Kesälukumaratonin yhteenveto

Ensimmäisen kesälukumaratonini lopulliseksi sivumääräksi tuli 633 ja lukuaika oli noin 13 tuntia. Luin kaksi kokonaista kirjaa ja yhden puolikkaan. Kuin huomaamatta valitsin luettaviksi kirjoja joiden maailma oli minulle jo ennestään tavalla tai toisella tuttu. Kaikki kirjat myös kuuluvat johonkin kirjasarjaa. Tämä ei ollut ollenkaan tietoinen valinta, mutta ehkä alitajuntaisesti valitsin kirjoja joista tiesin pitäväni. Kokemus oli todella positiivinen. Oli ihana vain uppoutua koko päiväksi kirjojen maailmaan. En muista lukeneeni näin yhtäjaksoisesti sitten lapsuuden Harry Potter innostuksen. Kirjoitan tähän arvosteluni kahdesta kirjasta, jotka ehdin lukea kokonaan.

  • Kirja: Muumipeikko ja pyrstötähti (Kometjakten)
  • Kirjailija/kuvittaja: Tove Jansson
  • Suomentaja: Laila Järvinen
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1946
  • Kustantaja: WSOY, 1986
  • Sivuja: 155

IMG_2868_3Tämä oli elämäni toinen Muumikirja. En tiedä onko se huono asia, että en lue kirjoja minkäänlaisessa loogisessa järjestyksessä? Tämä on ymmärrykseni mukaan toinen kirja jonka Jansson kirjoitti muumeista. Hauskaa, että Nuuskamuikkunen, Niiskuneiti ja Niisku tavataan tässä ensimmäistä kertaa. Koko tarina oli minulle uusi, sillä lapsuudesta ei ole jäänyt mitään muistikuvia edes piirroselokuvasta (ehkä en uskaltanut sitä katsoa?)

Tunnelmaltaan tämä oli hyvin erilainen kirja verrattuna Vaaralliseen juhannukseen. Koko tunnelma kirjassa on pahaa enteilevä. Synkät pilvet täyttävät taivaan, muumipeikko löytää outoja ennusmerkkejä tähdestä jolla on häntä ja kaiken kukkuraksi muumitaloon ilmestyvä varsin pessimistisen elämänasenteen omaava Piisamirotta ennustaa lähestyvän pyrstötähden tuhoavan maailman. Muumipeikko ja Nipsu lähtevät pitkälle matkalle kohti Yksinäisiä Vuoria kysyäkseen sen tähtitornin professoreilta neuvoa. Matkalla he tapaavat monta uutta ystävää.

Pidin kyllä Muumipeikko ja pyrstötähdestä, mutta se ei mielestäni ole yhtä hyvä kuin Vaarallinen juhannus, joka tuntui kokonaisemmalta kirjalta. Huomasin myös, että tämän muumikirjan maailma erosi Vaarallisen juhannuksen Skandinavisista metsistä. Pyrstötähden maailma on paljon eksoottisempi, johon kuuluu silkkiapinoita ja krokotiilejä. Jotenkin myös kirjoitustyyli tuntui hieman lapsellisemmalta kuin Vaarallinen Juhannus. On mielenkiintoista lukea useampia muumikirjoja ja nähdä miten niiden maailma ja tyyli muuttuvat.

  • Kirja: Tuntematon Selja
  • Kirjailija: Rauha S. Virtanen
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1964
  • Kustantaja: WSOY, 1965
  • Sivuja: 234

IMG_2971_2

Rauha S. Virtasen Seljan tytöt -kirjasarja kuului suosikkeihini ylä-aste ikäisenä. Viime lukukerrasta on kuitenkin vierähtänyt rutkasti aikaa. Tuntematon Selja, joka on kirjasarjan neljäs osa, on ainoa, joka löytyy omasta kirjahyllystäni. Lukumaratoni lukemisia miettiessä tulin siihen tulokseen, että vaihtoehdoksi tarvitaan yksi kunnon tyttökirja! Vaikka jokainen sarjan osa on itsenäinen kirja oli tässä kirjassa kuitenkin paljon viittauksia menneisiin tapahtumiin ja henkilöihin, joista minulla ei ollut mitään muistikuvaa. Tämä ei kuitenkaan haitannut kauaa. Kirja vei minut mennessään niin kuin aina ennenkin.

Kirjasarja siis kertoo Seljan perheestä. Perheen isä Rickhard on kirjailija. Perheen äiti on kuollut ja muistaakseni kirjasarja alkaa sillä kun Rickhard menee uudelleen naimisiin Rean kanssa, josta tulee ennakkoluulojen jälkeen hyvä ystävä ja pystyvä äitipuoli perheen neljälle tytölle Krisille, Margaritalle, Virvalle ja Dodolle. Eivät muuten ole mitään ihan tavallisia suomalaisen perheen nimiä, eihän? Tuntemattomassa Seljassa perheen isällä on kirjoittamisen kanssa kuivakausi, joka uhkaa jo perheen toimeentuloa. Nuorin tytöistä 14-vuotias Dodo päättää lähettää isälleen Selma Salamaan nimellä ihailijakirjeen inspiroidakseen isäänsä. Ajan kuluessa tämä salatoimi kuitenkin käy yhä hankalammaksi. Perheen tyttöjen elämää mutkistavat jos jonkinlaiset rakkaushuolet ja Dodolla on kätensä pelissä sopassa kuin toisessakin.

Pidin kirjasta paljon, se oli ihanan nostalginen ja viaton. Oli ihanaa pujahtaa 60-luvulle, jossa rautalankamusiikki soi koulun hipoissa ja jossa tekstiviestien sijaan ihmisten kanssa kommunikoidaan kirjeiden välityksellä. Tämän jälkeen minun tekee mieli aloittaa kirjasarja alusta ja tutustua uudestaan velvollisuudentuntoiseen Krisiin, tunteelliseen ja dramaattiseen Margarithaan, hajamieliseen kirjailijan alku Virvaan ja hyväsydämiseen Dodoon.

Näiden kahden kirjan lisäksi luin Colin Meloyn ja Carson Ellisin Under Wildwoodia (suomennettuna Maanalainen Sysimetsä), jossa pääsin yli puolen välin (sivulle 282). Kirjoittelen kirjasta tarkemmin kun olen saanut sen kokonaan luettua, mutta tällä hetkellä pidän siitä paljon. Kirjoitin kirjasarjan ensimmäisestä osasta tänne.

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

  • Kirja: Vaarallinen juhannus (Farlig midsommar)
  • Kirjailija: Tove Jansson
  • Suomentaja: Laila Järvinen
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1957
  • Kustantaja: WSOY 1987

IMG_0728_2Nyt se on sitten tapahtunut. Eli olen lukenut elämäni ensimmäisen muumikirjan. Jostain syystä lapsuudessani en koskaan lukenut muumikirjoja. Piiretty tv-sarja taas kuului suosikkeihini. On kummallista, että en ole koskaan lukenut kirjoja vaikka lapsuudenkotini kirjavarastoa penkoessani niitä löytyi kuitenkin kaksi kappaletta. Minua jännitti tarttua Tove Janssonin tuotantoon, niin paljon muumikirjoja on hehkutettu ja ne ovat niin monen ehdottomia suosikkeja. Pelkäsin, että tulisin pettymään, mutta en pettynyt! En tosiaankaan!

Pystyisinpä elämään elämääni muumien filosofian avulla. Muumilaakso tulvii ja muumitalo on veden vallassa, salongin huonekalut on juuri ja juuri saatu pelastettua. Tilanne on jokseenkin katastrofaalinen, mutta muumi-perhe suhtautuu siihen tyynen rauhallisesti ja kun muumitalon vieritse ajelehtii oudonnäköinen talo astuvat he uuteen seikkailuun ja uuteen elämään rohkeasti. Tämä uusi talo ei olekaan aivan tavallinen talo. Kuka on talon edellinen omistaja Rekvisiitta ja miksi etuseinän sijassa on punainen samettiverho?

”Täällä on paljon sellaista mitä ei voi ymmärtää, Muumimamma sanoi itsekseen. Mutta miksi kaiken sitten pitäisi olla ihan samanlaista kuin se aina tavallisesti on?”

Minusta kirja oli ihastuttava. Mistä olenkaan jäänyt paitsi!? Itse tarina oli osittain minulle hämärästi tuttu piirrosanimaation kautta, mutta tunnelma on kyllä aivan toinen. Ei ole ihme, että Tove Jansson oli myös loistava taidemaalari, useasti minulle tuli sellainen olo kuin olisin maalauksen sisällä. Maalauksen joka on täynnä sammaleen vihreää ja joka on satumaisen hämärä ja aavistuksen synkkä. Janssonin kuvitukset ovat aivan ihania, puhumattakaan sitten itse tekstistä. Kirjassa on jotain niin viatonta, mutta samalla niin viisasta ja koko kirja on niin kauniisti kirjoitettu. Anarkistinen ja tottelematon Pikku-Myy on Nuuskamuikkusen ohella lempihahmojani ja näiden kahden seikkailut lempikohtiani kirjasta. Vaipautta kaipaavan Nuuskamuikkusen ponnistukset odottamattomien velvollisuuksien edessä sulattivat sydämeni ja samalla naurattivat.  Kaiken kaikkiaan ihana juhannus kirja. Näitä lisää!

”Muumipappa kääntyi perheeseensä päin ja sanoi:

-Minusta tuntuu, että me selviämme.

-Tietenkin me selviämme, vastasi Muumimamma. Minä istun tässä ja odotan uutta kotiamme. Vain lurjuksille käy huonosti.

-Älä sano noin puuskahti Homssu, minä tunnen lurjuksia jotka eivät koskaan joudu vaaraan.

-Miten ikävää niillä raukoilla mahtaakaan olla, sanoi Muumipeikko ihmeissään.”

 

Muumit, muumit

  • Kirja: Kuinkas sitten kävikään?
  • Kirjailija/kuvittaja: Tove Jansson
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1952
  • Kustantaja: WSOY, 1984

IMG_0496_2

Kirja-blogeissa on kiertänyt Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi minä ja muumit haaste, joka on peräisin Opuscolo-blogista. Minua ei ole haastettu, mutta halusin myös kirjoittaa omista kokemuksistani Tove Janssonin ja muumien kanssa.

Jostain syystä minä en lapsena lukenut eikä minulle luettu muumikirjoja. Piirretty tv-sarja oli tietysti suosikkieni joukossa. Meillä oli kotona tämä Kuinkas sitten kävikään? kuvakirja, mutta se oli lapsena minusta liian pelottava enkä pitänyt räikeistä värikontrasteista (minulla oli pitkä vaaleanpunainen pastellikausi). Nyt olen aivan täysin toista mieltä ja pidän tätä kirjaa nerokkaana taideteoksena. Aikuisiällä olenkin tuntenut Tove Janssonin nimenomaan taiteilijana, enkä vieläkään häpeäkseni ole lukenut yhtä ainutta muumikirjaa tämän lisäksi. I know!

Kävin katsomassa Ateneumissa esillä olevan Tove Janssonin juhlavuosi näyttelyn ja se oli mielestäni todella hyvä. Näyttely on laaja katsaus Tove Janssonin elämäntyöstä. Oli mielenkiintoista nähdä miten monipuolisesti hän on käyttänyt eri tekniikoita ja kuinka Janssonin tyyli muuttui vuosien mittaan. Muumien ystäville on tarjolla monia herkkupaloja. Ihastelin niitä aivan ensimmäisiä ja alkuperäisiä muumi kuvituksia. Janssonin rakkaus mereen näkyy myös paljon hänen taiteessaan.

Kesäprojektini tulee olemaan Muumi-kirjoihin tutustuminen. Mutta mistä pitäisi aloittaa? Onko kokeneemmilla vinkkejä? Vaarallinen juhannus odottaa kirjahyllyssä, ja sen aion korkata juhannuksena. Minua kiinnostaisi myös lukea Janssonin aikuisille tarkoitettua tuotantoa.

Tove Janssonin juhlanäyttely Ateneumissa 14.3.2014- 7.9.2014

IMG_0498_2

Ellinor Mend: Punikkityttö ja jääkäriupseeri

  • Kirja: Punikkityttö ja jääkäriupseeri
  • Kirjailija/kuvittaja: Ellinor Mend
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1920
  • Kustantaja: WSOY 1982

IMG_0488_3

Bongasin tämän kuvakirjan Kirjan pauloissa –blogista ja onnistuin löytämään sen kirjastosta. Punikkityttö ja Jääkäriupseeri oli nopea luku- tai ehkä paremminkin katselukokemus. Kirjan tekijä Ellinor Mend oli Viipurilainen kartanon neiti, jonka harrastuksiin kuuluivat piirtäminen, ratsastus ja autoilu. Tämän kirjan lisäksi Mendiltä on ilmestynyt myös muita kuvateoksia. Varsinaista tekstiä kirjassa on erittäin vähän ja tarina kulkee pääosin eteenpäin kuvallisin keinoin, sarjakuvamaiseen tapaan.

Tarina sijoittuu sisällissodan aikaiseen Viipuriin vuoteen 1918, se kertoo palvelustyttö Hiljan tarinan. Hilja kuuluu punaisiin, mutta työskentelee valkoisiin kuuluvassa Tohtori Salvestenin perheessä. Paljastuttuaan punaiseksi hän saa potkut ja pian Hiljan on selviytyäkseen piilotettava punainen menneisyytensä, sitä ennen hän on kuitenkin ehtinyt olla monessa mukana. Hilja ei ole mikään avuton neitonen! Kohtalo oikuttelee kun Saksasta palanneen Tohtori Salvestenin pojan jääkäriupseeri Hugon ja Hiljan välille syttyy rakkaus.

Itse tarina on aika pirstaleinen, joskaan siitä ei puutu särmää. Kartanon neiti Mendillä on ollut vilkas mielikuvitus! Kuvitus sen sijaan viehätti minua suuresti, siinä on tiettyä naiiviutta, mutta juuri siitä syntyy oma tunnelmansa. Huomaa, että erityisesti hevoset, autot ja ajan muoti ovat olleet Mendin sydäntä lähelle, koska niiden piirtämiseen on käytetty erityistä huolellisuutta.

IMG_0489_2

 

Ellinor Mend oli äidinkieleltään ruotsinkielinen ja osasi auttavasti suomea. Alkuperäiset tekstit kuviin on kirjoitettu ruotsiksi, ruotsinkieliset henkilöt puhuvat ruotsia ja suomenkieliset suomea. Tämä suomenkieli naurattaa kuitenkin lukijaa, suomenkieliseen puheeseen kun on muun muassa eksynyt muutama Å. Kaiken kaikkiaan kirja oli mielenkiintoinen, valaiseva ja nautittava kokemus. Kyseessä ei ole historiallisen tarkkakuvaus sisällissodan tapahtumista vaan aatelisneidon näkökulma ja mielikuvituksen tuote. Kirja kuitenkin valaisee kuvien kautta 1900-luvun aikaista elämää. Kirjan alussa oleva kustantajan esittely Ellinor Mendistä oli myös hyvin mielenkiintoinen. Kirja oli hauska pikku välipala.

IMG_0492_2

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

  • Kirja: Mestaritontun seikkailut
  • Kirjailija: Aili Somersalo
  • Kuvittaja: Onni Mansnerus
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1919
  • Kustantaja: WSOY, 1985

IMG_0309_21900-luvun alun kirjojen innoittamana tartuin yhteen lapsuuden suosikkikirjoistani, joka on jo 95-vuotta vanha suomalainen klassikko. Mestaritontun seikkailut oli juuri niin hyvä kuin muistin. Rakastin lapsena perinteisiä satuja, lumottuja prinssejä, prinsessoja ja noita-akkoja. Mestaritonttu sisältää näitä kaikkia ja vielä enemmän.

Satumaan kuninkaanlinnan portteja vartiova satojavuosia vanha mestaritonttu haluaa päästä näkemään maailmaa. Matkalla hän kohtaa noita Sammaleisen, joka kutsuu hänet vieraakseen Suosaarelle. Suosaarella Mestaritonttu pääsee selville saarella piileksivästä salaisuudesta. Seikkailuun mahtuu Kyöpelinvuoren noitia, Prinssi Yönsilmä, Aamuruskonmaan Kuningas, merenneitoja ja Ahdin valtakunta. Voiko enempää toivoa?IMG_0510_2

Aili Somersalo kirjoitti kauniin suomalaisen sadun, jossa suomenkieli pääseen oikeuksiinsa:

”Hän kulki hitaasti ja mietteissään. Aamutuuli suhahteli vielä unisena puiston puissa. valkea hiekka helähteli tuohitöppösten alla , ja tien varrella kasvavat kukkaset avasivat juuri terälehtiään. Mestaritonttu oli kuulevinaan niiden sinisessä katseessa kysymyksen: minne matka, Mestaritonttu?  Mutta Mestaritonttu kulki ääneti.”

Rakastin pieniä kliseisiä yksityiskohtia kuten kuinka Satumaan Kuningas herää keskellä yötä ja kurkistaa huoneensa ovesta puristaen kädessään kultaista valtikkaansa ja kuinka ”palava rakkaus syttyy” silmän räpäyksessä. Lukukokemuksesta tekivät erityisen ihanan Onni Mansneruksen upeat kuvitukset. Tähän tarinaan ei kyllästy edes ties kuinka monennella lukukerralla.

Siri Kolu: Me Rosvolat

  • Kirja: Me Rosvolat
  • Kirjailija: Siri Kolu
  • Julkaisuvuosi: 2010
  • Kustantaja: Otava

me rosvolatTällä viikolla vietetään kirjablogimaailmassa lastenkirjaviikkoa ja lastenkirjallisuudesta on kirjoitettu blogissa jos toisessakin. Minäkin päätin osallistua vaikka olen tällainen aikuisenkokoinen, joskin lapsenmielinen lukija, joka silloin tällöin nauttii uusien ja vanhojen lastenkirjojen lukemisesta. Tämä postaus menisi siis uusi (uudehko) lastenkirja otsikon alle.

Siri Kolun Rosvolat-kirjasarja on jo pitkään kiinnittänyt huomioni kirjakaupoissa ja kirjastoissa todella onnistuneen kansisuunnittelunsa ansiosta. Tuuli Juuselan kuvitukset ovat pirteitä, raikkaita ja nostalgisia. Uteliaisuuteni voitti ja minun oli pakko saada tietää vastaako kirjan sisältö ulkoasun ihanuutta. Ja vastasihan se. Myöhemmin tajusin, että kyseessä on vuoden 2010 Finlandia Junior palkinnon voittaja ja sain myös tietää, että kirjasta on ilmestymässä loppuvuodesta elokuva.

Rosvoloitten omalaatuisesta perheestä tulee mieleen Elina Aron kirjoittamat kirjat Hattulan perheestä (Kiemurakatu 3, Pinjaportti 11…), jotka olivat omia lapsuuteni suosikkeja. Rosvolat ovat kuitenkin Hattuloita paljon hurjempaa sakkia. Kirja alkaa vauhdikkaasti ja mukaansa tempaavasti:

”Minut varastettiin kesäkuun toisella viikolla. Hyvä, että varastettiin. Kesä oli menossa piloille joka tapauksessa.”

10-vuotias Vilja on perheensä kanssa matkalla mummolaan, kun mökkitiellä he joutuvat ryöstön kohteeksi ja Vilja huomaakin yhtäkkiä istuvansa Rosvoautossa ympärillään Rosvolan perhe Hurja-Kaarlo, Hilda, Kulta-Pete sekä lapset Hele ja Kalle. Ensijärkytyksestään toivuttuaan Vilja alkaa nauttia Rosvoloitten villistä ja vapaasta elämäntyylistä, hurjista kaahailuista metsäteillä, uintiretkistä ja rosvoamisesta. Rahasta eli hiirenpieruista eivät Rosvolat välitä, irtokarkit, lihapiirakat ja barbit ovat arvokkaampia ryöstösaaliita. Neuvokas Vilja saa pian oppia maantierosvouksesta ja kioskikeikoista kaiken.

Me Rosvolat oli vauhdikas ja viihdyttävä lastenkirja, jossa oli mielenkiintoisia vastakkain asetteluja. Viljan omat vanhemmat ovat kiireisiä uraihmisiä ja perheen jäsenet ovat vieraantuneet toisistaan kun taas Rosvolat vetävät yhteen hiileen ja ottavat Hiljan lämpimin sylin vastaan, ei ihme. Teema on kieltämättä aika riskialtis lastenkirjalle (anarkistisesta lastenkirjasta puhutaan joka paikassa), mutta kirjan lämpö ja huumori saavat sellaiset seikat kuin lapsenryöstö ja rikollisuus unohtumaan. Rosvoloilta on opittavissa muita elämän arvoja.

Minulle tuli tunne, että tässä kirjasarjan ensimmäisessä osassa vasta kaasutettiin, otettiin vauhtia ja järjestettiin rosvomaailman säännöt seuraavia osia varten. Kirjasta tehdystä äänikirja versiosta on kirjoitettu No, But I Read the Book- blogissa, ja se kuulostaa myös aika hyvältä.

Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi

  • Kirja: Jäniksen vuosi
  • Kirjailija: Arto Paasilinna
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1975
  • Kustantaja: WSOY pokkari 2012

indexJäniksen vuosihan lienee tuttu jokaiselle suomalaiselle. Muistan itse nähneeni elokuvan tai pätkiä siitä vuosia sitten, mutta siitä oli jäljellä vain hämärät muistikuvat. Kirjaa en ollut tätä ennen lukenut.

Jäniksen vuosi ei ollut sellainen kuin ajattelin. Pidin tarinan lähtökohdista ja kirja oli mielenkiintoinen katsaus 70-luvun suomeen. 90-luvun lapselle kirjassa esiintyi monia asioita jotka kuulostavat vierailta kuten ”vekseli” ja ”pikamääräys” ja kaukaisilta kuten markka ja Kekkonen.

Tarina lienee kaikille tuttu. Toimittaja Vatanen on paluumatkalla Helsinkiin juttukeikalta kun keskellä metsää auton alle jää jänis. Kyllästyneenä elämäänsä Helsingissä Vatanen jää jäniksen kanssa sille tielleen ja aloittaa matkan halki Suomen kohti pohjoista. Matkalla sattuu yhtä sun toista ja Vatanen ja jänis kohtaavat monia persoonallisia ihmisiä.

Vatanen jää arvoitukselliseksi henkilöhahmoksi, hänen menneisyydestään ja vaikuttimistaan saadaan tietää hyvin vähän, enemmänkin hän toimii lukijalle silminä ja korvina matkanaikana sattuville tapahtumille ja eri henkilöiden kohtaamisille. Hyvin harvoin saadaan tietää Vatasen omia mielipiteitä, hän ikään kuin ottaa askeleen taaksepäin ja tyytyy seuraamaan sivusta vaikka usein joutuu tapahtumien keskipisteeseen.

Kaikki tapahtumat kirjassa eivät kutittaneet nauruhermojani, mutta mukaan mahtui ehdottomia helmiä kuten Vatasen kommentti jänikselle lehmän upotessa suohon.

”-Tekisit sinäkin jotakin ärähti Vatanen jänikselle kangetessaan lehmää suosta. Mutta jänis ei ryhtynyt avustustoimiin, ymmärtämätön ja heikkovoimainen kun oli.”

Jäniksen_vuosi

Se jänis. Pidin Vatasen ja jäniksen suhteesta ja siitä, että Vatanen kohtelee jänistä kunnioittaen villinä luontokappaleena eikä lemmikkieläimenä tai omistettavana esineenä niin kuin eräät toiset henkilöt tässä kirjassa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Vatanen osaa välillä olla itsekäs ja aika kovakin ja hänen motiivejaan oli paikka paikoin vaikea ymmärtää. Kirja tuntui välillä hyvin miehiseltä teokselta, naiset olivat suurimmaksi osaksi joko ilkeitä, tyhmiä tai alasti.

Odotin ehkä jollain tavoin syvempää tarinaa, vaikka kirjan loppu kyllä tuntui minusta osuvalta ja se avasi kirjaa enemmän. Jälkeenpäin katsoin Risto Jarvan elokuvan uudestaan ja se oli minusta aivan ihana. Minusta elokuvaan oli otettu kirjasta olennaisimmat osat (pois loistavat hurjat metsästys retket) ja Paasilinnan huumorikin avautui minulle siinä aivan toisella tapaa.

Elokuvan Vatasesta on helpompi pitää ja häntä on myös helpompi ymmärtää, koska hänen hahmossaan on enemmän syvyyttä ja viisautta. Elokuvassa luonnonsuojelulliset aatteet pääsevät myös enemmän esille ja etusijalle nousee kaunis suomalainen luonto. Ja sitä jänistä suloisempaa olentoa saa hakea!

Tämä näyttäisi olevan yksi niitä harvoja kertoja kun pidän elokuvasta kirjaa enemmän.

Kari Hotakainen: Ihmisen osa

  • Äänikirja: Ihmisen osa
  • Kirjailija: Kari Hotakainen
  • Lukija: Ritva Valkama
  • Julkaisuvuosi: 2009
  • Julkaisija: Siltala
  • Tuottaja: YLE radioteatteri 2010

IMG_8826_2

Asuin viime kesän Skotlannissa ja tämä Kari Hotakaisen Ihmisen osa oli siellä hyvin näkyvästi esillä kirjakaupoissa. Ensin kiinnitin huomiota upeaan kannen kuvitukseen ja sitten tajusin, että tuo kirja tuossa Waterstonesin kuukauden parhaiden kirjojen hyllyllä on suomalainen! Olin ylpeä ja päätin, että kun pääsen Suomeen takaisin niin luen sen.  Muutama päivä sitten kirjastossa tuli vastaan Ihmisen osa kuuntelukirjana ja päätin pitkästä aikaa kokeilla kuuntelua lukemisen sijasta. Ritva Valkama oli ehdottomasti juuri täydellinen kertoja tälle kirjalle, loistava äänikirja.

Minun nimeni on Salme Sinikka Malmikunnas ja kaikki mitä minä sanon, painetaan sanasta sanaan tähän kirjaan.”

Salme Sinikka Malmikunnas on eläkkeellä oleva nappikauppias, joka törmää Helsingin kirjamessuilla kirjailijaan joka pyytää Salmea myymään elämänsä kirjansa aiheeksi 7000 eurolla. Huolimatta siitä, että Salme ei pidä keksityistä kirjoista lupautuu hän kertomaan tälle elämäntarinansa. Saamme tutustua Salmen ja hänen nykyisellään mykäksi ryhtyneen miehensä sekä heidän lastensa elämään. Malmikunnaksen perhettä on kohdannut tragedia, mutta mikä onkaan totta mikä kirjailijan ottamia taiteellisia vapauksia?

Pidin kovasti Salmesta kertojana, hän nauratti ja kosketti. Kirjan alku on ehdottomasti yksi parhaista aluista joita olen lukenut ja ehkä siksi odotin lopulta kirjalta enemmän. Ihmisen osa on mielestäni hyvä kirja, se piti mielenkiinnon yllä loppuun asti, mutta lopussa minusta tuntui, ettei se antanut minulle sitä mitä loistava alku lupasi. Kuten sanottu pidin Salmen äänestä ja pidin ajatuksesta tarkastella Salmen kertomaa tarinaa myös muiden ihmisten näkökulmasta, mutta välillä kirjan muut henkilöhahmot tuntuivat epätodellisilta. Ehkä se oli tarkoituskin? Kirja leikittelee lukijan kanssa sillä mikä on totta, mikä ei?

Kirja myös muistutti siitä miksi olen pitänyt niin pitkää taukoa suomalaisesta kirjallisuudesta, joka noin yleisesti ottaen rakastaa rankkoja ihmiskohtaloita ja surkeutta. Jos joku tietää hyviä suomalaisia kirjoja jotka ovat sävyltään astetta positiivisempia, otan ehdotuksia mielellään vastaan. Mielenkiintoni kyllä heräsi Kari Hotakaisen muuta tuotantoa kohtaan, koska pidin hänen kirjoitustyylistään. Juoksuhaudantie (joka taitaa myös kertoa ihmiselämän surkeuksista?) lähtee lukulistalle.

Oli mukava lukea (tai kuunnella) pitkästä aikaa suomenkielistä tekstiä, kyllä suomenkieli on kaunis ja moninainen. Kiinnostuksesta kurkkasin miltä englanninkielinen käännös (The Human Part) näyttää, koska kirjaa kuunnellessa välillä mieleen hiipi, että tätä on varmasti vaikea kääntää pitäen tekstin sielu kasassa. Ja totta kai kielen on ollut pakko tehdä myönnytyksiä, mobile phone ei kuulosta samalta kuin nyrkkipuhelin, eihän?  Ovat kuitenkin tainneet pitää kirjasta briteissä.