Sergei Dovlatov: Meikäläiset

• Kirja: Meikäläiset
• Kirjailija: Sergei Dovlatov
• Suomentaja: Pauli Tapio
• Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1983
• Kustantaja: Idiootti, 2012

Tämä kirja herätti huomioni sen liikuttua paljon eri kirjablogeissa. Meikäläiset on tarina kirjailija Sergei Dovlatovin suvusta Neuvostoliiton aikana. Jokainen luku keskittyy eri sukulaisen elämän vaiheiden läpikäymiseen ja pikku hiljaa lukijalle valoittuu myös Sergein oma tarina, jonka päätepysäkkinä on New York ja uusi kotimaa.

Pidin kirjasta paljon. Kirjoitus tyyli on säästeleväistä ja pelkistettyä, mutta tärkeät asiat tulevat sanotuiksi. Hirtehishuumori rehottaa ja naurun tyrskähdyksiltä ei voi välttyä, kunnes yhtäkkiä vasensuora lentää vasten lukijan kasvoja ja elämän kovuus tulee esille. En ole lukenut kirjaa alkuperäiskielellä, mutta minulle tuli sellainen olo, että kirja on todella hyvin suomennettu.

 

”Sitten minut yhtäkkiä vietiin Kalajevin vankilaan. Yksityiskohtia en halua selostaa. Sanotaan vaikka, että viihdyin huonosti.”

Sergein sukulaisiin kuuluu hyvin mielenkiintoisia hahmoja: näyttelijöitä, kirjalijoita, runoilijoita, hulttioita. Ihan kaikkia tapahtumia ei voi uskoa. Dovlatovin kirjoista vain kaksi julkaistiin hänen kotimaassaan niiden Neuvostokriittisyyden vuoksi ja vuonna 1978 häntä kehotettiin lähtemään maasta. Loppuelämänsä Dovlatov eli New Yorkissa.

Pidin kirjasta paljon ja haluan tutustua myös kirjailijan muihin töihin. Meikäläisistä on kirjoitettu erittäin mielenkiintoisia postauksia ja siksi pidän omani lyhyenä. Kirjasta on kirjoitettu mm. blogeissa Kirjainten Virrassa, Luettua elämää, Kirjan pauloissa, Satun luetut ja Mari A:n kirjablogi. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.

Tatyana Tolstaya: The Slynx

• Kirja: The Slynx
• Kirjailija: Tatyana Tolstaya
• Kääntäjä: Jamey Gambrell
• Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2000
• Julkaisija: New York Review Books, Classics, 2003

En ole aivan varma ymmärsinkö lopulta mistä tästä kirjassa on kysymys. Viimeisen sivun jälkeen laskin kirjan kädestäni ja sanoin ääneen ”Niin mitä!?” The Slynx sijoittuu tulevaisuuden Moskovaan 200 vuotta ”suuren räjähdyksen” jälkeen. Tämän katastrofi tappoi suuren osan väestöstä. Osa ihmisistä jäi henkiin (The Oldeners) sillä seuraamuksella, että he eivät koskaan kuole vanhuuteen tai ikäänny, mutta heidän jälkeläisillään on ”seuraamuksia”, erikoisia mutaatioita.

Päätin lukea kirjan englanniksi koska suomenkielinen käännös on tehty englannin- ja ruotsinkielisten käännösten pohjalta eikä suoraan venäjästä niin kuin The Slynx. Periaatteenani on välttää jos mahdollista välikäsiä itseni ja kirjailijan välillä.

Tolstayan yhteiskunnassa on otteita Venäjän historiasta, niin Tsaarin aikaisista ajoista kuin Neuvostoliitosta. Ero rikkaiden ja köyhien välillä on suuri ja maailma on taantunut hyvin alkeelliseksi ja taikauskoiseksi. Seuraamme tätä maailmaa köyhän työläisen Benedictin kautta. Benedict on onnekas, hänellä ei ole ”seuraamuksia” ja hän on tyytyväinen työssään, jossa hän kopioi suuren johtajan Fydor Kuzmichin alamaisilleen kirjoittamia kirjoja. Ainoa asia jota Benedict pelkää ovat Sanituriot, jotka valvovat kansalaisten uskollisuutta, sekä metsässä vaaniva Slynx. Tarina saa uuden käänteen kun Benedict kihlautuu kauniin Olgan kanssa, jonka perhe on rikas ja vaikutusvaltaisessa asemassa.

Kirjat ja kirjallisuus ovat hyvin tärkeässä roolissa tässä kirjassa. Tekstissä vilisee paljon viitteitä Venäläiseen kirjallisuus historiaan. Kieli ja kulttuuri ovat vuosien saatossa taantuneet. Entistä maailmaa muistavat enää vain ennen räjähdystä eläneet, muut eivät tiedä paremmasta. Köyhyys on jokapäiväistä elämää, hiiret perusruokavaliota ja valuuttaa.

“Benedikt sometimes asked Mother. How come the Blast happened? She didn’t really know . It seems like people were playing around and played too hard with someone’s arms. “We didn’t have time to catch our breath , “ she would say. And she’d cry. “We lived better back then . “ And the old man – he was born after the Blast- would blow up at her: “Cut out all that Oldener Times stuff! The way we live is the way we live! It’s none of our beeswax.”

Jokainen luku alkaa kyrillisellä aakkosella ja venäjän kielisellä sanalla joka paljastaa tulevan luvun teeman. Sain tietää tämän vasta jälkikäteen ja ilman kääntämistä tämä otsikoinnin merkitys meni siis minulta ohitse. Kirjan maailma oli mielestäni mielenkiintoinen. Benedict ei ole erityisen miellyttävä henkilöhahmo, mutta hänen kehittymistään on mielenkiintoista seurata. Loppua kohden kirja muuttuu yhä ”omituisemmaksi” ja kuten sanottu, en ole aivan varma mitä loppuratkaisun oli tarkoitus sanoa, jos jollakulla on siitä teoria, kuulisin sen mielelläni. Yleisesti ottaen nautin dystopia kirjallisuuden lukemisesta. The Slynx ei ollut mielestäni paras, mutta ei huonokaan, hieman epätyydyttävä lopun suhteen.

Ajattelin muuten pitkään, että kirjan kansi on hyvin kaunis ja harmoninen kunnes tajusin, että nuo maassa makaavat möykyt ovat ihmisruumiita.