Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

  • Kirja: Muumit ja suuri tuhotulva (Småtrollen och den översvämningen)
  • Kirjailija/kuvittaja: Tove Jansson
  • Suomentaja: Jaakko Anhava
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1945
  • Kustantaja: WSOY, 2008

IMG_4540_2Tämä kulunut kesä on ollut minulle muumien kesä, kun olen pikku hiljaa tutustuttanut itseäni muumikirjoihin jotka ovat jääneet minulta lapsuudessani lukematta. Nyt oli vuorossa ensimmäinen muumikirja Muumit ja suuri tuhotulva ja se oli mielenkiintoista luettavaa. Kirja ei ole paras lukemani muumikirja, mutta kiinnostavan kirjasta tekee se, että tästä kaikki sai alkunsa.

Kirjassa Muumimamma ja Muumipeikko kulkeva pimeässä metsässä, joka on täynnä vaarallisia otuksia. Muumipappa on lähtenyt Hattivattien matkaan ja on teillä tietymättömillä. Muumimamma ja Muumipeikko yrittävät löytää hänet, sekä turvallisen paikan, jossa he voisivat asua. Sitä ennen he kohtaavat kuitenkin monenlaisia kulkijoita sekä suuren tulvan.

Kirjan kuvituksissa esiintyvät muumipeikot eroavat ulkonäöltään paljon myohemmin tutuiksi tulleista muumeista. Tiesin, että tämä kirja ja Muumipeikko ja pyrstötähti kertovat pinnan alla Janssonin tunteista sotaa kohtaan. Molempien kirjojen maailma onkin varsin synkkä, mutta loppu on tietysti onnellinen. Muumipapan hahmo hieman ärsytti minua tässä kirjassa, hän kun huolettomasti lähtee teille tietymätömille jättäen Muumimamman yksin pienen lapsen kanssa.

En ole lukenut Tove Janssonista kirjoitettuja elämänkertoja, mutta Goodreadsin suosittelemana katsoin BBC:n tekemän, ymmärtääkseni aika tuoreen, dokumentin Tove Janssonin elämästä (Moominland Tales – The Life of Tove Jansson), joka on katsottavissa you tubessa täällä. Dokumentti oli mielestäni hyvin tehty ja valaisi minulle paljon muumikirjojen ja Tove Janssonin elämän välisiä yhtäläisyyksiä. Kävin dokumentin jälkeen katsomassa uudestaan Ateneumin Tove Jansson näyttelyn ja sekin avautui ihan uudella tavalla. Tästä lähtien luenkin Muumeja taas uusin silmin. Esimerkiksi se, että Muumipappa ja Muumimamma ovat erillään tässä kirjassa, voisi viitata Toven vanhempien keskinäisiin suhteisiin. Muuten juonellisesti kirja oli aika tavanomainen seikkailu satu, mutta se annettakoon Janssonin esikoiskirjalle anteeksi. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli mielestäni se, että muumipeikkojen normaali asuinympäristö on kaakeliuunien taus.

Cressida Cowell: Näin koulutat lohikäärmeesi

  • Kirja: How to Train Your Dragon
  • Kirjailija/kuvittaja: Hiccup Horrendous Haddock III (kääntänyt Cressida Cowell)
  • Julkaisuvuosi: 2003
  • Kustantaja: Hodder Childen’s Books

IMG_3677_2Muutama vuosi sitten eräs tuntemani 7-vuotias pikkupoika oli aivan todella innoissaan tästä kirjasarjasta. Kun How to Train Your Dragon -elokuva ilmestyi vuonna 2010, kävimme katsomassa sen yhdessä. Minusta tuo animaatio oli aivan ihana ja todella hauska. DreamWorks:illä on kyky tehdä lasten piirretyistä sellaisia, että aikuisetkin niistä nauttivat. Elokuvan jatko-osa ilmestyi tänä kesänä ja tietysti kävin sen katsomassa. Toinen osa on mielestäni jopa ensimmäistä parempi ja minua hämmästytti miten kokonainen elokuva se oli ja kuinka paljon erilaisia tunteita ja teemoja siinä käsiteltiin. Unohdin välillä kokonaan, että katsoin lastenelokuvaa (toisaalta se oli myös aika pelottava perheen pienimmille). Kun siis näin tämän kirjan kirjaston hyllyssä, oli minun uteliaisuuttani pakko saada tietää millainen alkuperäisteos oikein on. Yllätyin, että kirjan ja elokuvan tarinat eroavat aikalailla toisistaan.

Kirjan päähenkilö ja kertoja on Hiccup Horrendous Haddock III. Hiccupin isä on hurjan viikinkiheimon (the Hairy Hooligans) päällikkö ja näin ollen Hiccup on isänsä manttelinperijä. Harmi vain, ettei Hiccup oikein tunnu löytävän paikkaansa viikinkien parissa, hiljaista nörttiä kiinnostavat enemmän kirjat kuin rähinöinti ja  muut viikinkien ajanvietot kuten lohikäärmeiden kouluttaminen. Muiden ikäistensä poikien kanssa Hiccup on kuitenkin velvollinen osallistumaan lohikäärmeen koulutus kurssille, jossa epäonnistuminen tietää karkotusta heimon parista.  Kuin ihmeenkaupalla Hiccup onnistuukin kaappaamaan itselleen muiden mukana koulutettavan vauvalohikäärmeen, joskaan ei kovin mahtavan näköistä sellaista. Hiccupin lohikäärme saa nimekseen Toothless, koska eihän sillä ole edes hampaita. Kouluttaminen osoittautuu aika hankalaksi puuhaksi ja niinpä Hiccupin on keksittävä epätavallisia koulutuskeinoja. Samalla hänen on selvittävä kiusaavista luokkatovereistaan ja horisontissa siintää myös suurempia ongelmia, jotka uhkaavat koko heimoa.

IMG_3710_2

Kirja eroaa juonellisesti aika paljon elokuvasta. Suurin eroavaisuus oli Toothlessin hahmo, joka elokuvassa on enemmänkin iso lemmikkikoira. Kirjan Toothless sen sijaan toi mieleeni Pikku Myyn, molemmat ovat pieniä ja pippurisia ja sanovat mitä ajattelevat. Huomasin, että kirjan kohdeyleisönä todella ovat 7-11 –vuotiaat pojat, välillä olisin kaivannut mukaan vähän tyttöenergiaa, naispuoliset henkilöhahmot loistivat poissaolollaan (miksi lohikäärmekoulutuksessa on mukana vain poikia?). Kirja on varmasti mainio lukuvalinta juuri lukemaan opetteleville, koska juoni etenee nopeasti ja hauskoja tilanteita ei puutu. Kirja on myös hyvin visuaalinen ja minusta oli hauskaa, että välillä kuvitukset itse veivät tarinaa eteenpäin. Ainoastaan usein tapahtuva sanojen korostaminen isoilla kirjaimilla hieman ärsytti, mutta tämä voi toisaalta vedota siihen oikeaan kohderyhmään. Näin aikuisena lukijana sanoisin, että tarina oli ok, nautin ja nauroin, mutta pidän elokuvaversioista enemmän. Dream Works on onnistunut kehittämään tarinan kaikenikäisten nautittavaksi ja luomaan enemmän draamaa tarinan ympärille.

IMG_3707_2

IMG_3712_2

T.S. Elliot: Old Possum’s Book of Practical Cats

  • Kirja: Old Possum’s Book of Practical Cats
  • Kirjailija: T.S. Elliot
  • Kuvitus: Edward Gorey, 1982
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi:1939
  • Kustantaja: Harcourt Brace & Company

IMG_3251_3Old Possum’s Book of Practical Cats on T.S. Eliotin vuonna 1939 kirjoittama runokirja lapsille. Valitsin tämän kirjan 1930-luvun lastenkirja klassikoksi 20th Century lukuhaasteessani. Olen pitänyt tätä kirjaa yöpöydälläni ja lukenut kirjasta runon silloin tällöin. Kirja on siis kokoelma runoja joiden päähenkilöinä seikkailevat kissat. T.S. Eliotin kissoilla on välillä ihmismäisiä piirteitä ja ”työpaikkoja” kuten teatterikissa Gus, Skimbleshanks rautatiekissa, puhumattakaan mestaririkollinen Macavitystä ja henkilökohtaisesta suosikistani taikuri Mr. Mistoffeleesta.

”He’s always deceiving you in to believing that he’s only hunting for mice.”
”And not long ago this phenomenal cat produced seven kittens right out of the hat”

Pohjimmiltaan T.S Eliotin kissat ovat juuri niin kissamaisia kuin kissat vain voivat olla. Kokemuksesta voin esimerkiksi sanoa, että asun saman katon alla kahden kissan kanssa joiden on pakko olla sukua Rum Tum Tuggerille.

”The Rum Tum Tugger is a Curious Cat:
If you offer him pheasant he would rather have grouse.
If you put him in a house he would much prefer a flat.
If you put him in a flat he would rather have a house.
If you set him on a mouse then he only wants a rat,
If you set him on a rat then he’d rather chase a mouse.
Yes the Rum Tum Tugger is a Curious Cat-
And there isn’t any call for me to shout it:
For he will do
As he do do
And there is no doing anything about it!”

IMG_3253_2

Andrew Lloyd Webber teki tämän kirjan runot tunnetuksi muuntaessaan kirjan super menestyksekkääksi Cats -musikaaliksi, joka sai ensi-iltansa 1981. Tuosta musikaalista kirjan runot olivat minulle osittain tuttuja. En ole nähnyt Cats -musikaalia livenä, mutta omistan DVD:llä vuonna 1998 kuvatun TV-musikaalin, josta pidän kovasti. En voinut sille mitään, että kirjaa lukiessa elokuvan soundtrack soi päässäni taustamusiikkina. Kaikki kokoelman runot eivät olleet minulle yhtä mieluisia, mutta oli mielenkiintoista lukea alkuperäisteksti musikaalin taustalla. Mielestäni Andrew Lloyd Webber on onnistunut loistavasti yhdistämään runot musikaaliinsa. Pidin myös paljon Edward Goreyn hauskoista kuvituksista.

230px-T.S._Eliot

T.S Eliot 1888-1965

Kirjan tapahtumapaikka on Lontoo ja kaupungin osien nimiä vilahteleekin tekstissä useasti. Olen aina luullut, että T.S Eliot oli syntyperäinen britti, mutta ilmeisesti hän olikin syntyjään amerikkalainen ja muutti Englantiin vasta 25 -vuotiaana. Alun perin T.S. Eliot kirjoitti kissa runonsa kummilapsilleen lähettämiin kirjeisiin nimellä ”Old Possum” ja myöhemmin runot kerättiin yhteen ja julkaistiin kuvitettuna kirjana. Tämä on ensikosketukseni Eliotin runoihin, mutta mielenkiinnolla tutustun myös tämän Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen kirjailijan aikuisille suunnattuihin runoihin. Tätä kyseistä runokirjaa ei ole ainakaan tietääkseni koskaan suomennettu, korjatkaa jos olen väärässä.

 

Colin Meloy & Carson Ellis: Maanalainen sysimetsä

  • Kirja: Under Wildwood: The Wildwood Chronicles, osa 2
  • Kirjailija: Colin Meloy
  • Kuvittaja: Carson Ellis
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2012
  • Kustantaja: Canongate Books 2013

IMG_2872_2Aloitin lukemaan Under Wildwood kirjaa osana lukumaratonia, mutta kesti aikansa ennen kuin löysin aikaa lukea kirjan loppuun. Luin alkukeväästä Wildwood -sarjan ensimmäisen osan, josta pidin paljon, joskin minulla oli sen suhteen joitakin varauksia. Minusta Under Wildwood on ehdottomasti edeltäjäänsä parempi. Colin Meloy tuntuu unohtaneen turhat hienostelut ja keskittyvän itse tarinaan. Ensimmäinen osa oli hyvin tyypillinen fantasia/seikkailu kertomus, mutta jatko-osassa on  uudenlaisia vivahteita. Monta kertaa mietin, että onkohan Meloy inspiroitunut George Orwellin 1984 –kirjasta. Isoveli nimittäin valvoo tässäkin kirjassa ja muitakin yhtymäkohtia olin löytävinäni. Joka tapauksessa mukana on paljon uusia mielenkiintoisia henkilöitä ja kuvitukset ovat yhtä upeita kuin ennenkin.

On kulunut muutama kuukausi sitten edellisen kirjan tapahtumien ja Prue on huomannut paluun normaalin arkeen olevan jokseenkin tylsää. Curtis taas nauttii täysillä elämästään Wildwoodin rosvona. Jotain hämärää on kuitenkin tekeillä Wildwoodissa, liikkeellä on salamurhaajia eikä Prue ole enää turvassa ulkomaailmassa. On siis palattava metsään ja otettava selvää salaperäisistä tapahtumista, jotka kuohuttavat South Woodia ja näin vaikuttavat koko metsän elämään. Samaan aikaan Curtisin huolestuneet vanhemmat saavat vihjeen, jonka mukaan heidän kadonnut poikansa on nähty Turkissa. Vanhemmat lentävät etsimään kadonnutta poikaansa ja siksi aikaa he joutuvat jättämään kaksi tytärtään Rachelin ja Elsien orpokotiin, joka sijaitsee keskellä Industrial Waste’s –aluetta. Joffrey Unthank Home for Wayward Youth ei ole kuitenkaan ihan sitä miltä se päällepäin näyttää. Herra Unthank kun ei kaihda lapsityövoiman käyttöä koneenosia valmistavassa tehtaassaan. Vapaa ajallaan Herra Unthankin ajatukset valtaa tehtaan vieressä kohoava Impassable Wilderness ja sen kartoittamattomat rikkaudet. Miten Rachelin ja Elsien käy? Ja pystyvätkö Prue ja Curtis pelastamaan metsän? Yhdistääkseen metsän heidän täytyy sukeltaa maanalle.

Pidin kirjasta paljon vaikka se on selvästi vain väliosa ennen suurta finaalia. Kirjan loppu ei anna kovinkaan moniin kysymyksiin vastauksia ja paljon jää avoimeksi. Pidin erityisesti Orpokotiin liittyvästä juonipolusta, josta tuli mieleen Onneli ja Annelin Minna Pinnan orpokoti. Pidin myös Rachelistä ja Elsiestä uutena lisänä Wildwoodin henkilökaartiin. Mehlbergien perheen arvoituksellinen linkki Wildwoodiin tiivistyy. Pidin myös kirjan uusista pahiksista ja asetelmasta, jossa teollisuuspohatat uhkaavat metsän tulevaisuutta. Metsän ulkopuolelta rahanahneus ja modernimaailma uhkaavat Wildwoodin villeyttä ja vapautta. Sisäpuolella kuohuavat poliittiset valtataistelut, South Woodin vallankumous ei ole ihan mennyt putkeen. Toisaalta toivon, että sarjan seuraava osa ratkaisisi jo ainakin osan avoinna olevista salaisuuksista. Ei silti ettei Meloyn tekstiä ja tarinoita ole ilo lukea enemmältikin.

”A road carves its way through the deep forest. It too, is covered in an untouched shroud of snow. In fact, if you didn’t know there was a road beneath the snow, if you didn’t know there where centuries of footsteps and hoof beats and miles of weathered flagstones beneath the snow, you might just think it was a fallow stretch of the wood, somehow left untouched by the forest’s teeming greenery…” “ …Listen. The road is silent. Listen”  

IMG_2875_2

Carson Ellisin kuvitukset ovat todella upeita.

Olen edelleen sitä mieltä, että paikoitellen tietyt kohtaukset ovat aika väkivaltaisia pienille lapsille, mutta kirjassa ei ole yhtä paljon väkivaltaa kuin edeltäjässään (jos ei oteta lukuun verenhimoisia palkkamurhaajia). Nautin todella paljon kirjan kuvituksista. Minusta kirjan tekijöillä on aivan ihana yhteistyö. Aviopari täydentää toistensa luovuutta täydellisesti. Tsekkaa tämä ihana haastattelu, jossa he kertovat Under Wildwoodin taustoista.

Astrid Lindgren: Saariston lapset

  • Kirja: Saariston lapset (Vi på Saltkråkan)
  • Kirjailija: Astrid Lindgren
  • Suomentaja: Laila Järvinen
  • Kuvittaja: Ilon Wikland
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1964
  • Kustantaja: WSOY 1967

IMG_2891_2Saaristonlapset on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani. Jos lempikirja mitataan sillä kuinka monta kertaa kirjan on lukenut voisi sanoa, että se on lempikirjani ylitse muiden. Olen jo kauan sitten seonnut laskuissa kuinka monta kertaa olen kirjan lukenut. Lapsena kuuntelin Jarmo Heikkisen lukemaa äänikirjaa yhä uudestaan ja uudestaan. Teini-iässä lukemiseen tuli pieni tauko, mutta nykyään luen/kuuntelen kirjan vähintään kerran vuodessa. Saariston lapset on minulle turvasatama, jos haluan tulla oikein onnelliseksi tai piristää itseäni palaan Saltkråkaniin. Voi kuinka toivoisin, että tuo saari olisi oikea!

Saariston lapset on varmasti useimmille tuttu kirja, mutta pieni summaus seuraa tässä. Melker Melkerson on vuokrannut perheelleen kesäasunnon Tukholman ulkosaaristosta Saltkråkanin saarelta. Vanha jo paremmat päivänsä nähnyt Nikkarila ei ole ihan sitä mitä välittäjä lupasi, mutta talo yhdessä koko saaren ja sen asukkaiden kanssa voittaa pian koko perheen puolelleen.

Kirja on täynnä ihania henkilöhahmoja. Melker on onnettomuuksille altis poikamainen kirjailija isä, joka välillä liitelee onnesta sekaisin ja välillä taas tuskastelee ”suuren vavistuksen” kourissa. Malin on Melkerin 19-vuotias tytär, joka perheen äidin kuoltua on joutunut ottamaan suuren vastuun nuoremmista veljistään. Malinilla on järkevä ja käytännönläheinen pää harteillaan, mutta hänestä löytyy myös aimo annos haaveellisuutta ja runollisuutta, joka tulee ilmi hänen päiväkirja merkinnöissään. Pelle on herkkä seitsemänvuotias eläinrakas poika, joka pohtii ja välillä murehtii maailmaa (”kuule Pelle, ei maailma ole mikään surun saari”). Ja Pampula, voi sitä Pampulaa, hän on saaristolaistyttö henkeen ja vereen, kirjan nasevimmat kommentit tulevat juuri tuon tytön suusta. Ja tässä on vain pieni osa Saltkråkanin mieleenpainuvista asukkaista joihin kuuluu niin eläimiä kuin ihmisiä.

Tässä kirjassa on kaikkea sitä mitä hyvältä kirjalta voi toivoa. Teksti on kaunista ja saa sydämen sulamaan. Tarina on täynnä loistavia henkilöhahmoja, romantiikkaa, huumoria, sydäntä raapaisevaa surua ja jännittävä loppuhuipennus. Joka lukukerralla kiinnitän huomiota uusiin asioihin. Olen sitä mieltä, että kirjan rakenne on mitä mainion. Pidän valtavasti kirjoitustyylistä, siitä miten näkökulma ja myös kirjan kertoja vaihtelee niin luontevasti ja saumattomasti. Pidän siitä miten kirjan juoni koostuu pienistä ja suurista arkipäiväisistä asioista, tarinaan ja henkilöihin on helppo uskoa. Malin tuntuu minusta kuin hyvältä ystävältä ja hänen päiväkirja merkintänsä ovat kirjan suosikki kohtiani. Tämä on täydellinen kesäkirja.

”Malinin ajatukset olivat lehahtaneet muualle. Hän ajatteli iloista puuseppää ja hänen vaimoaan. Olivatko he olleet onnellisia Nikkarilassaan? Oliko heillä ollut lapsia, jotka kiipeilivät pihlajassa ja ehkä toisinaan tipahtivat mereenkin? Kukkiko pihalla siihenkin aikaan kesäkuussa näin monta ruusupensasta, ja oliko kaivopolku ollut silloin yhtä valkoisenaan varisseita omenankukkia kuin nyt?

Sitten hän muisti äkkiä, että iloinen puuseppä ja hänen vaimonsa olivat Melkerin mielikuvituksen tuotteita. Mutta hän päätti silti uskoa heihin. Hän päätti vielä toisenkin asian. Olkoon kaivossa sammakoita miten paljon tahansa ja talon ikkunat vaikka säpäleinä, olkoon Nikkarila miten miten ränsistynyt hyvänsä, mikään ei estäisi häntä olemasta onnellinen juuri täällä ja juuri nyt. Sillä oli kesä. Pitäisi aina olla kesäkuun ilta, hän ajatteli. Tyyni ja unelmoiva kuten tämäkin ilta. Ja hiljainen.”

 

Kesälukumaratonin yhteenveto

Ensimmäisen kesälukumaratonini lopulliseksi sivumääräksi tuli 633 ja lukuaika oli noin 13 tuntia. Luin kaksi kokonaista kirjaa ja yhden puolikkaan. Kuin huomaamatta valitsin luettaviksi kirjoja joiden maailma oli minulle jo ennestään tavalla tai toisella tuttu. Kaikki kirjat myös kuuluvat johonkin kirjasarjaa. Tämä ei ollut ollenkaan tietoinen valinta, mutta ehkä alitajuntaisesti valitsin kirjoja joista tiesin pitäväni. Kokemus oli todella positiivinen. Oli ihana vain uppoutua koko päiväksi kirjojen maailmaan. En muista lukeneeni näin yhtäjaksoisesti sitten lapsuuden Harry Potter innostuksen. Kirjoitan tähän arvosteluni kahdesta kirjasta, jotka ehdin lukea kokonaan.

  • Kirja: Muumipeikko ja pyrstötähti (Kometjakten)
  • Kirjailija/kuvittaja: Tove Jansson
  • Suomentaja: Laila Järvinen
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1946
  • Kustantaja: WSOY, 1986
  • Sivuja: 155

IMG_2868_3Tämä oli elämäni toinen Muumikirja. En tiedä onko se huono asia, että en lue kirjoja minkäänlaisessa loogisessa järjestyksessä? Tämä on ymmärrykseni mukaan toinen kirja jonka Jansson kirjoitti muumeista. Hauskaa, että Nuuskamuikkunen, Niiskuneiti ja Niisku tavataan tässä ensimmäistä kertaa. Koko tarina oli minulle uusi, sillä lapsuudesta ei ole jäänyt mitään muistikuvia edes piirroselokuvasta (ehkä en uskaltanut sitä katsoa?)

Tunnelmaltaan tämä oli hyvin erilainen kirja verrattuna Vaaralliseen juhannukseen. Koko tunnelma kirjassa on pahaa enteilevä. Synkät pilvet täyttävät taivaan, muumipeikko löytää outoja ennusmerkkejä tähdestä jolla on häntä ja kaiken kukkuraksi muumitaloon ilmestyvä varsin pessimistisen elämänasenteen omaava Piisamirotta ennustaa lähestyvän pyrstötähden tuhoavan maailman. Muumipeikko ja Nipsu lähtevät pitkälle matkalle kohti Yksinäisiä Vuoria kysyäkseen sen tähtitornin professoreilta neuvoa. Matkalla he tapaavat monta uutta ystävää.

Pidin kyllä Muumipeikko ja pyrstötähdestä, mutta se ei mielestäni ole yhtä hyvä kuin Vaarallinen juhannus, joka tuntui kokonaisemmalta kirjalta. Huomasin myös, että tämän muumikirjan maailma erosi Vaarallisen juhannuksen Skandinavisista metsistä. Pyrstötähden maailma on paljon eksoottisempi, johon kuuluu silkkiapinoita ja krokotiilejä. Jotenkin myös kirjoitustyyli tuntui hieman lapsellisemmalta kuin Vaarallinen Juhannus. On mielenkiintoista lukea useampia muumikirjoja ja nähdä miten niiden maailma ja tyyli muuttuvat.

  • Kirja: Tuntematon Selja
  • Kirjailija: Rauha S. Virtanen
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1964
  • Kustantaja: WSOY, 1965
  • Sivuja: 234

IMG_2971_2

Rauha S. Virtasen Seljan tytöt -kirjasarja kuului suosikkeihini ylä-aste ikäisenä. Viime lukukerrasta on kuitenkin vierähtänyt rutkasti aikaa. Tuntematon Selja, joka on kirjasarjan neljäs osa, on ainoa, joka löytyy omasta kirjahyllystäni. Lukumaratoni lukemisia miettiessä tulin siihen tulokseen, että vaihtoehdoksi tarvitaan yksi kunnon tyttökirja! Vaikka jokainen sarjan osa on itsenäinen kirja oli tässä kirjassa kuitenkin paljon viittauksia menneisiin tapahtumiin ja henkilöihin, joista minulla ei ollut mitään muistikuvaa. Tämä ei kuitenkaan haitannut kauaa. Kirja vei minut mennessään niin kuin aina ennenkin.

Kirjasarja siis kertoo Seljan perheestä. Perheen isä Rickhard on kirjailija. Perheen äiti on kuollut ja muistaakseni kirjasarja alkaa sillä kun Rickhard menee uudelleen naimisiin Rean kanssa, josta tulee ennakkoluulojen jälkeen hyvä ystävä ja pystyvä äitipuoli perheen neljälle tytölle Krisille, Margaritalle, Virvalle ja Dodolle. Eivät muuten ole mitään ihan tavallisia suomalaisen perheen nimiä, eihän? Tuntemattomassa Seljassa perheen isällä on kirjoittamisen kanssa kuivakausi, joka uhkaa jo perheen toimeentuloa. Nuorin tytöistä 14-vuotias Dodo päättää lähettää isälleen Selma Salamaan nimellä ihailijakirjeen inspiroidakseen isäänsä. Ajan kuluessa tämä salatoimi kuitenkin käy yhä hankalammaksi. Perheen tyttöjen elämää mutkistavat jos jonkinlaiset rakkaushuolet ja Dodolla on kätensä pelissä sopassa kuin toisessakin.

Pidin kirjasta paljon, se oli ihanan nostalginen ja viaton. Oli ihanaa pujahtaa 60-luvulle, jossa rautalankamusiikki soi koulun hipoissa ja jossa tekstiviestien sijaan ihmisten kanssa kommunikoidaan kirjeiden välityksellä. Tämän jälkeen minun tekee mieli aloittaa kirjasarja alusta ja tutustua uudestaan velvollisuudentuntoiseen Krisiin, tunteelliseen ja dramaattiseen Margarithaan, hajamieliseen kirjailijan alku Virvaan ja hyväsydämiseen Dodoon.

Näiden kahden kirjan lisäksi luin Colin Meloyn ja Carson Ellisin Under Wildwoodia (suomennettuna Maanalainen Sysimetsä), jossa pääsin yli puolen välin (sivulle 282). Kirjoittelen kirjasta tarkemmin kun olen saanut sen kokonaan luettua, mutta tällä hetkellä pidän siitä paljon. Kirjoitin kirjasarjan ensimmäisestä osasta tänne.

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

  • Kirja: Vaarallinen juhannus (Farlig midsommar)
  • Kirjailija: Tove Jansson
  • Suomentaja: Laila Järvinen
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1957
  • Kustantaja: WSOY 1987

IMG_0728_2Nyt se on sitten tapahtunut. Eli olen lukenut elämäni ensimmäisen muumikirjan. Jostain syystä lapsuudessani en koskaan lukenut muumikirjoja. Piiretty tv-sarja taas kuului suosikkeihini. On kummallista, että en ole koskaan lukenut kirjoja vaikka lapsuudenkotini kirjavarastoa penkoessani niitä löytyi kuitenkin kaksi kappaletta. Minua jännitti tarttua Tove Janssonin tuotantoon, niin paljon muumikirjoja on hehkutettu ja ne ovat niin monen ehdottomia suosikkeja. Pelkäsin, että tulisin pettymään, mutta en pettynyt! En tosiaankaan!

Pystyisinpä elämään elämääni muumien filosofian avulla. Muumilaakso tulvii ja muumitalo on veden vallassa, salongin huonekalut on juuri ja juuri saatu pelastettua. Tilanne on jokseenkin katastrofaalinen, mutta muumi-perhe suhtautuu siihen tyynen rauhallisesti ja kun muumitalon vieritse ajelehtii oudonnäköinen talo astuvat he uuteen seikkailuun ja uuteen elämään rohkeasti. Tämä uusi talo ei olekaan aivan tavallinen talo. Kuka on talon edellinen omistaja Rekvisiitta ja miksi etuseinän sijassa on punainen samettiverho?

”Täällä on paljon sellaista mitä ei voi ymmärtää, Muumimamma sanoi itsekseen. Mutta miksi kaiken sitten pitäisi olla ihan samanlaista kuin se aina tavallisesti on?”

Minusta kirja oli ihastuttava. Mistä olenkaan jäänyt paitsi!? Itse tarina oli osittain minulle hämärästi tuttu piirrosanimaation kautta, mutta tunnelma on kyllä aivan toinen. Ei ole ihme, että Tove Jansson oli myös loistava taidemaalari, useasti minulle tuli sellainen olo kuin olisin maalauksen sisällä. Maalauksen joka on täynnä sammaleen vihreää ja joka on satumaisen hämärä ja aavistuksen synkkä. Janssonin kuvitukset ovat aivan ihania, puhumattakaan sitten itse tekstistä. Kirjassa on jotain niin viatonta, mutta samalla niin viisasta ja koko kirja on niin kauniisti kirjoitettu. Anarkistinen ja tottelematon Pikku-Myy on Nuuskamuikkusen ohella lempihahmojani ja näiden kahden seikkailut lempikohtiani kirjasta. Vaipautta kaipaavan Nuuskamuikkusen ponnistukset odottamattomien velvollisuuksien edessä sulattivat sydämeni ja samalla naurattivat.  Kaiken kaikkiaan ihana juhannus kirja. Näitä lisää!

”Muumipappa kääntyi perheeseensä päin ja sanoi:

-Minusta tuntuu, että me selviämme.

-Tietenkin me selviämme, vastasi Muumimamma. Minä istun tässä ja odotan uutta kotiamme. Vain lurjuksille käy huonosti.

-Älä sano noin puuskahti Homssu, minä tunnen lurjuksia jotka eivät koskaan joudu vaaraan.

-Miten ikävää niillä raukoilla mahtaakaan olla, sanoi Muumipeikko ihmeissään.”

 

Margery Williams: Samettipupu

  • Kirja: Samettipupu (The Velveteen Rabbit, Or How Toys Become Real )
  • Kirjailija: Margery Williams
  • Kuvitus: Judith Sutton, 1992
  • Suomentaja: Marjatta Kurenniemi
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1922
  • Kustantaja: Tammen kultaiset kirjat 176, 2009

IMG_0582Valitsin 20th Century-lukuhaasteeni 1920-luvun lastenkirja klassikoksi kirjan, jota en ollut koskaan aikaisemmin lukenut. Margery Williams kirjoitti kirjan The Velveteen Rabbit vuonna 1922 ja se on säilyttänyt vankkumattoman suosion klassikko lastenkirjana englanninkielisissä maissa. Olen törmännyt kirjaan monesti ja halusin tietää mistä kirjassa oli kysymys. Joku saattaa, ehkä muistaa, että eräässä Frendien jaksossa Chandler hankkii ihastukselleen lahjaksi harvinaisen ensipainoksen tätä kirjaa. En löytänyt kirjastosta englannin kielistä alkuperäisteosta, joten lainasin Marjatta Kureniemen suomentaman version. Kirja oli erittäin nopeasti luettu ja lopetettuani pääsi suustani ”Aaaaa”. Tarina on todella suloinen. Se kertoo lasten huoneen leikkikalusta Samettipupusta, joka haaveilee tulevansa ihan oikeaksi pupuksi ja jonka toive toteutuu pienen pojan rakkauden kautta. Tarina on suloinen, mutta paikka paikoin myös surullinen.

Tehtyäni kuitenkin tarkempaa tutkimusta, löysin you tubesta videon, jossa Meryl Streep lukee kirjan alkuperäiskielellä ja tajusin, että suomennos on erittäin paljon tiivistetty versio alkuperäistekstistä ja, että siitä jää puuttumaan paljon. Jos kiinnostuit, suosittelen lämpimästi katsomaan tämän vuonna 1984 tehdyn videoäänitteen, joka voitti aikanaan monia palkintoja ja oli muun muassa Grammy ehdokkaana. Videon voi katsoa täältä. Se on todella ihana.

Englantilais/amerikkalainen Margery Williams kirjoitti Samettipupun menestyksen jälkeen useita muita lasten ja nuorten kirjoja, ja ilmeisesti sama teema, jossa lastenhuoneen lelut heräävät eloon toistuu useammassakin tarinassa. Tammen Samettipupu versiossa nähtävät Judith Suttonin kuvitukset ovat kyllä ihania, mutta olen nähnyt kuvia alkuperäisistä William Nicholsonin kuvituksista ja ne vievät mielestäni ehdottomasti voiton. Alla on nähtävissä yksi esimerkki.

2oth Century Challenge -lukuhaaste etenee hitaasti, mutta varmasti. Mukavinta on, että tulee tutustuttua sellaisiin kirjoihin joihin ei muuten tutustuisi. Niin kuin vaikka tämä Samettipupu.

last

Muumit, muumit

  • Kirja: Kuinkas sitten kävikään?
  • Kirjailija/kuvittaja: Tove Jansson
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1952
  • Kustantaja: WSOY, 1984

IMG_0496_2

Kirja-blogeissa on kiertänyt Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi minä ja muumit haaste, joka on peräisin Opuscolo-blogista. Minua ei ole haastettu, mutta halusin myös kirjoittaa omista kokemuksistani Tove Janssonin ja muumien kanssa.

Jostain syystä minä en lapsena lukenut eikä minulle luettu muumikirjoja. Piirretty tv-sarja oli tietysti suosikkieni joukossa. Meillä oli kotona tämä Kuinkas sitten kävikään? kuvakirja, mutta se oli lapsena minusta liian pelottava enkä pitänyt räikeistä värikontrasteista (minulla oli pitkä vaaleanpunainen pastellikausi). Nyt olen aivan täysin toista mieltä ja pidän tätä kirjaa nerokkaana taideteoksena. Aikuisiällä olenkin tuntenut Tove Janssonin nimenomaan taiteilijana, enkä vieläkään häpeäkseni ole lukenut yhtä ainutta muumikirjaa tämän lisäksi. I know!

Kävin katsomassa Ateneumissa esillä olevan Tove Janssonin juhlavuosi näyttelyn ja se oli mielestäni todella hyvä. Näyttely on laaja katsaus Tove Janssonin elämäntyöstä. Oli mielenkiintoista nähdä miten monipuolisesti hän on käyttänyt eri tekniikoita ja kuinka Janssonin tyyli muuttui vuosien mittaan. Muumien ystäville on tarjolla monia herkkupaloja. Ihastelin niitä aivan ensimmäisiä ja alkuperäisiä muumi kuvituksia. Janssonin rakkaus mereen näkyy myös paljon hänen taiteessaan.

Kesäprojektini tulee olemaan Muumi-kirjoihin tutustuminen. Mutta mistä pitäisi aloittaa? Onko kokeneemmilla vinkkejä? Vaarallinen juhannus odottaa kirjahyllyssä, ja sen aion korkata juhannuksena. Minua kiinnostaisi myös lukea Janssonin aikuisille tarkoitettua tuotantoa.

Tove Janssonin juhlanäyttely Ateneumissa 14.3.2014- 7.9.2014

IMG_0498_2

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

  • Kirja: Mestaritontun seikkailut
  • Kirjailija: Aili Somersalo
  • Kuvittaja: Onni Mansnerus
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1919
  • Kustantaja: WSOY, 1985

IMG_0309_21900-luvun alun kirjojen innoittamana tartuin yhteen lapsuuden suosikkikirjoistani, joka on jo 95-vuotta vanha suomalainen klassikko. Mestaritontun seikkailut oli juuri niin hyvä kuin muistin. Rakastin lapsena perinteisiä satuja, lumottuja prinssejä, prinsessoja ja noita-akkoja. Mestaritonttu sisältää näitä kaikkia ja vielä enemmän.

Satumaan kuninkaanlinnan portteja vartiova satojavuosia vanha mestaritonttu haluaa päästä näkemään maailmaa. Matkalla hän kohtaa noita Sammaleisen, joka kutsuu hänet vieraakseen Suosaarelle. Suosaarella Mestaritonttu pääsee selville saarella piileksivästä salaisuudesta. Seikkailuun mahtuu Kyöpelinvuoren noitia, Prinssi Yönsilmä, Aamuruskonmaan Kuningas, merenneitoja ja Ahdin valtakunta. Voiko enempää toivoa?IMG_0510_2

Aili Somersalo kirjoitti kauniin suomalaisen sadun, jossa suomenkieli pääseen oikeuksiinsa:

”Hän kulki hitaasti ja mietteissään. Aamutuuli suhahteli vielä unisena puiston puissa. valkea hiekka helähteli tuohitöppösten alla , ja tien varrella kasvavat kukkaset avasivat juuri terälehtiään. Mestaritonttu oli kuulevinaan niiden sinisessä katseessa kysymyksen: minne matka, Mestaritonttu?  Mutta Mestaritonttu kulki ääneti.”

Rakastin pieniä kliseisiä yksityiskohtia kuten kuinka Satumaan Kuningas herää keskellä yötä ja kurkistaa huoneensa ovesta puristaen kädessään kultaista valtikkaansa ja kuinka ”palava rakkaus syttyy” silmän räpäyksessä. Lukukokemuksesta tekivät erityisen ihanan Onni Mansneruksen upeat kuvitukset. Tähän tarinaan ei kyllästy edes ties kuinka monennella lukukerralla.