E.M.Forster: Italialainen avioliitto

  • Äänikirja: Where Angels Fear to Thread
  • Kirjailija: E.M.Forster
  • Lukija: Stephen Fry
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1905
  • Toimittaja: Penquin Books Ltd. 2012
  • Esittäjä: Audible.com

IMG_3246_2

Saatuani tämän kirjan päätökseen olin hyvin hämmentynyt. Kesti aikansa ennen kuin pystyin muodostamaan jonkinlaisen mielipiteen kirjasta. Luulen, että hämmentävintä minulle oli se, että kuvittelin kirjan olevan satiirisen komedian Edwardian aikaisesta yhteiskunnasta, kuten aikaisemmin keväällä lukemani Hotelli Firenzessä oli. Pidin Hotelli Firenzessä kirjasta todella paljon ja tunnistin Italialaisessa avioliitossa saman nokkelan kirjoitustyylin. Kirjan juoni saa kuitenkin pian traagisia piirteitä, enkä tosiaan osannut odottaa sitä miten kirja loppui.

Kuten Hotelli Firenzessä myös Italialainen avioliitto sijoittuu sekä Italiaan, että Englantiin. Kirja alkaa kun nuorehko leski Lilia Herrington matkustaa miesvainajansa sukulaisten kehottamana Italiaan matkatoverinaan nuori neiti Caroline Abbott. Englantilaiseen jokseenkin ahdasmieliseen pikku kylään  jää Lilianin kouluikäinen tytär, joka on isoäitinsä sekä tätinsä Harrietin ja setänsä Philipin hoivissa. Järkytyksekseen perhe saa kirjeen Lilianilta, joka on pysähtynyt matkallaan pieneen Monterianon kylään ja mennyt kihloihin! Lilia ja tämän miesvainajan perhe eivät ole koskaan erityisemmin tulleet toimeen keskenään ja Philip lähetetään estämään avioliitto, joka potentiaalisesti saattaisi tuoda perheelle häpeää. Järkytys syvenee kun saadaan tietää, että sulhanen on paikallisen hammaslääkärin pennitön poika Gino. Gino on komea ja hurmaava kuin myös huomattavasti Liliaa nuorempi ja Lilian taas on rikas leski. Philip saapuu liian myöhään, Lilia ja Gino ovat jo menneet naimisiin, mutta tämä on vasta tragedian alku.

Ei voi sanoa, että kukaan kirjan henkilöistä olisi erityisen miellyttävä. Jokaisella heistä on itsekkäitä vaikuttimia ja kai siinä mielessä he ovat kaikki inhimillisiä, he tekevät virheitä. Niin neiti Abbotilla kuin myös Philipillä, joista ymmärrykseni mukaan lukijan kuuluisi pitää, on omat vikansa. Minut pysähdytti erityisesti tämä kohta kirjasta, jossa Philip keskustelee paikallisen vähäosaisen kanssa:

”Speak up!” exclaimed Philip. ”Who gave it you – and where?” Nothing but horrible sighings and bubblings came out of the man.”Be patient with him,” said the driver, turning round on the box. ”It is the poor idiot.” And the landlady came out of the hotel and echoed ”The poor idiot. He cannot speak. He takes messages for us all.” Philip then saw that the messenger was a ghastly creature, quite bald, with trickling eyes and grey twitching nose. In another country he would have been shut up; here he was accepted as a public institution, and part of Nature’s scheme.”Ugh!” shuddered the Englishman.”

Haluan ajatella, että tämä on Forsterin tapa arvostella omaa maataan ja aikakauttaan (”Ugh!” shuddered the Englishman”), eikä osa Forsterin omaa ajatusmaailmaa. Kirjasta huokuu Forsterin rakkaus Italiaan. Ajatukseni kirjasta ovat kuitenkin ristiriitaiset. Toisaalta pidän siitä, mutta toisaalta minua häritsi kirjan alku- ja loppuosien erilainen tunnelma. Minulle ei myöskään jäänyt sellaista tunnetta, että oikeus voitti lopussa ja kuten sanottu kirjan loppu tuli minulle kovin yllätyksenä ja jostain syystä se oli mielestäni epätyydyttävä. Pidin kuitenkin kovasti Forsterin kirjoitustyylistä ja monista nokkelista vivahteista tekstissä, mutta pidin Hotelli Firenzessä kirjasta enemmän. Italialainen avioliitto on Forsterin ensimmäinen kirja (ilmestynyt vuonna 1905). Luulempa, että saatan tästä lähtien lukea Forsterin kirjat niiden julkaisu järjestyksessä. Sen verran paljon nimittäin hänen kirjoitustyylistään pidän, että aion lukea ne kaikki. Seuraavana vuorossa olisi siis The Longest Journey (1907). Täytyy vielä sanoa, että kuuntelin kirjan äänikirjana, jonka lukijana toimi Stephen Fry ja Stephen Fry on lukijana (niin kuin melkein kaikessa muussakin) todella loistava!

Ps. Blogini on kokenut pienen muodon muutoksen. Kaipasin pientä vaihtelua.

Mainokset

Colin Meloy & Carson Ellis: Maanalainen sysimetsä

  • Kirja: Under Wildwood: The Wildwood Chronicles, osa 2
  • Kirjailija: Colin Meloy
  • Kuvittaja: Carson Ellis
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2012
  • Kustantaja: Canongate Books 2013

IMG_2872_2Aloitin lukemaan Under Wildwood kirjaa osana lukumaratonia, mutta kesti aikansa ennen kuin löysin aikaa lukea kirjan loppuun. Luin alkukeväästä Wildwood -sarjan ensimmäisen osan, josta pidin paljon, joskin minulla oli sen suhteen joitakin varauksia. Minusta Under Wildwood on ehdottomasti edeltäjäänsä parempi. Colin Meloy tuntuu unohtaneen turhat hienostelut ja keskittyvän itse tarinaan. Ensimmäinen osa oli hyvin tyypillinen fantasia/seikkailu kertomus, mutta jatko-osassa on  uudenlaisia vivahteita. Monta kertaa mietin, että onkohan Meloy inspiroitunut George Orwellin 1984 –kirjasta. Isoveli nimittäin valvoo tässäkin kirjassa ja muitakin yhtymäkohtia olin löytävinäni. Joka tapauksessa mukana on paljon uusia mielenkiintoisia henkilöitä ja kuvitukset ovat yhtä upeita kuin ennenkin.

On kulunut muutama kuukausi sitten edellisen kirjan tapahtumien ja Prue on huomannut paluun normaalin arkeen olevan jokseenkin tylsää. Curtis taas nauttii täysillä elämästään Wildwoodin rosvona. Jotain hämärää on kuitenkin tekeillä Wildwoodissa, liikkeellä on salamurhaajia eikä Prue ole enää turvassa ulkomaailmassa. On siis palattava metsään ja otettava selvää salaperäisistä tapahtumista, jotka kuohuttavat South Woodia ja näin vaikuttavat koko metsän elämään. Samaan aikaan Curtisin huolestuneet vanhemmat saavat vihjeen, jonka mukaan heidän kadonnut poikansa on nähty Turkissa. Vanhemmat lentävät etsimään kadonnutta poikaansa ja siksi aikaa he joutuvat jättämään kaksi tytärtään Rachelin ja Elsien orpokotiin, joka sijaitsee keskellä Industrial Waste’s –aluetta. Joffrey Unthank Home for Wayward Youth ei ole kuitenkaan ihan sitä miltä se päällepäin näyttää. Herra Unthank kun ei kaihda lapsityövoiman käyttöä koneenosia valmistavassa tehtaassaan. Vapaa ajallaan Herra Unthankin ajatukset valtaa tehtaan vieressä kohoava Impassable Wilderness ja sen kartoittamattomat rikkaudet. Miten Rachelin ja Elsien käy? Ja pystyvätkö Prue ja Curtis pelastamaan metsän? Yhdistääkseen metsän heidän täytyy sukeltaa maanalle.

Pidin kirjasta paljon vaikka se on selvästi vain väliosa ennen suurta finaalia. Kirjan loppu ei anna kovinkaan moniin kysymyksiin vastauksia ja paljon jää avoimeksi. Pidin erityisesti Orpokotiin liittyvästä juonipolusta, josta tuli mieleen Onneli ja Annelin Minna Pinnan orpokoti. Pidin myös Rachelistä ja Elsiestä uutena lisänä Wildwoodin henkilökaartiin. Mehlbergien perheen arvoituksellinen linkki Wildwoodiin tiivistyy. Pidin myös kirjan uusista pahiksista ja asetelmasta, jossa teollisuuspohatat uhkaavat metsän tulevaisuutta. Metsän ulkopuolelta rahanahneus ja modernimaailma uhkaavat Wildwoodin villeyttä ja vapautta. Sisäpuolella kuohuavat poliittiset valtataistelut, South Woodin vallankumous ei ole ihan mennyt putkeen. Toisaalta toivon, että sarjan seuraava osa ratkaisisi jo ainakin osan avoinna olevista salaisuuksista. Ei silti ettei Meloyn tekstiä ja tarinoita ole ilo lukea enemmältikin.

”A road carves its way through the deep forest. It too, is covered in an untouched shroud of snow. In fact, if you didn’t know there was a road beneath the snow, if you didn’t know there where centuries of footsteps and hoof beats and miles of weathered flagstones beneath the snow, you might just think it was a fallow stretch of the wood, somehow left untouched by the forest’s teeming greenery…” “ …Listen. The road is silent. Listen”  

IMG_2875_2

Carson Ellisin kuvitukset ovat todella upeita.

Olen edelleen sitä mieltä, että paikoitellen tietyt kohtaukset ovat aika väkivaltaisia pienille lapsille, mutta kirjassa ei ole yhtä paljon väkivaltaa kuin edeltäjässään (jos ei oteta lukuun verenhimoisia palkkamurhaajia). Nautin todella paljon kirjan kuvituksista. Minusta kirjan tekijöillä on aivan ihana yhteistyö. Aviopari täydentää toistensa luovuutta täydellisesti. Tsekkaa tämä ihana haastattelu, jossa he kertovat Under Wildwoodin taustoista.

Anne Brontë: Wildfell Hallin asukas

  • Äänikirja: The Tenant of Wildfell Hall
  • Kirjailija: Anne Brontë
  • Lukija: Mary Sarah Agliotta
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1848
  • Toimittaja:  Trout Lake Media, 2012
  • Esittäjä: Audible.com

IMG_2845_3Charlotte Bronten Jane Eyre kuuluu yksiin kaikkien aikojen lempikirjoistani. Olen kerran yrittänyt aloittaa Emily Bronten Humisevaa harjua, mutta se ärsytti minua liikaa, enkä jaksanut lukea sitä loppuun asti. Anne Bronte on siis tähän asti ollut sisaruksista ainoa jota en ole kokeillut, mutta nyt on sekin vääryys korjattu.

Wildfell Hallin asukas oli aikanaan erittäin suosittu kirja ja se yllätti minut sisällöllään. Kun puhutaan Bronten sisaruksista, romantiikka on ehdottomasti asia jonka teoksiin mielessään yhdistää. Vaikka Wildfell Hallkin toki sisältää romantiikkaa, käsittelee se kuitenkin enemmän aikansa yhteiskunnallisia ongelmia. Se on yllättävän feministinen ja sisältää vahvan naispäähenkilön. Se käsittelee alkoholismia, uskottomuutta, avioelämän ongelmia ja naisen heikkoa asemaa 1800-luvun alun yhteiskunnassa.

Yritän olla paljastamatta liikaa juonesta. Kirjan ensimmäinen osa koostuu kertojan maanomistaja/herrasmies Gilbert Markhamin kirjeistä ystävälleen. Kirjeissä Gilbert kertoo tarinaa siitä kuinka nuori leski Helen Graham saapuu pienen poikansa Arthurin kanssa asuttamaan Wildfell Hallin kartanoa. Helen on erittäin arvoituksellinen ja itsenäinen nainen ja pian pienessä kylässä alkaakin liikkua kaikenlaisia huhuja hänestä. Helen elättää itsensä maalaamalla ja asuttaa suurta jo vähän ränsistynyttä kartanoa yksin poikansa kanssa apunaan vain yksi uskollinen palvelija. Gilbert ei kuitenkaan lotkauta korviaan kylällä liikkuville huhuille ja hänestä ja Helenistä tulee hyviä ystäviä ja eipä aikaakaan kun Gilbert on Heleniin korviaan myöten rakastunut. Kirjan toinen osa koostuu Helenin päiväkirjamerkinnöistä ajalta ennen hänen tuloaan Wildfell Haliin. Nämä merkinnät valaisevat Helenin arvoituksellista menneisyyttä ja niitä monia vastoin käymisiä, joita hän on nuoren elämänsä aikana joutunut kohtaamaan.

Sanoisin, että kirjassa oleellisinta ei ole juoni vaan kirjan sisältö. Silti kirja eteni välillä itselleni liian hitaalla tahdilla ja joskus ajalleen tyypillinen pohdinta ja tietynlainen dramaattisuus saivat minut tuskastumaan. Kirjan loppu oli minusta väistämätön ja ennalta-arvattava. Ottaen huomioon ajan moraalisäännöt kirja ei mitenkään olisi voinut loppua muuten kuin se loppui. Itse arvasin lopputuleman aika varhaisessa vaiheessa, mutta kuten sanoin itse juoni ei välttämättä ole kaikkein oleellisin osa tätä kirjaa.

Mielenkiintoista on, että Anne Bronte käytti omaa veljeään esikuvana kirjan hulttiomaisille nuorille miehille ja Annella luultavasti oli omakohtaista kokemusta tästä moraalisesta korruptiosta. Mielenkiintoista on myös, että Charlotte kielsi Wildfell Hallin uudelleen julkaisemisen Annen kuoleman jälkeen, huolimatta siitä, että se oli erittäin suosittu kirja. Joskus todellinen elämä on fiktiotakin mielenkiintoisempaa ja Bronten perheen keskinäiset suhteet tuntuvat sen verran mielenkiintoisiltä, että mieleni melkein tekisi lukea aiheesta kirja. Onko kenelläkään ehdotusta hyvästä Bronten sisaruksia käsittelevästä elämänkerrasta? Jane Eyre on edelleen suosikki Bronte kirjani, vaikka sisarusten toisiinsa vertaaminen ei kai ole kovin reilua.

Kuuntelin Wildfell Hallin kuuntelukirjana englanniksi. Pidän paljon Mary Sarah Agliotasta lukijana, tämä on toinen äänikirja jonka hänen lukemanaan olen kuunnellut. Olen huomannut, että olen paljon kärsivällisempi pitkiä kirjoja kohtaan jos lukemisen sijaan kuuntelen niitä. Johtuu varmaan siitä, etten ole erityisen nopea lukija ja saatan erityisen pitkien kirjojen kanssa vaipua välillä epätoivoon.

Astrid Lindgren: Saariston lapset

  • Kirja: Saariston lapset (Vi på Saltkråkan)
  • Kirjailija: Astrid Lindgren
  • Suomentaja: Laila Järvinen
  • Kuvittaja: Ilon Wikland
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1964
  • Kustantaja: WSOY 1967

IMG_2891_2Saaristonlapset on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani. Jos lempikirja mitataan sillä kuinka monta kertaa kirjan on lukenut voisi sanoa, että se on lempikirjani ylitse muiden. Olen jo kauan sitten seonnut laskuissa kuinka monta kertaa olen kirjan lukenut. Lapsena kuuntelin Jarmo Heikkisen lukemaa äänikirjaa yhä uudestaan ja uudestaan. Teini-iässä lukemiseen tuli pieni tauko, mutta nykyään luen/kuuntelen kirjan vähintään kerran vuodessa. Saariston lapset on minulle turvasatama, jos haluan tulla oikein onnelliseksi tai piristää itseäni palaan Saltkråkaniin. Voi kuinka toivoisin, että tuo saari olisi oikea!

Saariston lapset on varmasti useimmille tuttu kirja, mutta pieni summaus seuraa tässä. Melker Melkerson on vuokrannut perheelleen kesäasunnon Tukholman ulkosaaristosta Saltkråkanin saarelta. Vanha jo paremmat päivänsä nähnyt Nikkarila ei ole ihan sitä mitä välittäjä lupasi, mutta talo yhdessä koko saaren ja sen asukkaiden kanssa voittaa pian koko perheen puolelleen.

Kirja on täynnä ihania henkilöhahmoja. Melker on onnettomuuksille altis poikamainen kirjailija isä, joka välillä liitelee onnesta sekaisin ja välillä taas tuskastelee ”suuren vavistuksen” kourissa. Malin on Melkerin 19-vuotias tytär, joka perheen äidin kuoltua on joutunut ottamaan suuren vastuun nuoremmista veljistään. Malinilla on järkevä ja käytännönläheinen pää harteillaan, mutta hänestä löytyy myös aimo annos haaveellisuutta ja runollisuutta, joka tulee ilmi hänen päiväkirja merkinnöissään. Pelle on herkkä seitsemänvuotias eläinrakas poika, joka pohtii ja välillä murehtii maailmaa (”kuule Pelle, ei maailma ole mikään surun saari”). Ja Pampula, voi sitä Pampulaa, hän on saaristolaistyttö henkeen ja vereen, kirjan nasevimmat kommentit tulevat juuri tuon tytön suusta. Ja tässä on vain pieni osa Saltkråkanin mieleenpainuvista asukkaista joihin kuuluu niin eläimiä kuin ihmisiä.

Tässä kirjassa on kaikkea sitä mitä hyvältä kirjalta voi toivoa. Teksti on kaunista ja saa sydämen sulamaan. Tarina on täynnä loistavia henkilöhahmoja, romantiikkaa, huumoria, sydäntä raapaisevaa surua ja jännittävä loppuhuipennus. Joka lukukerralla kiinnitän huomiota uusiin asioihin. Olen sitä mieltä, että kirjan rakenne on mitä mainion. Pidän valtavasti kirjoitustyylistä, siitä miten näkökulma ja myös kirjan kertoja vaihtelee niin luontevasti ja saumattomasti. Pidän siitä miten kirjan juoni koostuu pienistä ja suurista arkipäiväisistä asioista, tarinaan ja henkilöihin on helppo uskoa. Malin tuntuu minusta kuin hyvältä ystävältä ja hänen päiväkirja merkintänsä ovat kirjan suosikki kohtiani. Tämä on täydellinen kesäkirja.

”Malinin ajatukset olivat lehahtaneet muualle. Hän ajatteli iloista puuseppää ja hänen vaimoaan. Olivatko he olleet onnellisia Nikkarilassaan? Oliko heillä ollut lapsia, jotka kiipeilivät pihlajassa ja ehkä toisinaan tipahtivat mereenkin? Kukkiko pihalla siihenkin aikaan kesäkuussa näin monta ruusupensasta, ja oliko kaivopolku ollut silloin yhtä valkoisenaan varisseita omenankukkia kuin nyt?

Sitten hän muisti äkkiä, että iloinen puuseppä ja hänen vaimonsa olivat Melkerin mielikuvituksen tuotteita. Mutta hän päätti silti uskoa heihin. Hän päätti vielä toisenkin asian. Olkoon kaivossa sammakoita miten paljon tahansa ja talon ikkunat vaikka säpäleinä, olkoon Nikkarila miten miten ränsistynyt hyvänsä, mikään ei estäisi häntä olemasta onnellinen juuri täällä ja juuri nyt. Sillä oli kesä. Pitäisi aina olla kesäkuun ilta, hän ajatteli. Tyyni ja unelmoiva kuten tämäkin ilta. Ja hiljainen.”

 

Kesälukumaratonin yhteenveto

Ensimmäisen kesälukumaratonini lopulliseksi sivumääräksi tuli 633 ja lukuaika oli noin 13 tuntia. Luin kaksi kokonaista kirjaa ja yhden puolikkaan. Kuin huomaamatta valitsin luettaviksi kirjoja joiden maailma oli minulle jo ennestään tavalla tai toisella tuttu. Kaikki kirjat myös kuuluvat johonkin kirjasarjaa. Tämä ei ollut ollenkaan tietoinen valinta, mutta ehkä alitajuntaisesti valitsin kirjoja joista tiesin pitäväni. Kokemus oli todella positiivinen. Oli ihana vain uppoutua koko päiväksi kirjojen maailmaan. En muista lukeneeni näin yhtäjaksoisesti sitten lapsuuden Harry Potter innostuksen. Kirjoitan tähän arvosteluni kahdesta kirjasta, jotka ehdin lukea kokonaan.

  • Kirja: Muumipeikko ja pyrstötähti (Kometjakten)
  • Kirjailija/kuvittaja: Tove Jansson
  • Suomentaja: Laila Järvinen
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1946
  • Kustantaja: WSOY, 1986
  • Sivuja: 155

IMG_2868_3Tämä oli elämäni toinen Muumikirja. En tiedä onko se huono asia, että en lue kirjoja minkäänlaisessa loogisessa järjestyksessä? Tämä on ymmärrykseni mukaan toinen kirja jonka Jansson kirjoitti muumeista. Hauskaa, että Nuuskamuikkunen, Niiskuneiti ja Niisku tavataan tässä ensimmäistä kertaa. Koko tarina oli minulle uusi, sillä lapsuudesta ei ole jäänyt mitään muistikuvia edes piirroselokuvasta (ehkä en uskaltanut sitä katsoa?)

Tunnelmaltaan tämä oli hyvin erilainen kirja verrattuna Vaaralliseen juhannukseen. Koko tunnelma kirjassa on pahaa enteilevä. Synkät pilvet täyttävät taivaan, muumipeikko löytää outoja ennusmerkkejä tähdestä jolla on häntä ja kaiken kukkuraksi muumitaloon ilmestyvä varsin pessimistisen elämänasenteen omaava Piisamirotta ennustaa lähestyvän pyrstötähden tuhoavan maailman. Muumipeikko ja Nipsu lähtevät pitkälle matkalle kohti Yksinäisiä Vuoria kysyäkseen sen tähtitornin professoreilta neuvoa. Matkalla he tapaavat monta uutta ystävää.

Pidin kyllä Muumipeikko ja pyrstötähdestä, mutta se ei mielestäni ole yhtä hyvä kuin Vaarallinen juhannus, joka tuntui kokonaisemmalta kirjalta. Huomasin myös, että tämän muumikirjan maailma erosi Vaarallisen juhannuksen Skandinavisista metsistä. Pyrstötähden maailma on paljon eksoottisempi, johon kuuluu silkkiapinoita ja krokotiilejä. Jotenkin myös kirjoitustyyli tuntui hieman lapsellisemmalta kuin Vaarallinen Juhannus. On mielenkiintoista lukea useampia muumikirjoja ja nähdä miten niiden maailma ja tyyli muuttuvat.

  • Kirja: Tuntematon Selja
  • Kirjailija: Rauha S. Virtanen
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1964
  • Kustantaja: WSOY, 1965
  • Sivuja: 234

IMG_2971_2

Rauha S. Virtasen Seljan tytöt -kirjasarja kuului suosikkeihini ylä-aste ikäisenä. Viime lukukerrasta on kuitenkin vierähtänyt rutkasti aikaa. Tuntematon Selja, joka on kirjasarjan neljäs osa, on ainoa, joka löytyy omasta kirjahyllystäni. Lukumaratoni lukemisia miettiessä tulin siihen tulokseen, että vaihtoehdoksi tarvitaan yksi kunnon tyttökirja! Vaikka jokainen sarjan osa on itsenäinen kirja oli tässä kirjassa kuitenkin paljon viittauksia menneisiin tapahtumiin ja henkilöihin, joista minulla ei ollut mitään muistikuvaa. Tämä ei kuitenkaan haitannut kauaa. Kirja vei minut mennessään niin kuin aina ennenkin.

Kirjasarja siis kertoo Seljan perheestä. Perheen isä Rickhard on kirjailija. Perheen äiti on kuollut ja muistaakseni kirjasarja alkaa sillä kun Rickhard menee uudelleen naimisiin Rean kanssa, josta tulee ennakkoluulojen jälkeen hyvä ystävä ja pystyvä äitipuoli perheen neljälle tytölle Krisille, Margaritalle, Virvalle ja Dodolle. Eivät muuten ole mitään ihan tavallisia suomalaisen perheen nimiä, eihän? Tuntemattomassa Seljassa perheen isällä on kirjoittamisen kanssa kuivakausi, joka uhkaa jo perheen toimeentuloa. Nuorin tytöistä 14-vuotias Dodo päättää lähettää isälleen Selma Salamaan nimellä ihailijakirjeen inspiroidakseen isäänsä. Ajan kuluessa tämä salatoimi kuitenkin käy yhä hankalammaksi. Perheen tyttöjen elämää mutkistavat jos jonkinlaiset rakkaushuolet ja Dodolla on kätensä pelissä sopassa kuin toisessakin.

Pidin kirjasta paljon, se oli ihanan nostalginen ja viaton. Oli ihanaa pujahtaa 60-luvulle, jossa rautalankamusiikki soi koulun hipoissa ja jossa tekstiviestien sijaan ihmisten kanssa kommunikoidaan kirjeiden välityksellä. Tämän jälkeen minun tekee mieli aloittaa kirjasarja alusta ja tutustua uudestaan velvollisuudentuntoiseen Krisiin, tunteelliseen ja dramaattiseen Margarithaan, hajamieliseen kirjailijan alku Virvaan ja hyväsydämiseen Dodoon.

Näiden kahden kirjan lisäksi luin Colin Meloyn ja Carson Ellisin Under Wildwoodia (suomennettuna Maanalainen Sysimetsä), jossa pääsin yli puolen välin (sivulle 282). Kirjoittelen kirjasta tarkemmin kun olen saanut sen kokonaan luettua, mutta tällä hetkellä pidän siitä paljon. Kirjoitin kirjasarjan ensimmäisestä osasta tänne.

Kesälukumaraton IV 16.7.2014

 

Blogistania IV

Kuva: Denise Kerbs, CC BY 2.0 Logoksi muokannut: Emmi T.

Osallistun huomenna ensimmäistä kertaa lukumaratoniin, jonka ohjeet löytyvät Lukutoukan ruokalista blogista. Olen kotiutunut kesämökille ja maratonin lukuvalikoima on valmis. Maratonpäivää varjostavat säätiedotuksen lupaamat ukkospilvet, jotka sotkevat suunnitelmani lokoisasta lukupäivästä laiturilla maaten. Mutta toivossa on hyvä elää, ehkä koko huominen päivä ei mene neljän seinän sisässä istuessa.  Kirjapinoni ei ole suuren suuri, mutta en silti varmasti saa kaikkia kirjoja luettua. Olen itseasiassa varsin hidas lukija ja huolimatta siitä, että olen vuosi lukenut kirjallisuutta englanniksi, vieras kieli hidastaa lukuvauhtiani entisestään. Siksi olen valinnut maratoni kirjoiksi helppolukuisia kirjoja, joista suurin osa on lastenkirjallisuutta. Tällä hetkellä en kaipaa mitään liian vakavaa. IMG_2858_2

  • Kirjapinoni ainoa ”aikuisten kirja” on Ben Aaronovitchin Broken Homes, joka on Peter Grant -sarjan neljäs osa. Kirjaa on vaikea kategorisoida, mutta sanoisin, että se on fantasiakirja/dekkari, joka sijoittuu Lontooseen (Harry Potteria aikuisille).
  • Toinen englanninkielinen valintani on Under Wildwood (Colin Meloy & Carson Ellis), joka on Wildwood lasten fantasiakirjasarjan toinen osa.
  • Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti ei esittelyjä kaipaa.
  • Ja lopuksi jos edellä mainitut kirjat alkavat kyllästyttää on minulla bonus vaihtoehtona Rauha S. Virtasen Tuntematon Selja kirja, jonka viime lukurrasta on vierähtänyt vuosi jos toinenkin.

Olen innoissani huomisesta! Starttaan maratonin aamu/ iltapäivän kuluessa huomenna ja päivittelen sen edistymistä tänne, Nyt lähden valmistautumaan huomiseen koitokseen rantasaunan voimalla.

Klo 12.30 Lukumaratoni alkaa! Sää on on harmaa ja märkä ja vaikka sade onkin hetkeksi lakannut aloitan maraton urakan teekupin voimalla mökin verannalla. Aloitan päiväni Colin Meloyn Wildwood Chronicles sarjan toisella osalla Under Wildwood. Olen aloittanut kirjan jo aiemmin joten jatkan luvusta neljä sivulta 58. Tuntuu, että jännittävä mukaansatempaava seikkailu on juuri oikea aloitus tähän harmaaseen päivään.

IMG_2903_2

Klo: 14.58 Sivuja on nyt luettuna 92. Nautin Under Wildwood kirjasta erittäin paljon. Tässä vaiheessa olen sitä mieltä, että ehkä jopa enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Mukana on mielenkiintoisia uusia henkilöhahmoja. Kirjan kuvitus on on yhtä upea kuin edellisessakin osassa ja odotan niitä innokkaasti kuin lapsi. Ulkona välillä satelee, eikä harmaus hellitä. Nyt pidän lukemisesta lounas tauon.

IMG_2908_2

Klo: 15.30-16.30 Sade lakkasi ja aurinko alkoi pilkahdella pilvien raoista, joten kannoin pihakeinuun tyynyt ja jatkoin lukemista ulkosalla. Vaihdoin välillä kirjaa Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähteen. Olen löytänyt muumikirjat ensimmäistä kertaa vasta tänä kesänä, ja tämä on elämäni toinen muumikirja jonka luen. Olen päässyt sivulle 77 joten lukusaldoni on tällä hetkellä 169 sivua. Nyt näyttää siltä, että aurinko on yltänyt laiturille joten suuntaan askeleeni sitä kohden!

IMG_2917_2

Klo: 18.00 Pääsin kuin pääsinkin suunnitelmani mukaan laiturille makoilemaan! Muumipeikko ja pyrtötähti on nyt luettu ja juuri parahiksi sillä suuri tummahko pilvi peitti juuri taivaan. Onkohan pyrstötähti matkalla tänne päin? Pilvet sopivat tämän hetkiseen pyrstötähti tunnelmaani:

”Päivästä toiseen oli harmaata, mutta ei satanut koskaan. Pilvet vaelsivat juhlallisesti loputtomina synkkinä riveinä yli taivaan, ja niiden alapuolella maa odotti.”

Olen siti iloinen, että aurinko näytti naamansa, piti oikein kaivaa aurinkolasit esille! Pidin pyrstötähdestä, mutta se oli tunnelmaltaan aika kohtalokas. Oli hauskaa, että tässä kirjassa tavataan niin monta muumilaakson asukasta ensimmäistä kertaa, mutta pidin Vaarallisesta juhannuksesta enemmän. Sivuja on luettuna nyt luettuna 247.

IMG_2928_2

Klo: 20.40 Pidin lukemisesta pienen lepo/saunan lämmittämis tauon. Saunan lämmittämisen ohessa sain luettua 50 sivua Under Wildwood kirjaa, joten luettuja sivuja on nyt 297. Tarina alkaa käydä todella jännitäväksi ja myös vähän surulliseksi. Nyt lähden saunomaan ja jätän seikkailijat seikkailemaan.

IMG_2938_2

Klo: 23.30 Koko illan on sade ropissut ja ukkonenkin jyrähteli. Minä kaipasin välillä vähän vaihtelua lukemiseen ja tartuin Rauha S. Virtasen Tuntemattomaan Seljaan. Vähän olen ollut eksyksissä henkilöiden kanssa, koska kyseessä on Seljan tytöt -kirjasarjan neljäs osa ja kolmen edellisen osan lukemisesta on kulunut muutama vuosi. Vanha kunnon tyttökirja sopii kyllä ihan täydellisesti tähän iltaan. Katsotaan koska pääsen nukkumaan, eihän ne kesäyöt ole nukkumista varten vaikka eivät enää olekaan niin valoisia. Sivuja on nyt luettuna 391.

IMG_2949_2

10.00 Seuraavana päivänä. Jatkoin Tuntemattoman Seljan lukemista puoli kolmeen asti yöllä ja kirja tuli luettua loppuun asti. Luettuja sivuja on nyt kasassa 531. Luku aikaa on enää pari tuntia jäljellä, pitää yrittää ottaa loppukiri.

12.30 Lukumaratoni päättyy! Jatkoin vielä Under Wildwood kirjaa eteenpäin ja lukumaratoonin kokonais sivumääräksi tuli 633. Mikä on aika hyvä tulos ottaen huomioon, että yleinen lukuvauhtini on aika hitaanlainen. Kirjoittelen myöhemmin vielä yhteenvedon lukemistani kirjoista. Olipa mukava 24 tuntia.

IMG_2955_2

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

  • Kirja: The Secret History
  • Kirjailija: Donna Tartt
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1992
  • Kustantaja: Ballantine Books, 1993

jumalat juhlivat öisin2Blogini on viettänyt hiljaiseloa parisen viikkoa, johtuen siitä, että olen reissannut Saksaa ristiin rastiin. Matkalukemisena kulki mukana Donna Tarttin The Secret History. Donna Tartt on ollut viime aikoina hyvin paljon esillä ja hänen kirjoistaan on lausuttu joka puolella niin ylistäviä sanoja, että oli ihan pakko myös itse kokeilla. Hieman minua hirvitti, sen verran korkealla olivat odotukset, että pelkäsin pettyväni.

Miten kävi? Pidin kyllä kirjasta, mutta en niin paljon kuin valtaosa ihmisistä tuntuu siitä pitävän (sorry!). Pidin kirjoitustyylistä, perusjuonesta, miljööstä, henkilöhahmoista ja niiden kasvusta ja monesta muusta asiasta, mutta kirjassa oli myös seikkoja joista en pitänyt. En halua paljastaa liikaa kirjan juonta, koska mysteeri ja tietämättömyys ovat kirjan vahvuuksia, vaikkakin kirjan päätapahtuma paljastetaan jo ensimmäisessä lauseessa.

”The snow in the mountains was melting and Bunny had been dead for several weeks before we came to understand the gravity of our situation.”

Ensimmäisestä sivusta lähtien on selvää, että on tapahtunut murha ja myös murhaajien henkilöllisyys on alusta asti selvillä. Kirjaa lukiessa lukijalle pikku hiljaa selviää, miten, miksi ja mitä sitten tapahtui. Kirjan kertojana toimii Richard Papen 20-vuotias nuorukainen Kaliforniasta. Richard ei tunne kuuluvansa kotikaupunkiinsa, eikä varsinkaan työskentelemään isänsä huoltoasemalla, niinpä hän hakee ja hänet hyväksytään Hampden Collegeen, joka sijaitsee Uudessa-Englannissa. Yliopistomaailma arvostetussa koulussa on unelmien täyttymys ja pieni yliopistokaupunki ympäröivine maaseutuineen on täysin uusi maailma Richardille. Sopiakseen uuteen ympäristöönsä Richard keksii itselleen uuden menneisyyden, johon kuuluvat rikkaat vanhemmat ja loistokas elämäntapa. Kuitenkin monella tapaa Richard pysyy ulkopuolisena koko kirjan ajan.

Richardin kautta lukija tutustuu muihin kirjan päähenkilöihin eli eliittiryhmään antiikin kreikan opiskelijoita. Kurssin johtava opettaja Julian on erittäin valikoiva oppilaittensa suhteen ja hänen luokkaansa kuuluu viisi tarkoin valikoitua oppilasta. Henry, Francis, kaksoset Charles ja Camilla sekä Bunny, jonka tiedämme kohtaavan väkivaltaisen lopun. Richard pääsee kuin pääseekin osaksi tätä ryhmää ja saa aloittaa kreikan opiskelun Julianin johdolla. Mutta tutustuessaan tähän boheemiin ystäväjoukkoon Richard sotkeutuu samalla tapahtumiin, joilla on kauaskantoiset seuraukset. Kirja on itsessään kreikkalainen tragedia johon kuuluu filosofisia ajatuksia, hyppysellinen kreikan kielioppia, paljon tupakan tumppeja, monta viskilasia ja myös kiitettävä määrä muita päihteitä, sekä yksi hyvin kohtalokas päätös.

Pidin siitä kuinka kirja alkaa nostalgisesti ja kauniisti, mutta kuinka tarina pikku hiljaa synkkenee. Täydellinen maailma alkaa pikku hiljaa rakoilla.  Pidin myös siitä miten jokainen henkilöhahmo kehittyy ja reagoi tapahtumiin eri tavalla. Kirja on suhteellisen pitkä (500 sivua) ja juoni tuntui välillä aika rönsyilevältä, jotkut sivujuonteet jäivät minusta irrallisiksi. Suurin ongelma minusta oli se, etten voinut sulattaa sitä tapahtumat liikkeelle saavaa salaisuutta. Se ei vain tuntunut minusta uskottavalta. Koko tapahtumaa selitetään kovin vähän ja odotin koko ajan, että kirja antaisi sille paremman merkityksen. Sen sijaan se jäi minusta kirjan muuhun tunnelmaan ja tyyliin verrattuna liian erilaiseksi ja epämääräiseksi. Myös muutama muu juonenkäänne kirjan loppua kohden ei täysin vakuuttanut minua. Minua ei olisi koskaan hyväksytty Julianin luennoille,  sen sijaan, että olisi kuunnellut haltioituneena, olisin ollut se kyynärpäihinsä nojaava tyttö, jonka pää nuokahtelee. Vaikka koko antiikin maailman ja sen kirjallisuuden ihannointi ei täysin uponnut minuun, ei voi kieltää, etteikö kyseessä olisi hyvin fiksu kuin myös filmaattinen kirja. Jossain vaiheessa haluan myös lukea Donna Tarttin uusimman The Goldfinch.

 

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

  • Kirja: Vaarallinen juhannus (Farlig midsommar)
  • Kirjailija: Tove Jansson
  • Suomentaja: Laila Järvinen
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1957
  • Kustantaja: WSOY 1987

IMG_0728_2Nyt se on sitten tapahtunut. Eli olen lukenut elämäni ensimmäisen muumikirjan. Jostain syystä lapsuudessani en koskaan lukenut muumikirjoja. Piiretty tv-sarja taas kuului suosikkeihini. On kummallista, että en ole koskaan lukenut kirjoja vaikka lapsuudenkotini kirjavarastoa penkoessani niitä löytyi kuitenkin kaksi kappaletta. Minua jännitti tarttua Tove Janssonin tuotantoon, niin paljon muumikirjoja on hehkutettu ja ne ovat niin monen ehdottomia suosikkeja. Pelkäsin, että tulisin pettymään, mutta en pettynyt! En tosiaankaan!

Pystyisinpä elämään elämääni muumien filosofian avulla. Muumilaakso tulvii ja muumitalo on veden vallassa, salongin huonekalut on juuri ja juuri saatu pelastettua. Tilanne on jokseenkin katastrofaalinen, mutta muumi-perhe suhtautuu siihen tyynen rauhallisesti ja kun muumitalon vieritse ajelehtii oudonnäköinen talo astuvat he uuteen seikkailuun ja uuteen elämään rohkeasti. Tämä uusi talo ei olekaan aivan tavallinen talo. Kuka on talon edellinen omistaja Rekvisiitta ja miksi etuseinän sijassa on punainen samettiverho?

”Täällä on paljon sellaista mitä ei voi ymmärtää, Muumimamma sanoi itsekseen. Mutta miksi kaiken sitten pitäisi olla ihan samanlaista kuin se aina tavallisesti on?”

Minusta kirja oli ihastuttava. Mistä olenkaan jäänyt paitsi!? Itse tarina oli osittain minulle hämärästi tuttu piirrosanimaation kautta, mutta tunnelma on kyllä aivan toinen. Ei ole ihme, että Tove Jansson oli myös loistava taidemaalari, useasti minulle tuli sellainen olo kuin olisin maalauksen sisällä. Maalauksen joka on täynnä sammaleen vihreää ja joka on satumaisen hämärä ja aavistuksen synkkä. Janssonin kuvitukset ovat aivan ihania, puhumattakaan sitten itse tekstistä. Kirjassa on jotain niin viatonta, mutta samalla niin viisasta ja koko kirja on niin kauniisti kirjoitettu. Anarkistinen ja tottelematon Pikku-Myy on Nuuskamuikkusen ohella lempihahmojani ja näiden kahden seikkailut lempikohtiani kirjasta. Vaipautta kaipaavan Nuuskamuikkusen ponnistukset odottamattomien velvollisuuksien edessä sulattivat sydämeni ja samalla naurattivat.  Kaiken kaikkiaan ihana juhannus kirja. Näitä lisää!

”Muumipappa kääntyi perheeseensä päin ja sanoi:

-Minusta tuntuu, että me selviämme.

-Tietenkin me selviämme, vastasi Muumimamma. Minä istun tässä ja odotan uutta kotiamme. Vain lurjuksille käy huonosti.

-Älä sano noin puuskahti Homssu, minä tunnen lurjuksia jotka eivät koskaan joudu vaaraan.

-Miten ikävää niillä raukoilla mahtaakaan olla, sanoi Muumipeikko ihmeissään.”

 

Juhannus lukemista

IMG_0722_2

 

Saavuin mökille juhannusta viettämään ison kirja pinon kanssa, mutta lomalla on niin kiire etten ole ehtinyt hetkeksikään istahtamaan ja lukemaan. Tosin nyt on vasta Juhannus-aatto, tarkoitus olisi, että kerkeäisin paneutua ainakin Tove Janssonin Vaaralliseen juhannukseen. Eniten olen joutenolo hetkinäni selaillut Saksan matkaopasta, koska ensiviikkoinen Saksan matka häämöttää lähitulevaisuudessa. Elän toivossa, että Keski-Euroopassa eletään kesäisemmissä tunnelmissa kuin täällä pohjolan peränurkilla. Vaikka lukeminen on jäänyt vähemmälle, olen päässyt saunaa lämmittäessä ja puita kantaessa eteenpäin tämän hetkisessä äänikirjassani. Kuuntelen Anne Brontën Wildfell Hallin asukasta, josta olen tähän mennessä nauttinut ja joka on sopivaa kesälukemista.

Koleista säistä huolimatta Hyvää juhannusta! :)

Daphne du Maurier: Linnut ja muita kertomuksia

  • Kirja: Daphne du Maurier
  • Kirjailija: The Birds and Other Stories
  • Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1952
  • Kustantaja: Penguin Books 1971

IMG_0918_2Luin vähän aika sitten Daphne du Maurierin Rebeccan, johon rakastuin totaalisesti ja nyt haluan lukea kaiken mitä du Maurier on ikinä kirjoittanut. Aloitin novellikokoelmalla The Birds and Other Stories. Kirja käsittää 6 novellia, joista kuuluisin on tietysti The Birds (Linnut), jonka pohjalta Alfred Hitchcock ohjasi saman-nimisen elokuvan vuonna 1963. Linnut on kauhukertomus lintujen joukkokapinasta ihmiskuntaa vastaan. Yleensä en välitä kauhukertomuksista yhtään, mutta du Maurierilla on upea taito nostattaa jännitystä. On aivan pakko saada tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja jotain todella vangitsevaa Linnut tarinassa on.

Kokoelman novelleja yhdistävät mysteeri tai joku muu yllättävä juonenkäänne ja minusta ne toimivat kokoelmana hyvin yhteen. Niin kuin aina toisista novelleista pidin enemmän kuin toisista. Kokoelma ei vedä vertoja Rebeccalle, mutta se ei tarkoita sitä etteikö lukukokemus olisi ollut nautinnollinen. Suosikki novellikseni nousi viimeisin ja lyhyin ”The Old Man” , joka oli mielestäni nerokas. Tajusin lukiessani, että du Maurierin kirjoitustyyli muistuttaa paljon Joanna Harrisin kirjoitustyyliä. Ei ihme, että nämä kaksi naista ovat ehdottomasti lempikirjailijoitani. Molemmilla on kyky kuvailla ihmisiä ja miljöitä niin elävästi, että tuntuu kuin olisi sisällä elokuvassa.

Birds-1Katsoin kirjan lukemisen jälkeen Hitchcockin Linnut ensimmäistä kertaa elämässäni. Novelli ja elokuva eroavat toisistaan paljonkin. Merkittävästi jo siinäkin, että tapahtuma paikka on muuttunut Englantilaisesta rannikkokaupungista Kalifornialaiseen rannikkokaupunkiin. Elokuvan alkuosa käsittää varsin hupsun lemmentarinan, joka tuntui paikka paikoin tarinaan nähden vähän irralliselta, mutta loppua kohden tarina syveni ja muuttui jännittävämmäksi. Ei ollut välttämättä paras mahdollinen idea ruveta katsomaan elokuvaa myöhään illalla ihan yksinään. Varsinkin se yksi tietty kohtaus elokuvan keskivaiheilla yllätti ja säikäytti minut totaalisesti. Kaiken kaikkiaan elokuva on nykypäivänä viaton, mutta minulle ihan tarpeeksi ahdistava ja jännittävä. Elokuva oli upeasti kuvattu, minusta on ihana katsoa varhaisia värielokuvia ja tämä elokuva on visuaalisesti todella ihana maisemineen ja 60-luvun tyyleineen.