syvempiä henkilöhahmoja kääpiöiden osalta, mutta kaiken kaikkiaan tarina oli hyvin kokonainen. Mielenkiintoista nähdä millainen elokuva Hobitti Smaugin autioittama maa onkaan, ottaen huomioon kaikki alkuperäistarinaan tehdyt lisäykset. Olen kyllä sitä mieltä, että Martin Freeman on erittäin hyvä valinta Bilboksi ja toivon, että kakkososassa nähdään yhtä upeita tulkintoja Tolkienin lauluista kuin Over the Misty Mountains oli ensimmäisessä osassa.

”Far over the misty mountains gold.

To dungeons deep and caverns old.

We must away, ere break of day,

To find our long-forgotten gold…”

Täytyy myös mainita tämä aivan upea HarperCollinsin 2007 julkaisema painos, jonka kansi on itsensä J.R.R Tolkienin suunnittelema kirjan ensimmäiseen painokseen. Kustannus syiden vuoksi punainen väri pudotettiin pois alkuperäispainoksesta, mutta värit esiintyvät tässä painoksessa juuri niin kuin Tolkien olisi ne halunnut. Myös kirjan sisältä löytyvät kauniit kuvitukset ja kartat tekivät lukukokemuksesta vieläkin antoisamman. Etsin tätä painosta kissojen ja koirien kanssa ja löysin sen vihdoin Golden Hare Books nimisestä kirjakaupasta Edinburghista.  Edinburghin matkalla kannattaa käydä tutustumassa tähän ”kauniiden kirjojen” kirjakauppaan.

IMG_8857_2